Oma sairastuminen antoi Juuso Kärkkäiselle lisää perspektiiviä lääkärintyöhön ja potilaiden kohtaamiseen. Se laittoi myös pohtimaan, mikä elämässä on tärkeää.

Kun terveyskeskuslääkäri sairastui syöpään, hän jatkoi töissä, mutta suri iltaisin: ”Voiko olla mahdollista, että tämä tuli jo nyt...”

Terveyskeskuslääkäri Juuso Kärkkäinen täytti joulukuussa 50 vuotta ja sai lahjaksi aggressiivisen eturauhassyövän. Syöpä löytyi Kärkkäisen omatoimisessa terveystarkastuksessa: PSA oli kohonnut.


Löydös järkytti lääkäriä, vaikkei se tullutkaan täytenä yllätyksenä.

Kaskisissa ainoana terveyskeskuslääkärinä työskentelevä Juuso Kärkkäinen järkyttyi löydöksestään, vaikka se ei tullut yllätyksenä: hänen isänsä oli kuollut aggressiiviseen eturauhassyöpään vähän yli 50-vuotiaana.

Juuso Kärkkäinen muutti vaimonsa Katjan kanssa Kaskisiin kaksi vuotta sitten.

– Kyllä siinä aikamoiseen shokkiin joutui. Eturauhastulehduskin voi nostaa PSA-arvoa, minulla ei kuitenkaan ollut tulehdukseen viittaavia oireita.

– Totesin ja manasin, voiko olla mahdollista, että tämä tuli jo nyt, näin nuorella iällä!

Kärkkäinen kertoo muistelleensa sekä isäänsä että muita syöpäpotilaita uransa varrelta. Taistelut sairauden kanssa olivat olleet usein karvaita.

Totesin ja manasin, voiko olla mahdollista, että tämä tuli jo nyt, näin nuorella iällä!

Itselleen hän oli tehnyt PSA-kokeita jo ennen 50-vuotistarkastusta, sillä piti mahdollisena, että isän sairaus voisi olla periytyvää laatua. Oma PSA oli ollut koholla jo aiemmin, mutta pysynyt viitearvojen sisällä.

– Nyt nousu oli merkittävä. Tämän vuoksi tehtiin nopeasti eturauhasen magneettitutkimus, joka vahvisti epäilystä syövästä. Urologi teki ultraääniavusteisen biopsian tuumorista.

Vastaus tulee normaalisti 4–7 viikon kuluessa. Odottavan aika tuntui todella pitkältä ja Kärkkäisen kriisi syveni.

Juuso on Suomen pienimmän kaupungin ainoa terveyskeskuslääkäri.

– Kyllähän ihminen aina pelkää pahinta. En ollut vielä valmis kuolemaan.

Hän jatkoi päivisin työtään lääkärinä, mutta painiskeli iltaisin tunteiden koko kirjon kanssa ja vietti monia unettomia öitä.

Koska työ ja ihmisten murheiden kohtaaminen auttoivat unohtamaan hetkeksi oman tilanteen, Kärkkäinen teki töitä aina siihen saakka kunnes pääsi leikkaukseen.

– Eturauhassyöpä on yleensä vanhojen, yli 75-vuotiaiden miesten sairaus ja se on nuoremmilla harvinainen. Osasin varautua myös siihen, että nuorilla eturauhassyöpä on useimmiten aggressiivinen. Tieto lisäsi tuskaa.

Osasin varautua myös siihen, että nuorilla eturauhassyöpä on useimmiten aggressiivinen. Tieto lisäsi tuskaa.

Kärkkäinen mietti hoitoja. Hoitoihin kun liittyy raskaita sivuvaikutuksia, kuten virtsanpidätyskyvyttömyys eli inkontinenssi, impotenssi eli sukupuolielämän loppuminen ja hoitojen aiheuttamat vaivat ja kärsimykset.

– Toivoa antoi se, että Vaasan lääkärien mielestä kasvain oli kapselinsisäinen ja näin ollen ei-levinnyt, Juuso kertoo.

Mielessään hän laati listan: 1. robottiavusteinen radikaalileikkaus, 2. sädehoito ja tähän aina liitettävä hormonaalinen hoito, kestoltaan 1– 2 vuotta. 3. Ei hoideta ollenkaan, jolloin elinaikaa olisi 2–5 vuotta.

Ensimmäisenä hän sulki pois kolmannen vaihtoehdon. Toinen vaihtoehto ei tullut kysymykseen, koska Kärkkäinen koki mieshormonin olevan tärkeä työssä jaksamisen, vireyden ja miehenä olemisen kannalta.

