Ensimmäinen oire piilevästä eteisvärinästä voi olla aivoverenkiertohäiriö – ”Yksinkertainen käsiliike voi pelastaa henkesi” - Terveys - Ilta-Sanomat

Ensimmäinen oire piilevästä eteisvärinästä voi olla aivoverenkiertohäiriö – ”Yksinkertainen käsiliike voi pelastaa henkesi”

Ensimmäiset merkit eteisvärinästä voi löytää oman pulssin säännöllisellä mittaamisella. Tuoreen tutkimuksen mukaan moni yli kuusikymppinen mittaa pulssiaan kuitenkin laiskasti.

Vajaat 40 prosenttia yli 60-vuotiaista seuraa tutkimuksen mukaan terveydentilaansa säännöllisesti.

5.8. 7:45

Jos eteisvärinä havaittaisiin ajoissa, yhä useampi voisi välttää aivoinfarktin. Näin muistutetaan Bristol Myers Squibb ja Pfizer -allianssin, Sydänliiton ja Aivoliiton yhteisessä kampanjassa, Kansan liikkeessä.

Ensimerkit eteisvärinästä on mahdollista huomata säännöllisellä pulssinmittauksella käsin tunnustelemalla. Yksinkertainen käsiliike voi pelastaa henkesi, kampanjan verkkosivuilla sivuilla sanotaan.

Ensimerkit eteisvärinästä on mahdollista huomata säännöllisellä pulssinmittauksella käsin tunnustelemalla.

Kampanjaan liittyvän tutkimuksen mukaan pulssinmittausinto on kuitenkin vähäistä: omaa pulssiaan mittaa päivittäin tai useamman kerran päivässä vain 7,5 prosenttia vastaajista. Tutkimuksessa kysyttiin yli 60-vuotiaiden suomalaisten terveystottumuksista.

Myös tietoisuus pulssin mittauksen hyödyistä on vielä alkutekijöissään. ”Ensimmäiset merkit eteisvärinästä voi löytää helposti oman pulssin säännöllisellä mittaamisella” -väittämän kanssa oli samaa mieltä 20,5 prosenttia vastaajista.

Ensimmäinen oire piilevästä eteisvärinästä voi pahimmassa tapauksessa olla aivoverenkiertohäiriö.

Eteisvärinässä syke on joko ajoittain tai jatkuvasti epäsäännöllinen

Eteisvärinässä syke on joko ajoittain tai jatkuvasti epäsäännöllinen. Varmuudella se voidaan todeta vain sydänfilmin (EKG:n) avulla.

– Eteisvärinän havaitsemisen haasteena on ennen kaikkea sen kohtauksittaisuus, joten luvut ovat huolestuttavan matalia sekä tietoisuuden että itse pulssin mittaamisen suhteen. Eteisvärinä voi olla ihmisellä täysin oireeton, ja ensimmäinen oire piilevästä eteisvärinästä voi pahimmassa tapauksessa olla aivoverenkiertohäiriö, kardiologi Harri Hietanen Helsingin kaupungilta sanoo Pfizerin tiedotteessa.

Pulssin mittaus joka päivä aamuin illoin on hyvä tapa huomata sydämensykkeen epäsäännöllisyydet.

Eteisvärinä-rytmihäiriö ei ole välittömästi vaarallinen, mutta se voi ilman lääkehoitoa ja useita päiviä jatkuessaan aiheuttaa aivohalvauksen.

Lue lisää: Aivoinfarkti voi kehittyä hiljaa ja huomaamatta – nämä hälytysmerkit kannattaa tunnistaa

Lue lisää: Näin tunnistat aivoverenvuodon – kuusi keskeistä tunnusmerkkiä

Kolmannes aivoinfarkteista liittyy eteisvärinään

Suomessa on arviolta lähes 230 000 eteisvärinäpotilasta. Noin kolmannes aivoinfarkteista liittyy eteisvärinään. Todellisuudessa eteisvärinäpotilaita on todennäköisesti huomattavasti enemmän, sillä noin 31 prosenttia heistä on oireettomia.

Merkittävin eteisvärinälle altistava tekijä on ikä. Eteisvärinä on erityisesti yli 65-vuotiaiden sairaus. Myös muut perussairaudet kuten kohonnut verenpaine, sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta tai läppäviat, ylipaino, diabetes ja uniapnea altistavat eteisvärinälle.

Verenpainemittarin varoitus epäsäännöllisestä sykkeestä voi niin ikään johtaa eteisvärinän jäljille. Myös sykkeen vaihtelua seuraava älykello voi olla avuksi eteisvärinän tunnistamisessa.

Jos sydämensyke on epäsäännöllinen, on syytä olla yhteydessä lääkärin.

Näin mittaat pulssisi

■ Ota rento ote ranteestasi ja tunnustele, mistä kohtaa pulssi tuntuu helpoiten. Hyvä paikka monilla on ranteessa peukalon puolella. Voit tunnustella pulssia myös kyynärtaipeesta tai kaulalta.

■ Paina valittua kohtaa kevyesti etu- ja keskisormella. Tarkkaile, onko pulssi tasainen. Tulevatko sykäykset säännöllisesti vai epäsäännöllisesti? Rytmiä voi olla helpompi seurata laskemalla sykettä ääneen.

■ Laske sekuntikelloa apuna käyttäen pulssin tiheys.

■ Laske pulssisi sykäykset 30 sekunnin ajan. Kerro tulos kahdella niin tiedät, montako kertaa sydämesi lyö minuutissa. Normaali leposyke on 50–110 lyöntiä minuutissa.

Jos pulssisi on niin tiheä tai epätasainen, että et saa sykkeestäsi selvää, ota yhteys lääkäriin.

Lähteitä: Terveyskirjasto, Pfizer

Lue lisää: Uutta tietoa rytmihäiriöistä – tällaisella hoidolla eteisvärinään sairastumisen voi välttää

Lue lisää: Eri merkit kertovat naisen ja miehen rytmihäiriöriskistä – suurentaa varsinkin aivoverenkierto­häiriöiden vaaraa

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?