Tutkijat varoittavat: Venäjällä räjähtänyt meteoriitti paljasti - törmäysriski luultua suurempi

Julkaistu:

Meteoriittien ja muiden avaruudesta tulevien kappleiden maahansyöksyn riski on ehkä suurempi kuin on kuviteltu.

Viime talvena siperialaisen Tsheljabinskin kaupungin yllä räjähti yllättäen meteoriitti. Tutkijoiden mukaan Tsheljabinskin meteoriitin kokoisten ja suurempien kivien todennäköisyys Maahan törmäykselle on neljä, viisi tai jopa seitsemän kertaa suurempi kuin on aiemmin ajateltu.

Venäjän tapauksen jälkeen tehdyt tutkimukset julkaistiin Nature- ja Science-lehdissä keskiviikkona.

Tiedotustilaisuudessa puhuneen Nasan Paul Chodasin mukaan aurinkokunnassa voi kierrellä jopa 20 miljoonaa Venäjän meteoriitin kaltaista kappaletta.

Kun aiemmin ajateltiin, että vastaavia meteoriittiräjähdyksiä sattuu keskimäärin kerran 150 vuodessa, keskiviikkona julkaistujen arvioiden mukaan tiheys saattaakin olla kerran 30 vuodessa.
 

Pienetkin vaarallisia

 

Ennen Siperian pamahdusta tukijat olivat kiinnittäneet huomionsa vain meteoriitteihin, jotka olivat halkaisijaltaan vähintään 30 metriä.

Venäjän meteoriitti oli halkaisijaltaan vain noin 19 metriä, mutta se räjähti 40 Hiroshima-tyyppisen atomipommin voimalla. Paineaalto rikkoi tuhansia ikkunoita, välähdys sokaisi hetkellisesti 70 ihmistä ja aiheutti kymmeniä palovammoja. Kaikkiaan vammoja sai 1600 henkilöä.
 

 

Nasan mukaan se aikookin nyt pohtia ja tehostaa asteroidi- ja meteoriittiseurantaansa.

Uutistoimisto AP:n saamien tietojen mukaan Yhdysvalloissa järjestettiin viime keväänä kaikessa hiljaisuudessa harjoitus, jossa viranomaiset simuloivat, mitä tapahtuisi, jos hieman Siperian meteoriittia suurempi kappale kappale iskisi lähelle Washington DC:tä.

Arvion mukaan 78000 ihmistä olisi kuollut. Päätyessään mereen itärannikolle se olisi simulaatiossa aiheuttanut 15-mtrisen hyökyaallon.

Harjoitukset ja tutkimukset osoittivat, että vaarana ovat erityisesti pienet meteoriitit, jotka ehtivät iskeä maahan ennen kuin huomataan. Huomiota ei siis pitäisi kiinnittää vain jättimäisiin, ”Armageddon-tyyppisiin” asteroideihin, simulaatiota koordinoineen yrityksen avaruusromuasiantuntija kommentoi.

 

19 kilometrin jättiläiset yllättivät

 

Kuluneella viikolla Nasa havaitsi avaruudessa kaksi halkaisijaltaan 19 kilometristä asteroidia ja yhden parin kilometrin kokoisen, joita se ei ollut aiemmin huomannut. Nasan mukaan ei ole kuitenkaan vaaraa, että mikään niistä oli törmäyskurssilla maan kanssa.

Tutkijoiden mukaan myös Tsheljabinskin meteoriitti oli todennäköisesti osa paljon suurempaa kiveä. Kiven onnekas tulokulma rajoitti sen aiheuttamia tuhoja, mutta toisaalta levitti vaikutukset laajemmalle.

- Olimme onnekkaita. Tämä olisi voinut mennä myös toisella tavalla. Se oli hyvin vaarallinen. Tämä oli joka tapauksessa hyvin erikoislaatuista. Hämmästyttävää, yksi tutkijoista, Nasan Peter Jenniskens kommentoi AP:lle Yahoo Newsin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt