Uusi laite voi mullistaa sepelvaltimotaudin hoidon - Terveys - Ilta-Sanomat

Uusi kamera voi mullistaa sepelvaltimotaudin hoidon – Turkuun miljoonarahoitus

Vastaavia laitteita on maailmassa rutiinikäytössä toistaiseksi vain yksi.

Arkistokuva.

6.10. 13:04

Turun PET-keskus on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä viiden miljoonan euron avustuksen uuden sukupolven positroniemissiotomografin (PET) hankintaan.

– Uusi PET-kamera kuvaa koko kehon kerrallaan. Kamera välittää tietoa siitä, miten elimet ja elimistö ovat juuri kuvaushetkellä vuorovaikutuksessa keskenään, PET-keskuksen johtaja, professori Juhani Knuuti kertoo tiedotteessa.

Professori Juhani Knuuti toimii Turun PET-keskuksen johtajana.

PET-kuvantamista käytetään sekä sairauksien syiden tutkimiseen että niiden toteamiseen. Se on terveydenhoidossa tärkeä tutkimuskeino, kun halutaan selvittää, onko potilaalla esimerkiksi syöpää, sydän- ja aivosairauksia tai tulehdustauteja.

PET-kuvantamisen rajoitus on ollut, että se kuvaa kerrallaan vain 20–25 senttimetrin siivun vartalosta. Nyt hankittava uusi laite kuvaa koko kehon samanaikaisesti.

– Voimme ensimmäistä kertaa mitata elävien ihmisaivojen toimintaa ajantasaisesti, molekyylitasolla, ja samaan aikaan kuvantaa muiden elinten toimintaa, Knuuti valottaa.

Voimme ensimmäistä kertaa mitata elävien ihmisaivojen toimintaa ajantasaisesti, molekyylitasolla, ja samaan aikaan kuvantaa muiden elinten toimintaa.

– Koska tutkimusmenetelmää ei ole ollut, kukaan ei esimerkiksi tiedä, miten sepelvaltimotaudista johtuva sydänlihaksen hapenpuute heijastuu aivoihin.

Nyt senkin tutkiminen on mahdollista. Koko kehon PET-kuvantaminen lisää ymmärrystä myös lihavuuden ja diabeteksen kaltaisista terveysongelmista, joissa kyse on koko elimistön häiriötilasta.

Näillä näkymin uusi PET-kamera tulee Turkuun keväällä 2022. Vastaavia laitteita on maailmassa rutiinikäytössä toistaiseksi vain yksi.

Laitteen kustannusarvio on 7,6 miljoonaa euroa, josta nyt saatu avustus kattaa valtaosan. Mukana hankinnassa ovat mukana myös Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?