Oireet, jotka voivat kertoa keliakiasta - Terveys - Ilta-Sanomat

Jopa kymmenet tuhannet suomalaiset saattavat sairastaa tietämättään keliakiaa: ”Voi antaa varoitusmerkkejä”

Keliakia on luultuakin yleisempi, sillä moni potee sitä tietämättään. Keliakia voi olla myös vähäoireinen tai oireeton.

Keliakiaan voi sairastua missä iässä tahansa, alttius sairauteen on perinnöllistä. Keliakian oireet ovat monimuotoisia.

6.9. 10:19

Keliakialiiton mukaan jopa kymmenet tuhannet suomalaiset saattavat sairastaa keliakiaa tietämättään. Miten sairaus voi jäädä huomaamatta?

Terveystalon gastroenterologian erikoislääkäri Olli-Pekka Koivurova antaa tiedotteessa vastauksen:

– Keliakia voi antaa itsestään hyvin selkeitä varoitusmerkkejä: esimerkiksi ripulointia, aneemisuutta, painon putoamista ja monenlaisia vatsaoireita.

Aina vastaavia oireita ei kuitenkaan ole.

– Nykyään jopa yli puolet uusista keliakiapotilaista on kuitenkin suoliston suhteen oireettomia, mikä tekee sairauden tunnistamisen huomattavasti hankalammaksi.

Esimerkiksi 34-vuotiaalle Mirkalle keliakia tuli täytenä yllätyksenä.

– En ollut itse osannut epäilläkään keliakiaa, kun olin hakeutunut työterveyslääkäriin väsymyksen ja päänsärkyjen vuoksi. Eihän minun vatsani ollut edes kipeä tai sekaisin! Mirka kertoi jutussamme.

Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa suolisto ei siedä vehnän, ohran ja rukiin sisältämää gluteenia. Kun keliakiaa sairastava henkilö syö gluteenia, se aiheuttaa tulehduksen ohutsuolen limakalvolla ja vaurioittaa siten suolinukkaa.

Esimerkiksi huippu-uimari Matti Mattsonin tiedetään sairastavan keliakiaa.

Lue lisää: Tällainen on Matti Mattsonin sairaus, josta osa saattaa kärsiä tietämättään – tyypillisimmät oireet elinikäisessä suolistosairaudessa

Keliakian ainoa hoitomuoto on se, ettei syö lainkaan gluteenia. Gluteenia on muun muassa vehnässä, ohrassa ja rukiissa, mutta myös monissa tuotteissa, joissa sitä ei ehkä ajattelisi olevan.

Vatsavaivoja voi olla vaikea määrittää

Ruoansulatuskanavaan liittyviä oireita ovat muun muassa vatsavaivat, ripuli, turvotus ja ilmavaivat.

Vatsavaivat ovat yleisiä, joten niiden tarkkaa syytä voi olla vaikea määrittää. Turvotuksen ja ripulin kaltaiset tuntemukset voivat johtua yhtä lailla keliakiasta, stressistä, ärtyvästä suolesta, tulehduksellisesta suolistosairaudesta, syövästä kuin monista muista syistä.

Myös Matti Mattson on kertonut, ettei osannut heti yhdistää vatsaoireitaan keliakiaan.

Terveystalon mukaan keliakia on niin yleinen sairaus, että sen mahdollisuus pyritään usein sulkemaan pois rutiininomaisesti, jos potilaalla on vatsaoireita. Keliakiadiagnoosi tehdään verikokeen avulla. Osalle myös suolentähystys on tarpeen.

Keliakiadiagnoosi tehdään verikokeen avulla. Osalle myös suolentähystys on tarpeen.

Kaikki keliakian oireista kärsivät eivät hakeudu lääkäriin. Vatsavaivat voivat olla lieviä, niistä voi vaivihkaa tulla osa normaalia arkea tai ne laitetaan esimerkiksi kuormittavan elämäntilanteen piikkiin. Toisilla vatsa ei vihoittele lainkaan. Keliakia voi olla myös vähäoireinen tai oireeton.

Keliakian vähemmän tunnettuihin seurauksiin lukeutuvat muun muassa:

  • aftat suussa

  • nivelkivut

  • osteoporoosi

  • kutiseva ja rakkulainen ihottuma

  • migreeni

  • epilepsia

  • kohonneet maksa-arvot

  • hampaiden kiillevauriot

– Ei ole mitään yhtä tiettyä oiretta, jonka perusteella voisi olla varma, että kyseessä on keliakia, sanoi Keliakialiiton asiantuntijalääkäri aiemmin jutussamme.

Lue lisää: Mirka, 34, meni lääkäriin päänsäryn takia ja sai ”täysin puskista” keliakiadiagnoosin – näillä tavoin voi oireilla sairaus, jolle kolmanneksella suomalaisista on alttius

Keliakiaa sairastava tarvitsee täysin gluteenittoman ruokavalion.

Hoitona täysin gluteeniton ruokavalio

Pelkkä oireiden katoaminen ei paranna suolistoa.

Moni keliakiaa epäilevä vähentää gluteenia sisältävien tuotteiden syömistä. Se voi helpottaa oireita, mutta puolivillainen hoito ei riitä.

– Keliakian ainoa hoitomuoto on, ettei gluteenia nautita lainkaan: pienikin määrä tekee tuhoja suolistolle. On aivan eri asia, jätetäänkö gluteeni pois kokonaan vai vähennetäänkö sitä vain. Keliakiaa sairastava tarvitsee täysin gluteenittoman ruokavalion, jonka laatiminen vaatii ravitsemusterapeutin osaamista, sanoo Terveystalon johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta.

Ruokavalio-ohjaus on syytä antaa vasta lääkärin arvion jälkeen. Silloin voidaan varmistua, ettei taustalla ole muuta sairautta.

Hoitamattomana jopa masennusoireita

Jos epämääräiset, selittämättömät oireet piinaavat, tutkimuksiin hakeutumista ei kannata lykätä.

Lue lisää: 6 vatsan hälytysoiretta – jos kärsit yhdestäkin, käänny pian lääkärin puoleen

Vain osalla viljatuotteista oireita saavista ihmisistä on keliakia, mutta sairauden diagnosointi ei ole yhdentekevää. Tiedostamaton keliakia voi hoitamattomana aiheuttaa jopa masennusoireita, kuukautishäiriöitä, hedelmättömyyttä, hermosto-oireita, murrosiän viivästymistä sekä kasvuhäiriöitä lapsilla.

Pitkään hoitamattomana jatkuessaan keliakia voi myös altistaa ohutsuolen syöville.

Lähteitä: Terveystalo, Keliakialiitto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?