– Toivoa antoi se, että Vaasan lääkärien mielestä kasvain oli kapselinsisäinen ja näin ollen ei-levinnyt.

Hoidoksi suositeltiin robottiavusteista radikaalia eturauhasen poistoa joka on paras hoitolinja nuorilla potilailla.

– Onnistuessaan hoito on kuratiivinen eli parantava. Toki leikkaukseen sisältyy aina riskejä. Eturauhasen poistoleikkaus voi johtaa inkontinenssi- ja impotenssivaivoihin myös silloin, vaikka syöpä onnistuttaisiin poistamaan.

Koska työ ja ihmisten murheiden kohtaaminen auttoivat unohtamaan hetkeksi oman tilanteen, Kärkkäinen teki töitä aina siihen saakka kunnes pääsi leikkaukseen.

Leikkaus tehtiin Turussa pari viikkoa biopsiavastauksen jälkeen, 22. joulukuuta 2021.

Leikkausaamuna vakavailmeinen kirurgi kertoi potilaalle radiologin havainnosta, jonka mukaan tuumori olisikin kasvanut läpi kapselista.

Uusi arvio oli iso isku potilaalle, joka päätteli, että jos kasvain on kasvanut ulos kapselista, syöpä on todennäköisesti levinnyt. Hänelle ehdotettiinkin suurempaa leikkauslinjaa, jotta kasvain saadaan kokonaan pois ja hoito olisi parantava.

Kärkkäinen mietti leikkauksen jälkeistä elämäänsä.

– Leikkauslinjan valinta vaikuttaa paitsi siihen, pysyykö hengissä ja paraneeko tauti, mutta myös siihen, miten miehiset kyvyt säilyvät.

– Olin järkyttynyt mutta pidin pääni kylmänä. Ajattelin, mikä on minulle tärkeää ja olin valmis ottamaan riskin. Koska ei ollut täyttä varmuutta siitä, meneekö kasvain läpi kapselista ja onko suurempi D-leikkauslinja paras vaihtoehto, sanoin, että otetaan A-linja eikä kajota hermoihin ja verisuoniin.

Olin järkyttynyt, mutta pidin pääni kylmänä.

Juuso Kärkkäisen oma isä oli elänyt diagnoosin jälkeen vain yhden vuoden. Juuso toimi silloin isänsä saattohoitajana.

Jos leikkauksessa olisi selvinnyt, että syöpä on sittenkin levinnyt, ongelmat olisivat olleet isompia.

– Näillä hoitolinjoilla ja hoidoilla on niin iso merkitys miehen elämänlaatuun.

– Onneksi valittiin a-linja, sillä kävi niin, että kasvain oli pysynyt kapselin sisällä eikä peloista huolimatta ollut levinnyt ympäröiviin kudoksiin.

Hänen oma isänsä oli elänyt diagnoosin jälkeen vain yhden vuoden. Tuolloin 25-vuotias Juuso oli saanut tiedon isänsä sairaudesta työskennellessään rauhanturvaajana Balkanilla. Palattuaan Suomeen hän toimi isänsä saattohoitajana.

Kärkkäiselle tehty leikkaus onnistui hyvin. Noin kuusi tuntia kestänyt operaatio tehtiin siten, että potilas joutui olemaan pää alaspäin jalat kohti kattoa. Asento oli hankala, sillä Kärkkäinen oli hiljattain loukannut niskansa opettaessaan käsivarsiheittoa junioripainijoille Teuvan Rivakan painiharjoituksissa.

– Olin epäillyt välilevyn pullistumaa, sillä oikean käteni sormet puutuivat. Vamman vuoksi nukutuksen aikaista pään asentoa piti hakea, mutta lopulta leikkaus saatiin tehtyä.

Käsi vaivaa edelleen, mutta vaiva on jäänyt taka-alalle.

Hän kertoo olleensa nuorin Turussa leikattu eturauhassyöpäpotilas.

Katja-vaimon sekä perheen ja ystävien tuki on ollut Juusolle kullan arvoista toipumisen aikana.

Leikkauksen jälkeen hän olisi halunnut palata töihin ja normaaliin arkeen heti, mutta kirurgi suositteli vähintään kuukauden sairauslomaa.

PSA-arvoa seurataan nyt säännöllisesti, aluksi kolmen kuukauden välein.

