Nasan rahoittama tutkimus: Sivilisaatio saattaa romahtaa parissa vuosikymmenessä

Julkaistu:

Tutkimusryhmä sanoo, että romahdus on vaikea välttää.
Nykyinen maailmanjärjestys saattaa romahtaa muutamassa vuosikymmenessä, kertoo uusi, Nasan Goddard-avaruuslentokeskuksen sponsoroima tutkimus. Tutkimus perustuu poikkitieteelliseen HANDY-malliin ja sitä johti matemaatikko Safa Motesharrei.

Usein tavataan sanoa, että niin hyvistä kuin huonoistakin vaiheista on maailmanhistoriassa runsaasti esimerkkejä. Tällä perustellaan sitä, ettei muutoksista tarvitse olla huolissaan.

Tutkimuksessa kuitenkin huomautetaan, että toisenlaisia esimerkkejä löytyy runsaasti. Muun muassa romahtaneet Rooman imperiumi, Han-dynastia, sekä monet hyvin kehittyneet Mesopotamian imperiumit todistavat, että edistyneet, monimutkaiset ja luovat sivilisaatiot voivat olla särkyviä ja kestämättömiä. Esimerkit herättävät kysymyksiä myös nykyisen teollistuneen sivilisaation kestävyydestä.

Tutkimus on muun muassa näitä romahtaneita sivilisaatioita tutkimalla kartoittanut tärkeimpiä tekijöitä, jotka selittävät sivilisaatioiden epäonnistumista ja jotka voivat auttaa kartoittamaan riskiä romahdukseen myös nykypäivänä. Tekijöihin kuuluvat muun muassa väestö, ilmasto, vesi, maatalous ja energia.

Nämä tekijät voivat johtaa romahdukseen yhdistyessään siten, että kaksi asiaa toteutuu: ekologiseen kantokykyyn kohdistunut paine, joka johtaa luonnonvarojen vähenemiseen sekä ihmisten jakautuminen eliitteihin ja massaan. Nämä kaksi elementtiä ovat tutkimuksen mukaan näytelleet merkittävää roolia kaikissa sivilisaatioiden romahduksissa viimeisten 5000 vuoden aikana.

Tutkijoiden mukaan olosuhteet muun muassa epätasaisesti jakautuneen varallisuuden ja luonnonvarojen liikakäytön takia ovat nykyään sellaiset, että romahdusta on vaikea välttää.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että pahimmat skenaariot voivat  järkevällä politiikalla ja rakennemuutoksilla olla vielä torjuttavissa.

Kaksi avaintekijää ovat heidän mukaansa taloudellisen epätasa-arvon väheneminen ja luonnonvarojen kulutuksen dramaattinen vähentyminen.

Lue The Guardianin pidempi juttu aiheesta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt