Ahdistuneisuushäiriön oireet voivat lievittyä liikunnalla - noin neljännes kärsii ahdistuneisuudesta elämänsä aikana - Terveys - Ilta-Sanomat

Ruotsalaistutkimus selvitti: Keino, joka lievittää ahdistusta

Kolmen kuukauden ohjattu liikunta voi lievittää ahdistusta, osoittaa tuore tutkimus.

Ohjattu liikunta voi lievittää ahdistuspotilaiden oireita.

1.12.2021 10:14

Ahdistuspotilaiden oireet voivat lievittyä kolmen kuukauden ohjatun liikunnan avulla, tuore ruotsalaistutkimus osoittaa. Liikunnan ja ahdistuksen yhteyksistä on saatu viitteitä aiemminkin, mutta tulokset vahvistavat näyttöä.

Tutkimuksessa 290 ahdistuneisuushäiriötä potevaa ruotsalaista satunnaistettiin kolmeksi kuukaudeksi intensiiviseen tai kevyempään liikuntaryhmään tai verrokkiryhmään, joka sai vain liikuntaohjeita. Fysioterapeutin ohjauksessa tehdyt harjoitukset kestivät tunnin ja niitä tehtiin kolmesti viikossa.

Tulosten perusteella ahdistusoireet vähenivät kummassakin liikuntaryhmässä selvästi todennäköisemmin kuin verrokkiryhmässä, mutta muutos oli suurempi intensiivisemmin harjoitelleilla. Suuri osa potilaista poti kroonista ahdistusta, ja heistä harvat olivat fyysisesti aktiivisia tutkimuksen alkaessa.

Aiemmissa tutkimuksissa liikunta on ehkäissyt ahdistuneisuutta ja lievittänyt masennusoireita. Vaikutus voi johtua suoraan liikunnasta, mutta myös ryhmäliikunnan sosiaaliset puolet saattavat selittää osan vaikutuksesta.

Noin neljännes ihmisistä kärsii ahdistuneisuudesta elämänsä aikana. Oireilu on yleisempää naisilla.

Tutkimus julkaistiin Journal of the Affective Disorders -lehdessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?