Kipa alkoi olla 28-vuotiaana niin umpiväsynyt, että se haittasi arkea: ”Oireet olivat hälyttävät” – tunnista kilpirauhasen vajaatoiminnan merkit

Kilpirauhasen vajaatoiminta opetti Kipa Tiivolalle, että itseltään ei ole syytä vaatia liikoja. Hän luvannut itselleen kuunnella ja kunnioittaa omaa kehoaan.

”Suorittaminen on kuin taajuusnappula. Sitä pitää opetella säätämään”, Kipa Tiivola sanoo.

Väsytti niin, että valmentaja, liikunnanohjaaja Kipa Tiivola, 28, nukahteli työpaikalleen. Pilkki kesken asiakaskohtaamisten.

– Väsymys oli kuollettavaa, kuin olisin uinut joka päivä vastavirtaan. Se alkoi jo olla arkea häiritsevää, nyt 39-vuotias Kipa sanoo.

Päikkärit kestivät ensin vartin, sitten puoli tuntia ja lopulta tunnin. Silti Kipaa väsytti. Keskiviikon koittaessa hän mietti, jaksaako edes perjantaihin saakka.

Muitakin outoja oireita alkoi ilmaantua. Paino nousi, kuukautiskierto meni sekaisin, uni huononi ja mieliala seilasi.

Kipa ei kuitenkaan suostunut tunnustamaan itselleen, saati muille, että kaikki ei ollut kunnossa.

– Oireet olivat hälyttävät, mutta ignoorasin ne. En kuunnellut kehoani enkä ottanut vastaan sen viestejä, koska ajattelin, että enhän minä voi väsyä. Nuori, energinen ja iloinen ihminen!

Oireet olivat hälyttävät, mutta ignoorasin ne. En kuunnellut kehoani enkä ottanut vastaan sen viestejä, koska ajattelin, että enhän minä voi väsyä.

Oireilua kesti puolisen vuotta. Vasta kun hiuksia alkoi lähteä, hän hakeutui lääkäriin.

Pieni annostus tehosi

Lääkärin määräämien verikokeiden jälkeen selvisi, että Kipan kilpirauhasarvot olivat viitearvojen rajoilla.

– Lääkäri pohti, että kannattaakohan lääkitystä aloittaa. Silloin hajosin ja aloin itkeä, että en minä ole tällainen aivosumussa elävä ihminen. Haluan tehdä töitä ja jakaa energiaa!

Kipa sai reseptin, ja hän kokeili kilpirauhaslääkitystä pienellä annostuksella.

– Muutamassa viikossa tunnelin päässä oli valoa, Kipa kertoo.

Lue lisää: Outo väsymys, turvotus, alakulo: Näin tunnistat kilpirauhasen vajaatoiminnan – vaivaa satoja tuhansia suomalaisia

Kipa saa iloa ystävistään, työstään liikunnanohjaajana ja -kouluttajana sekä sosiaalisen median yhteisöstään. Hän tunnustaa olevansa sosiaalinen introvertti: ”Lataudun parhaiten yksin ja tarvitsen omaa tilaa”.

”Olin venyttänyt kuminauhaa liian pitkään”

Diagnoosi pysäytti Kipan ajattelemaan elintapojaan uudelta kantilta. Verikokeet antoivat osviittaa myös siitä, että rautavarastot olivat vähissä.

– Olin venyttänyt kuminauhaa liian pitkään. Tein liikaa töitä, treenasin ihan hulluna ja söin liian vähän, koska halusin olla sporttinen ja rasvaton.

Lisäksi Kipan pitkä ihmissuhde oli juuri päättynyt ristiriitaisissa tunnelmissa. Hän alkoi ymmärtää, että kroppa ja mieli olivat ylikuormittuneet monen asian summana.

– Tajusin, että en voi jatkaa samaan malliin. Se oli suuri oppi.

