Ennen syntymää tapahtuvat hormonialtistukset saattavat vaikuttaa siihen, kuinka todennäköisesti nainen sairastuu migreeniin elämänsä aikana. Myös geenit vaikuttavat sairastumisriskiin, tuore ruotsalaistutkimus osoittaa. Tulokset perustuvat ruotsalaiseen rekisteriaineistoon, joka kattaa tiedot 52 000 kaksosesta.
Arviolta 30–60 prosenttia migreenitaipumuksesta selittyy geeneillä, ja sama havaittiin myös tässä tutkimuksessa. Geenien vaikutus oli yhtä suuri miehillä ja naisilla, mutta naisilla myös kaksosen sukupuoli vaikutti migreeniriskiin.
Tulosten perusteella naisen riski sairastua migreeniin oli puolet suurempi, jos hänen kaksossisaruksensa oli mies, mikä tutkijoiden mukaan viittaa raskaudenaikaisten seikkojen vaikutukseen. Miespuolinen kaksonen todennäköisesti vaikuttaa siihen, millainen syntymää edeltävä hormonialtistus on, mikä puolestaan voi vaikuttaa migreeniriskiin.
Sukupuolihormonien yhteys migreeniin on havaittu aiemminkin, mutta ruotsalaisten tulokset olisi silti hyvä varmistaa lisätutkimuksissa. Hormonien on ajateltu selittävän myös sen, miksi naiset sairastuvat migreeniin huomattavasti miehiä todennäköisemmin.
Migreenistä kärsii noin 700 000 suomalaista. Naisilla se on kolme kertaa yleisempi kuin miehillä.