Rintasyöpään on kehitetty mullistava lääke: ”Merkittävä edistysaskel” - Terveys - Ilta-Sanomat

Rintasyöpään on kehitetty mullistava lääke: ”Merkittävä edistysaskel”

Kehitteillä olevassa syöpälääkkeessä ovat sytostaatin edut, mutta vähemmän sen haittavaikutuksia.

21.9. 18:00

Rintasyövän hoitoon on kehitetty uusi lupaava lääke, joka lääkeyhtiö AstraZenecan mukaan hidastaa levinneen rintasyövän etenemistä 72 prosenttia verrattuna nykyisin käytössä olevaan lääkkeeseen.

Lääkeyhtiö AstraZeneca sanoo Times-lehdessä, että testitulokset Enhertu-nimiselle lääkkeelle viittaavat vahvasti siihen, että uusi syöpälääke parantaa elinodotusennustetta.

Rintasyövän eteneminen pysähtyi kolmella neljästä naisesta vuoden seuranta-aikana.

Lääkkeellä on hoidettu rintasyöpään sairastuneita, joilla on syövän aggressiivinen Her2-muoto.

Rintasyövän eteneminen pysähtyi kolmella neljästä naisesta vuoden seuranta-aikana.

Kliininen, ihmisillä tehtävä lääketieteellinen tutkimus jaetaan neljään vaiheeseen eli faasiin.

Ensimmäisessä vaiheessa lääkettä annetaan varovasti annosteltuna vapaaehtoisille. Toisessa vaiheessa lääkettä testataan potilaille. Kolmannessa vaiheessa lääkettä tutkitaan suurella potilasmäärällä ja lääkettä verrataan.

Kolmannen vaiheen jälkeen lääkeyritys voi hakea lääkkeelle myyntilupaa.

Lääkkeen tultua markkinoille valmisteen haittoja ja sopimista erityisryhmille tutkitaan neljännessä vaiheessa.

Daiichi Sankyo -yhtiön kehittämä Enhertu on edennyt lääketieteellisissä tutkimuksissa kolmanteen vaiheeseen. Yhtiö on AstraZenecan kanssa lääkkeestä jatkokehitysyhteistyössä.

Ehdollinen myyntilupa myönnetty

Euroopan lääkevirasto EMA on kuitenkin myöntänyt Ehnertulle koko EU:n alueella ehdollisen myyntiluvan 18. tammikuuta 2021. Ehdollinen myyntilupa voidaan myöntää lääkkeelle, joka katsotaan hyvin tarpeelliseksi lääketieteellisin perustein, mutta josta tutkimustietoa on vielä liian vähän tavallisen myyntiluvan myöntämiseksi.

– Se tarkoittaa sitä, että lääkevalmisteesta on odotettavissa lisää näyttöä, minkä yhtiö on velvollinen toimittamaan. Euroopan lääkevirasto tarkastaa vuosittain mahdollisesti saataville tulevat uudet tiedot, ja tätä katsausta päivitetään tarvittaessa, EMA kertoo tiedotteessaan.

Suomessa lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myönsi Enhertulle ehdollisen myyntiluvan keväällä, mutta julkisen terveydenhuollon osalta lääke on vielä sosiaali- ja terveysministeriön alaisen palveluvalikoimaneuvoston arvioitavana.

–  Uusi lääke on merkittävä edistysaskel rintasyövän hoidossa, syöpätautien erikoislääkäri, dosentti Tom Wiklund arvioi.

Uusi lääke on merkittävä edistysaskel rintasyövän hoidossa.

Lääkettä on Wiklundin mukaan käytetty levinneessä rintasyövässä ja tilanteissa, joissa potilaat ovat saaneet aikaisemmin muuta hoitoa.

–  Tällaisissa tilanteissa hoitotulokset ovat usein aika rajalliset, mutta tällä lääkkeellä on saatu näissä tutkimuksissa hyviä ja usein pitkäkestoisia hoitovasteita.

Wiklund lisää, että tässä vaiheessa on liian aikaista sanoa, ovatko potilaat parantuneet syövästä.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa syöpäkasvain on lääkkeen ansiosta pienentynyt merkittävästi useammin kuin nykyisin käytetyllä lääkkeellä, osalla potilaista jopa hävinnyt.

Sytostaatin edut, mutta vähemmän sen haittavaikutuksia

Uutta lääkettä dosentti Wiklund kuvaa täsmävasta-ainehoidon ja sytostaatin yhdistelmäksi.

Täsmävasta-aine vie sytostaatin syöpäsoluihin ja sillä tavalla voidaan viedä paljon haittoja aiheuttava sytostaatti suoraan soluun suurina pitoisuuksina aiheuttamatta suurempia haittoja.

–  Ne ovat yhdistetty samaan lääkkeeseen niin, että täsmävasta-aine vie sytostaatin syöpäsoluihin ja sillä tavalla voidaan viedä paljon haittoja aiheuttava sytostaatti suoraan soluun suurina pitoisuuksina aiheuttamatta suurempia haittoja.

Tavanomainen sytostaatti on solunsalpaaja, joka pääsee kulkeutumaan lähes kaikkiin kehon soluihin. Lääkkeen haittapuolena on se, että se tuhoaa myös terveitä soluja.

Uudessa lääkkeessä ovat sytostaatin edut, mutta vähemmän sen haittavaikutuksia.

Vasta-aine toimii Wiklundin mukaan ikään kuin kulkuvälineenä, joka tietää täsmälleen, mihin mennä. Lääke kuljettaa sytostaatin täsmäkohteeseen.

Lääke tepsii rintasyöpään, jossa syöpäsolujen pinnassa on Her2-tekijä.

–  Her2-tekijään on ollut olemassa aikaisemmin lääkkeitä, mutta vaikuttaa siltä, että uusi lääke on tehokkaampi ja voi olla, että se ei myöskään vaadi yhtä voimakasta Her2-ilmentymää kuin aikaisemmat lääkkeet.

Selkeää Her2-ilmentymää on Wiklundin arvion mukaan noin neljänneksellä rintasyöpäpotilaista. Lievempää ilmentymää on useammalla naisella.

Juttua muokattu 23.9. kello 13.30. Enhertu on Daiichi Sankyon valmistama lääke, mutta jatkokehitysyhteistyötä tehdään AstraZenecan kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?