Tein liikaa töitä, treenasin ihan hulluna ja söin liian vähän, koska halusin olla sporttinen ja rasvaton.

Kipa hidasti elämänrytmiään, lepäsi ja alkoi kokeilla uudenlaista tekemisen tahtia. Voimavarat alkoivat hiljalleen palata.

– Huomasin, että portaissa ei enää hapota samaan malliin. Mieli oli kirkkaampi ja virkeämpi, ja minulla alkoi olla vahvempi luotto siihen, että kyllä tämä tästä.

Lue lisää: Vetämätön olo ja muut Timon mystiset oireet paljastuivat kilpirauhasen vajaatoiminnaksi – kaikki muuttui neljässä päivässä

Kipa rakastaa luonnossa liikkumista koiransa kanssa. 5-vuotias Bosse on Kipan ”elämän rakkaus”.

Jaksamisen taakka

Sosiaalisessa mediassa Kipa puhkuu iloa ja energiaa.

– Hirveän monia on yllättänyt se, että positiivisenkin henkilön takana on vastoinkäymisiä, Kipa sanoo.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

  • Kilpirauhasen vajaatoiminnassa kilpirauhanen ei pysty tuottamaan normaalia määrää kilpirauhashormonia eli tyroksiinia.

  • Yleisin syy vajaatoimintaan on kilpirauhasen autoimmuunitulehdus. Se johtaa hormonituotannon vähenemiseen.

  • Kilpirauhashormonin puute hidastaa aineenvaihduntaa. Siitä voi seurata muun muassa: väsymystä, painonnousua, ummetusta, sydämen sykkeen hidastumista ja paleluherkkyyttä. Silmissä, kasvoissa ja säärissä voi olla turvotusta.

  • Iho voi kuivua ja kyky hikoilla vähentyä. Myös hiukset voivat olla kuivat, ja niitä voi irrota harjatessa paljonkin.

  • Oireet ovat yksilöllisiä, ja samankaltaisia oireita voi liittyä muihinkin terveysongelmiin.

  • Kilpirauhasen vajaatoiminta todetaan verikokeella. Vajaatoiminnassa TSH-arvo nousee.

  • Kilpirauhasen vajaatoimintaan tarkoitettua tyroksiini-lääkettä käyttää Suomessa yli 300 000 henkilöä. Se on lähes kuusi prosenttia väestöstä.

Lähteitä: Terveyskirjasto, Kilpirauhasliitto

Kipa piti itsekin vuosia kiinni mielikuvasta, jonka mukaan hän on jaksava ja aina positiivinen.

– Se muodosti itselleni tietynlaisen paineen. Kun väsyin, yritin puskea tekemistä entistä enemmän. Ja mitä enemmän väsyin, sitä enemmän vaadin.

Kun väsyin, yritin puskea tekemistä entistä enemmän. Ja mitä enemmän väsyin, sitä enemmän vaadin.

Jos olo tuntui uupuneelta, Kipa soimasi itseään laiskaksi.

– Että nyt menet sinne lenkille, sieltä saat virtaa.

Kun hikoilu loppui kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi, Kipa saattoi siitä huolimatta vetää kaksi, kolme jumppatuntia putkeen ja mennä niiden jälkeen vielä polkemaan kuntopyörää.

Hiki ei tullut. Mutta turvotusta oli.

Väsymys ei ole heikkoutta

Kipa syö yhä pieniä annoksia kilpirauhaslääkettä. Hoito on hyvässä tasapainossa.

– En anna vajaatoiminnan olla este. Mutta olen luvannut kuunnella ja kunnioittaa kehoani ja toimia sen kanssa yhteistyössä.

Samaan Kipa kannustaa muitakin. Keho on viisas, ja sen viestejä kannattaa kuunnella.

– Haluan korostaa myös sitä, että yksin ei kannata jäädä, on haaste mikä tahansa. Rohkene pyytää apua. Ei se ole heikkoutta, jos väsyy.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?