Norjalaisyliopiston tutkijat: Muovi­tavaroista liukenevat kemikaalit voivat olla osasyy lihomiseen

Professori Tuula Putus kertoo, että norjalaisyliopiston hiiren soluilla tehty kemikaalitutkimus ei vielä vaikuta ihmisille annettuihin suosituksiin.

Norjalaisen yliopiston tutkimus kertoo, että muovituotteiden sisältämät kemikaalit voivat olla osasyynä ihmisten lihomiseen.

29.1. 11:59

Muovituotteissa olevien ftalaattien epäillään häiritsevän ihmisten hormonitoimintaa. Norjalais-saksalainen tutkimus kertoo, että muovituotteiden sisältämät kemikaalit voivat olla osasyynä ihmisten lihomiseen.

Tutkimus tehtiin Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopistossa ja se ilmestyi 26.1.2022 Yhdysvaltojen kemian seuran (American Chemical Society) ACS-tiedelehdessä.

Tutkijoiden mukaan tavalliset kuluttajien käyttämät muovituotteet sisältävät tuhansia erilaisia ​​kemikaaleja. Jotkut näistä voivat vaikuttaa aineenvaihduntaan ja lihomiseen.

– Tutkimuksen mukaan tavalliset muovituotteet sisältävät yhdistelmän aineita, jotka voivat olla merkittävä ja aliarvioitu ylipainon ja lihavuuden taustalla oleva tekijä, Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopiston biologian laitoksen apulaisprofessori Martin Wagner sanoo yliopiston julkaisussa.

Tutkijat löysivät näistä tuotteista yli 55 000 erilaista kemiallista komponenttia ja tunnistivat 629 ainetta. Yhdentoista niistä tiedetään häiritsevän aineenvaihduntaa.

Kemikaalien havaittiin edistävän rasvasolujen kehitystä laboratoriokokeissa. Aineet ohjelmoivat esiastesoluja rasvasoluiksi, jotka lisääntyvät ja kerääntyvät ylimääräiseksi rasvaksi. Tutkijoiden mukaan muovituotteiden kemikaalit voivat vaikuttaa lihomiseen.

Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus tutustui pikaisesti tutkimuksen abstraktiin eli tiivistelmään.

– Kyse on hiiren rasvasoluilla tehdystä kokeellisesta tutkimuksesta. Sovellettavuus ihmiseen on kyllä todella kaukana. Nyt jo on suosituksia, ettei esimerkiksi muovisia juomapulloja käytettäisi pitkäaikaisesti veden varastointiin ja juomiseen, Putus sanoo.

Hän kertoo, että jo nykyään suositellaan, ettei elintarvikerasioita esimerkiksi muovisia kannellisia jäätelörasioita käytettäisi ruokien jatkovarastointiin ja varsinkaan mikrouunikuumennukseen. Samoin suositellaan välttämään runsaasti ftalaatteja sisältäviä leluja pikkulapsilla, jotka laittavat kaiken suuhunsa.

– Nyt jo on suosituksia, ettei esimerkiksi muovisia juomapulloja käytettäisi pitkäaikaisesti veden varastointiin ja juomiseen, professori Tuula Putus sanoo.

– Ihmisen rasvasolujen eli adiposyyttien määrä määräytyy pikkulapsikaudella. Siihen ei hirveän paljon enää vaikuta myöhempi altistuminen. Lihavasta lapsesta tulee herkemmin lihava aikuinen kuin laihasta. Sikiöaikainen aliravitsemus vaikuttaa kuitenkin toisin. Sota-aikana nälkää nähneiden odottavien äitien laihoilla lapsilla on todettu tavanomaista enemmän keskivartalolihavuutta ja metabolista oireyhtymää, hän sanoo.

– Nykyään suositellaan, ettei esimerkiksi muovisia kannellisia jäätelörasioita käytettäisi ruokien jatkovarastointiin ja mikrouunikuumennukseen, Tuula Putus sanoo.

Kyse on hiiren rasvasoluilla tehdystä kokeellisesta tutkimuksesta. Sovellettavuus ihmiseen on kyllä todella kaukana.

Työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus.

Ihmisen ylipainon kertymiseen vaikuttavat hänen mukaansa kuitenkin valtaosalla liikunnan ja muun aktiivisuuden ja saatavilla olevan ravinnon epäsuhta, suolistomikrobit ja suoliston hormonien regulaatio.

– Muovit voivat tietysti vaikuttaa suolistomikrobeihin, mutta en tunne tähän liittyvää tutkimusta, Putus sanoo.

Hän kertoo yhteenvetona, että hiiren soluilla tehty kemikaalitutkimus ei vielä vaikuta ihmisille annettuihin suosituksiin, jotka yllä mainitun mukaisesti noudatettuna vähentävät merkittävästi esimerkiksi lapseen kohdistuvaa riskiä.

Enemmän olisin huolissani niistä muovialtisteista, joihin kuluttaja ei voi valinnoillaan vaikuttaa eli muovimatot, joita on joka paikassa esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa, muovisista vesijohtoputkista ja elintarviketeollisuuden prosesseista, hän sanoo.

Hän kertoo, että muovituotteiden käytön yleinen vähentäminen ja oikeanlainen kierrätys ja kierrätystuotteiden oikea käyttö saattavat edistää terveyttä.

– Joka tapauksessa se auttaa kohti vihreää siirtymää ja öljytuotteista luopumista yleisemminkin. Kierrätysmuoveja ei pidä käyttää elintarvikkeiden tai veden varastointiin, Putus sanoo.

Aiheesta kertoi aiemmin MTV.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?