”Jos menin yksille, se oli yleensä neljä” – Linda, 28, on ollut yli vuoden ilman alkoholia ja kertoo, mikä todella muuttui - Terveys - Ilta-Sanomat

”Jos menin yksille, se oli yleensä neljä” – Linda, 28, on ollut yli vuoden ilman alkoholia ja kertoo, mikä todella muuttui

Uusi poikaystävä ei edes tunne ”bile-Lindaa”, sillä suhde alkoi tipattomuuden aikana. Alkoholista luopuminen on vaikuttanut moneen asiaan.

Linda ei enää löydä yhtään syytä juoda. Hyvä fiilis löytyy muutenkin.

27.7. 19:00

Houkutus palata vanhaan tuli vain kerran. Silloin, kun laulaja ja lauluntekijä Linda, 28, kuuli, että ystävät olivat viettäneet mahtavat, aamuun asti kestäneet jatkot.

Linda oli lähtenyt kotiin jo kymmeneltä. Kaksi kuukautta aikaisemmin hän oli päättänyt olla vuoden juomatta alkoholia.

Vaikka Linda oli päättänyt elää muilta osin kuin ennenkin – käydä ulkona, tavata ystäviä, hän ei enää aina valvonut yhtä myöhään kuin usein aiemmin.

– Kun kuulin jatkoista, mietin, että jään paitsi jostain aamuisesta kokemuksesta. Sitten puhuin kaverini kanssa, joka sanoi, että Linda sinulla on nyt ihan ruusuinen kuva. Osa nukkui, osa jauhoi vain samaa. Et menettänyt mitään, Linda kertoo.

Päätös tipattomuudesta pysyi.

Kosteita viikonloppuja

Alkoholi tuli osaksi Lindan elämää teini-iässä.

– Se on kuin magneetti, joka toi ihmisiä yhteen.

Nuorena aikuisena Linda alkoi kuulla huomauttelua siitä, että hänen menonsa näyttää olevan aika kovaa silloin, kun alkoholi on mukana kuvioissa.

– Viikonloput olivat aina kosteita. Välillä join alkoholia useampana kertana viikossa, jos oli jonkun projektin palavereja. Känniin en aina tullut, mutta jos menin yksille, se oli yleensä neljä.

Viikonloput olivat aina kosteita.

Korona-aika pysäytti miettimään. Esiintyvänä artistina ja muusikkona työskentelevä Linda olikin yhtäkkiä enemmän kotona.

– Rupesin miettimään, että alkoholi on yleensä mukana tilanteessa kuin tilanteessa. Baarithan ovat meidän työpaikkoja. Areena, joissa ammattia harjoitetaan.

Linda mietti myös, miten juominen voisi alkaa vaikuttaa hänen terveyteensä.

– Päätin, että olen vuoden tipaton. Mutta en muuten muuta mitään, enkä jätä mitään tekemättä siksi, koska en juo. Ilmoitin aluksi, että tulen kyllä tapaamisiin, mutta en sitten juo mitään.

Ilmoitin aluksi, että tulen kyllä tapaamisiin, mutta en sitten juo mitään.

Muut suhtautuivat asiaan pääasiassa myönteisesti. Lindaa kuitenkin jännitti. Mitä jos joku projekti menisi kokonaan sivu suun? Palaveritkin pidetään usein baareissa.

Näin ei käynyt, mutta kysymyksiä kyllä sateli. Joku pohti, onko Linda kenties raskaana, toinen arveli hänen syövän lääkkeitä.

Kerran eräs baarimikko järkyttyi, kun Linda pyysi alkoholitonta olutta.

– Hän toi vastahakoisesti pari kaljaa näytille ja sanoi, että ne maistuvat ihan kauramaidolta!

Linda tekee ja esittää musiikkia Linda Luna -nimellä.

Tipattomuus toi energiaa

Nyt Linda on ollut yli vuoden juomatta. Sen huomaa.

– Esimerkiksi unen laatu on parantunut. Ennen en koskaan muistanut uniani, mutta nyt muistan ne joka aamu.

Energiaa riittää. Aiemmin etenkin krapulapöhnässä ei aina jaksanut tehdä kaikkea haluamaansa. Nyt on toisin.

– Mikään ei laita elämää pauselle. Minulla on tasainen, kirkas olo, joka kantaa seuraavaan päivään. Jaksan olla kiinni elämässä koko ajan.

Minulla on tasainen, kirkas olo, joka kantaa seuraavaan päivään.

Alkoholilla on roolinsa deittailussa

Poikaystävä ei ole ”bile-Lindaa” nähnytkään. Suhde alkoi, kun Linda oli jo tipattomalla.

– Ihastuminen ja rakastuminen tipattomana on kuin olisin palannut yläasteelle. Uskaltaa olla herkempi.

Alkoholilla on osansa myös deittailukulttuurissa.

– Mennään ottamaan jonnekin seitinohuet humalat, jotta uskallettaisiin puhua tunteista.

Mennään ottamaan jonnekin seitinohuet humalat, jotta uskallettaisiin puhua tunteista.

Selvänä ihmissuhteet ovat Lindan sanoin aidompia, kun pullon takana ei tarvitse piilotella.

Linda aikoo jatkaa tipatonta toisenkin vuoden, ehkä lopun elämäänsä. Enää hänen ei tarvitse erikseen ilmoittaa ystävilleen asiasta.

– Viime lauantaina oli pitkästä aikaa keikka ja jäätiin siinä istumaan. Minulle sanottiin, että on kiva, että en ole muuttunut. Monet katoavat baareista, jos he eivät enää juo.

Linda uskoo, että hänen päätöksensä on pitänyt osin juuri siksi, että vaikka korkki on kiinni, elämä on muuten ennallaan. Isompi mullistus on ollut korona, joka on pistänyt musiikkialan tiukoille. Lindakaan ei enää tee täysipäiväisesti muusikon töitä, vaan opiskelee markkinointiviestintää.

Alkoholia ei tarvita luomaan hyviä hetkiä, Linda tietää.

Ei syytä juoda

Tipatonta miettiville Lindalla on tämä neuvo: jos oma alkoholinkäyttö mietityttää tai muistelet jälleen kerran, mitä kaikkea humalassa tulikaan sanottua, asiasta kannattaa puhua vaikka ammattilaisille. Juttelu voi auttaa katsomaan omaa tilannetta.

– Jos olet varmempi, tee ”Lindat” eli käy baareissa, mutta vaihda juomat alkoholittomiin!

Linda on oivaltanut, että alkoholia ei tarvita luomaan hyviä hetkiä.

– Yksi käänteentekevä oivallus oli se, kun tajusin, etten tarvitse alkoholia alkuillan nousuhumalaan. Samoja fiiliksiä pystyy hakemaan selvänäkin. Tipattomana olen koko ajan nousussa ilman, että lipsahdan humalaan.

Samoja fiiliksiä pystyy hakemaan selvänäkin.

Linda ei enää havittele sitä oloa, jonka alkoholin nauttiminen tuo.

– En enää löydä yhtään syytä juoda.

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina puhuttu näkyvästi alkoholinkäytön suitsimisesta muun muassa #darravapaa ja #sobercurious -hashtagien alla. Viesti on se, että juomattomuus voi olla hyvää tekevä elämäntapavalinta siinä missä mikä tahansa muukin.

Lue lisää: Katri, 30, jätti alkoholin kokonaan kaksi vuotta sitten – vaikutus on ollut iso

Lue lisää: Suunnitteletko taukoa alkoholinkäyttöön? 5 hyvää seurausta, jotka näkyvät jo kuukaudessa

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?