Jopa 40 prosenttia syövistä olisi asiantuntija-arvioiden mukaan ehkäistävissä terveellisillä elintavoilla, kertoo Syöpäjärjestöt.
Vaikka yksittäisen syövän kohdalla ei voida lähes koskaan varmasti sanoa, mistä se johtuu, omilla valinnoillaan voi silti pienentää sairastumisen mahdollisuutta.
Hyvän vertauskuvan elintapojen merkityksestä antaa korttipeli.
– Emme voi koskaan tietää, minkä kortin nostamme pakasta seuraavaksi, mutta elämällä terveellisesti voimme vähentää korttipakassa olevien huonojen korttien määrää, Ilman syöpää -sivusto kertoo.
Mitä enemmän kasvikunnan tuotteita, sitä parempi
Elintavoista avainasemassa ovat tupakoimattomuus, liikunta, painonhallinta sekä terveellinen ja monipuolinen syöminen.
Suositeltavaa on syödä monen värisiä kasviksia päivittäin.
Ruokavalion kokonaisuus päivästä toiseen ratkaisee sen terveellisyyden ja syöpää ehkäisevän tehon – mutta mitä enemmän siihen kuuluu kasvikunnan tuotteita, sitä parempi, kertoo terveystoimittaja Maarit Vuoristo kirjassaan Suojaudu syövältä – Elintavoilla on merkitystä (Docendo, 2021).
– Runsas kasvisten syönti on selkeästi merkittävin yksittäinen ruokavalioon liittyvä asia syövältä suojautumisessa, Vuoristo kirjoittaa.
”Runsas kasvisten syönti on selkeästi merkittävin yksittäinen ruokavalioon liittyvä asia syövältä suojautumisessa.
Kirjan mukaan on arvioitu, että niillä, jotka noudattavat kasvispainotteista ruokavaliota, on 11 prosenttia alhaisempi syöpäriski verrattuna kasviksia vähän syöviin.
– Kasvikset näyttäisivät suojaavan niin suu-, nielu-, kurkunpää-, ruokatorvi-, haima-, maha-, suolisto-, keuhko- kuin eturauhassyövältä.
Fakta
Suosi näitä
1. Parsakaali ja muut kaalikasvit
■ Monia terveyttä edistäviä ravintoaineita ja biokemiallisia yhdisteitä, kuten folaattia.
■ Saattavat vähentää paksusuolen ja mahalaukun syövän vaaraa sekä pienentää eturauhas- ja rintasyövän riskiä.
2. Tummanvihreälehtiset vihannekset
■ Runsaasti muun muassa folaattia.
■ Saattavat pienentää yläruoansulatuskanavan syöpien riskiä.
3. Porkkana ja kurpitsa
■ Runsaasti karotenoideja ja kuitua.
■ Voivat vähentää suolisto-, yläruoansulatuskanavan ja keuhkosyövän vaaraa sekä pienentää mahdollisesti myös eturauhassyövän riskiä.
4. Tomaatti, vesimeloni ja guava
■ Runsaasti lykopeenia.
■ Voivat vähentää eturauhassyövän riskiä.
5. Omena
■ Paljon kversetiiniä, flavonoideja, antosyaaneja (punainen omena), triperpenoideja ja kuitua.
■ Voi vähentää yläruoansulatuskanavan, keuhko- ja suolistosyövän riskiä.
6. Sitrushedelmät
■ Paljon C-vitamiinia, folaattia ja kuitua.
■ Saattavat suojata ruokatorven ja mahalaukun syövältä sekä mahdollisesti hiukan pienentää virtsarakon ja rintasyövän riskiä.
7. Kotimaiset marjat
■ Hyviä C-vitamiinin ja kuidun lähteitä. Vadelmassa ja mansikassa on myös runsaasti folaattia.
■ Saattavat suojata keuhko- ja yläruoansulatuskanavan syövältä.
Lähde: Maarit Vuoristo: Suojaudu syövältä – Elintavoilla on merkitystä, Docendo, 2021
Käytä kasviksia värikkäästi
Vuoristo antaa teoksessaan esimerkkejä hyvistä kasvisvalinnoista, mutta samalla hän muistuttaa, ettei tarkoitus ole rouskuttaa yksittäisiä kasviksia kilokaupalla.
– Paljon parempi on syödä monen värisiä kasviksia päivittäin. Silloin saa itse kutakin syöpää ehkäisevää yhdistettä. Värikkyys tekee ruuasta houkuttelevampaakin. Ketä nyt himottaisi syödä lautasellinen tomaatteja tai saavillinen pinaattia?
Kasvissuosituksen saavuttaa vähemmistö
Tutkimusten suomalaisilla olisi kasvisten käytössä vielä parannettavaa.
Kasvissuosituksen saavuttaa ruokavaliossaan vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista.
Vaikka kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä huomattavasti, se ei vieläkään yllä suositellun puolen kilon päiväannoksen tasolle.
– Miehet saavat hieman yli 300 grammaa kasviksia, hedelmiä ja marjoja ja naiset vähän alle 400 grammaa. Kun suositus on 500 grammaa päivässä, jäämme jo keskimäärin paljon suositellun alle, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Satu Männistö aiemmassa jutussamme.
Kasvissuosituksen saavuttaa ruokavaliossaan vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista.
– Tämä on se kohta, jossa meidän pitäisi tsempata.