Eturauhassyöpä uusiutuu sitä herkemmin, mitä korkeampiriskisestä tapauksesta on kyse. Leikkauksen jälkeen varmistui, että Kärkkäisen syöpä oli vielä astetta vakavampi mitä ensimmäisen koepalan perusteella määritettiin.

Leikkauksen jälkeen varmistui, että Kärkkäisen syöpä oli vielä astetta vakavampi mitä ensimmäisen koepalan perusteella määritettiin.

Vaikka joka neljäs leikkauksen läpikäynyt sairastuu kymmenen vuoden sisällä uudestaan, hän uskoo oman ennusteensa olevan hyvä. Tärkein syy tähän on se, että tauti huomattiin ajoissa.

Se on myös syy siihen, miksi hän haluaa kertoa tarinansa.

– Miesten kannattaa käydä terveystarkastuksissa, ja lääkärin puoleen kannattaa aina kääntyä, jos on tällaista epäilyä. Jos käy kuten minulle, hoito on hyvää, vertaistukea löytyy, eikä yksin tarvitse jäädä.

Oma sairastuminen antoi lääkärille perspektiiviä omaan työhön ja potilaiden kohtaamiseen. Se laittoi myös pohtimaan, mikä elämässä on tärkeää.

– Moni meistä ajattelee, että kun nyt teen kovasti töitä ja säästän rahaa, voin sitten nauttia työn hedelmistä eläkkeellä. Voikin käydä niin, ettei eläkeikää tule koskaan. Pitää elää tässä ja nyt, muistaa nauttia joka päivästä, antaa rakkautta ja aikaa lähimmäisille.

Pitää elää tässä ja nyt, muistaa nauttia joka päivästä, antaa rakkautta ja aikaa lähimmäisille.

– Lääkärinä monesti joutuu toteamaan, että kun ihminen on tehnyt pitkän uran ja jää viimein eläkkeelle, ensimmäisien eläkekuukausien aikana löydetäänkin jokin paha sairaus. Aiemmin ei ole ollut aikaa pysähtyä ja käydä lääkärissä.

Säännölliset seulontatutkimukset olisivat Kärkkäisen mielestä tarpeen niillä miehillä, joiden suvussa esiintyy eturauhassyöpää.

Katja-vaimon sekä perheen ja ystävien tuki on ollut Juusolle kullan arvoista toipumisen aikana. Katja työskentelee sairaanhoitajana Kaskisten terveyskeskuksessa.

Perhe löysi kaksi vuotta sitten kotipaikan Eskilsön saaresta, joka sijaitsee idyllisen, Suomen pienimmän kaupungin, Kaskisten edustalla. Koti on pienellä Himalajaksi nimetyllä kukkulalla, josta myös Kärkkäisten yritys Himalaja Terveyspalvelut Oy on saanut nimensä.

Koti ja kotipaikka ovat saaneet sairauden myötä aivan uuden merkityksen.

– Ympärillä oleva luonto, perhe, ystävät ja työ antavat minulle voimia. Niin se on, että aika on kallista, sillä jokainen askel vie meitä kohti kuolemaa.

Juuso Kärkkäisen sairastumisesta kertoi ensin paikallislehti Suupohjan Sanomat.

Fakta

Eturauhassyöpä

  • Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä ja nykyään tavallisin syöpä Suomessa. Siihen sairastuu vuosittain yli 5000 miestä.

  • Eturauhasen syöpä syntyy, kun eturauhasen solut alkavat muuttua pahanlaatuisiksi.Paikallisella eturauhassyövällä ei ole mitään ominaisia oireita. Levinneen syövän yleinen oire on alaselkäkipu.

  • Jos epäillään eturauhassyöpää, lääkäri tunnustelee eturauhasta peräaukon kautta, arvioi eturauhasen lohkojen koot sekä mahdolliset kyhmyt ja koostumuksen.

  • Laboratoriokokeista tärkein on veren PSA-arvo. Pelkästään sen perusteella ei silti voi päätellä, onko potilaalla syöpä vai ei. Korkea PSA-arvo tai sen nopea nousu viittaavat kuitenkin vahvasti eturauhassyöpään.

  • Oireettomille miehille ei suositella PSA-testiä, ellei ole olemassa erityisen hyvää syytä, kuten esimerkiksi sukurasitus. Seulonnan haittojen katsotaan olevan suuremmat kuin hyötyjen, sillä jopa puolet PSA-seulonnalla löytyneistä syövistä on sellaisia, etteivät ne olisi aiheuttaneet potilaalle mitään haittaa hänen elinaikanaan.

(Lähde: Kaikki syövästä)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?