Tiede

Maailman suomalaisin lintulaji on uhattuna

Julkaistu:

Selkälokki on maailman suomalaisin lintulaji, jonka nimirodun maailmankannasta yli puolet pesii Suomessa. Ympäristömyrkyt, heikko lentopoikastuotanto, poikasten sairaudet ja poikasia saalistavat harmaalokit uhkaavat kuitenkin lajin tulevaisuutta.

Suomessa pesii nykyään noin 7 000 selkälokkiparia, jotka muodostavat yli puolet nimikkorodun (Larus fuscus fuscus) maailmankannasta. Laji on luokiteltu ympärivuotisesti uhanalaiseksi, sillä ympäristömyrkyt, heikko lentopoikastuotanto, poikassairaudet ja poikasia saalistavat harmaalokit varjostavat lajin tulevaisuutta.

Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen tuoreessa Tringa-lehdessä on julkaistu selkälokkien kannankehitystä ja ympäristömyrkkyjä vuosikymmeniä tutkineen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijan Martti Harion selvitys vaihteluista selkälokkien poikasten ympäristömyrkkypitoisuuksista.

Hario on tutkinut selkälokkeja vuosina 1978-2007 keskisellä Suomenlahdella sijaitsevalla Söderskärillä, jossa selkälokkien pesimäkanta putosi tutkimuskautena kahdeksan prosentin vuosivauhdilla 250 parista vain 10-15 pariin.

Söderskarin selkälokkien lentopoikastuotanto oli vuosina 1983-93 vain 0,18 poikasta paria kohti eli keskimäärin vain joka kuudes pesimäpari sai vuoden aikana yhden poikasen lentoon. Tilanne kääntyi vielä heikommaksi 1990-luvun puolivälissä, jolloin lentopoikastuotto painui 0,02 poikaseen paria. Kannan pitäminen vakaana edellyttäisi vähintään 0,6 poikasta paria kohden.

Harion tutkimukset ovat osoittaneet, että selkälokin poikasista 70 prosenttia oli jo syntyessään sairaita ja kuolivat sisäeläinrappeutumiin, verenmyrkytyksiin ja tulehduksiin.

Myrkkijä Itämerestä ja Afrikasta

Poikasten heikon terveyden uskotaan olevan yhteydessä ympäristömyrkkyihin, joita emolinnut saavat sekä pesimäalueeltaan Itämeren kalasta että muuttoalueittensa ravinnosta itäisessä Afrikassa.
Ympäristömyrkyt välittyvät poikasiin jo munan ruskuaispussin välityksellä.

Itämeren kalasta selkälokin poikaset saavat sekä dioksiineja ja PCB:tä, kun taas DDT-pitoisuudet ovat peräisin Itä-Afrikasta, jossa DDT:tä käytetään esimerkiksi Ugandassa edelleen taistelussa malariaa vastaan.

Tutkimuksissa on paljastunut, että Pohjanlahden selkälokeissa oli vähemmän ympäristömyrkkyjä kuin raskaammin kuormitetun Suomenlahden alueella.

DDT:n käyttö on Afrikassa vähentynyt EU:n asetettamien elintarvikkeiden tuontikieltojen myötä, mutta Afrikassa käytetään edelleen lintujenkin ravintokiertoon ajautuvia hyönteismyrkkyjä, joista Endosulfan ja Garbofuran ovat jopa tappavia hermomyrkkyjä.

Ympäristömyrkkyjen ja heikon lentopoikastuoton lisäksi uhanalaisten selkälokkien kantaa ovat verottaneet poikasia saalistavat harmaalokit, joita pyrittiin 2000-luvullä vähentämään pääkaupunkiseudun kaatopaikoilla.

Selkälokin tulevaisuus ei näytä hyvältä niin kauan kuin ympäristömyrkkykuormitus Itämerellä ja lintujen talvehtimisalueilla Afrikassa jatkuu.

Lahde: Martti Hario: Vuosikymmenten vaihtelut selkälokin poikasten ympäristömyrkkypitoisuuksissa, Tringa 1/2012

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt