Myös lapsen koronaoireet voivat pitkittyä – tällaisia ovat koronan tyypilliset pitkä­aikais­oireet

Koronavirusinfektio voi aiheuttaa pitkäaikaisoireita myös lapsille, tuore tutkimus osoittaa

1.8. 10:52

Oireet eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä muilla kuin sairaalahoitoa koronaoireiden takia tarvinneilla.

Koronavirusinfektion pitkäaikaisoireista puhutaan, kun oireet ovat kestäneet yli kolme kuukautta. Suomessa noin kolmannekselle koronavirusinfektion sairastaneista käy niin.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 8 eri maassa koronavirusinfektioon sairastuneiden 1 700 lapsen kolmekuukautisiin seurantatietoihin. Lapsia verrattiin samanikäisiin, jotka eivät olleet sairastaneet koronaa.

Tulosten mukaan pitkäaikaisoireita oli noin 5 prosentilla kaikista koronavirusinfektioon sairastuneista ja 10 prosentilla potilaista, jotka olivat olleet sairaalahoidossa koronainfektion takia.

Yleisimmät oireet olivat uupumus ja heikotus sekä yskä ja hengitysvaikeudet. Oireet olivat yleisempiä etenkin lapsilla, jotka olivat yli 14-vuotiaita, joiden sairaalahoito oli kestänyt yli kaksi vuorokautta sekä lapsilla, joilla oli ollut vähintään 4 koronaoiretta.

Tulokset osoittavat koronan pitkäaikaisoireiden voivan kehittyä myös lapsille, mutta oireilu ei ole kovin yleistä. Verrattuna lapsiin, jotka eivät olleet sairastaneet koronaa, koronan sairastaneet oireilivat noin kaksi kertaa todennäköisemmin.

Tavallisia koronavirusinfektion pitkäaikaisoireita ovat muun muassa uupumus, muistiongelmat ja keskittymisvaikeudet, päänsärky, yskä, hengitysvaikeudet, rytmihäiriötuntemukset sekä lihaskivut ja muut pitkäkestoiset kivut. Useimmilla oireet lievittyvät vähitellen kuukausien kuluessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?