Tiede

Kheopsin pyramidin sisältä löytyi mystinen iso kammio – ”Sinne mahtuisi vaikka 200-paikkainen lentokone”

Julkaistu:

ARKEOLOGIA
Tiedemiehet ovat löytäneet Egyptistä Kheopsin pyramidin sisältä aiemmin tuntemattoman suuren kammion.
Tutkijat käyttivät mittauksissa myoniradiografiaa – hiukkasilmaisinta – jonka avulla yli 4 500 vuotta vanha pyramidi ”läpivalaistiin” ja sen sisusten salaisuudet paljastuivat.

Tutkijat julkistavat torstaina tiedon kammiosta, joka on ainakin 30 metriä pitkä. Kammion käyttötarkoitus, sisältö tai sen tarkka muoto eivät vielä ole tiedossa.

Kammio sijaitsee 47 metriä pitkän Suuren gallerian yläpuolella. Suuri galleria vie edelleen Kuninkaan kammioon, jossa kuninkaan sarkofagi sijaitsee. Pyramidista on aiemmin löydetty kolme kammiota.

Neljäs kammio on ensimmäinen merkittävä uusi pyramidin sisältä tehty rakenteellinen löydös sitten 1800-luvun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olemme saaneet varmuuden, että siellä on iso tyhjä tila. Se on vaikuttava, emmekä odottaneet löytävämme tällaista, kertoi tutkimusryhmää johtava Mehdi Tayoubi Natur-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

– Tila on iso. Sinne mahtuisi vaikka 200-paikkainen lentokone, luonnehti Tayoubi löytöä AFP:lle.

Japanin Nagoyan yliopiston tutkijan Kunihiro Morishiman mukaan kukaan ei ole aiemmin tiennyt salaisesta kammiosta.

– Tila on täysin suljettu. Se tarkoittaa, ettei kukaan ole käynyt siellä pyramidin rakentamisen jälkeen, hän huomauttaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myoni-hiukkasilmaisimilla ei voida tutkia, mitä kammio pitää sisällään. Tutkimuksiin voidaan käyttää ehkä minirobottia.

– Jätämme egyptologien ja arkeologien tutkivaksi, mistä on kyse, lisää Hany Helal Kairon yliopistosta.

ScanPyramids-projekti löysi aiemmin pienemmän ”kammion” Kheopsin pyramidin pohjoissivulta.

Uusi löydös on arviolta 30 metriä pitkä ja useita metrejä korkea tila.

Kaikki kolme pyramidia mitanneet ryhmää ovat paikantaneet saman tilan juuri samasta kohdasta.

Kheopsin pyramidi on yksi antiikin Seitsemästä ihmeestä. Kairon laitamilla sijaitsevan pyramidin rakennutti neljännen dynastian faarao Kheops (Khufu) hautapaikakseen noin 2560 eaa.

Pyramidin korkeus oli muinoin noin 146,6 metriä ja nykyisin 138,8 metriä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt