Osteoporoosi eli luukato on huonosti tunnettu kansantauti, vaikka sairautta tai sen esivaihetta potee yli puoli miljoonaa suomalaista, kertoo Suomen Luustoliitto.
Osteoporoosista tekee salakavalan se, että luukato on hyvin pitkään huomaamaton vaiva, ja ilman hoitoa se etenee.
– Osteoporoosi ei "tunnu", joten sen olemassaoloa ei ole mahdollista tietää etukäteen ilman mittauksia. Silloin kun syntyy osteoporoosiin liittyvä luunmurtuma, taustalla on yleensä vuosikausia kestänyt luukato, Terveyskirjasto kertoo.
Sairastumiseen liittyy yhä harhaluulo
Osteoporoosissa luun mineraalimäärä on vähentynyt ja luun rakenne heikentynyt, jolloin luu voi murtua vähäisestäkin vammasta.
Luukudos elää koko ajan: vanhaa luuta hajoaa, ja uutta syntyy tilalle. 30. ikävuoden jälkeen luuta kuitenkin hajoaa enemmän kuin syntyy, mikä vähitellen heikentää luun lujuutta.
Hyödyllisintä liikuntaa luun lujuuden lisäämiseksi on liikunta, jossa syntyy tärähtelyjä luustoon – esimerkiksi reipas kävely tai lenkkeily.
Osteoporoosi on naisilla selvästi yleisempää kuin miehillä, mutta on väärinkäsitys, että sairaus tulisi vain ikääntyneille naisille, kertoi aiemmassa jutussamme Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holm.
– Toki sairaus on naisilla miehiä yleisempää, mutta ei niin voimakkaasti, että se voitaisiin yhdistää vain ikääntyneisiin naisiin. Miesten täytyisi olla asiasta ehdottomasti tietoisempia, Holm totesi.
Hän muistutti, että esimerkiksi vaikea laktoosi-intoleranssi voi aiheuttaa osteoporoosin.
– Tämän tyyppinen osteoporoosi voi ilmetä sekä miehillä että naisilla iästä riippumatta, Holm sanoi.
Osteoporoosin varoitusmerkit:
1. Pituuden lyhentyminen 4 cm tai enemmän.
2. Kumara ryhti.
3. Arjen tilanteessa, esimerkiksi kaatuessa tai kompastuessa, tullut murtuma.
4. Äkillinen selkäkipu.
Mittaa pituutesi uudelleen
Luuston pitäisi kestää tavallisissa arjen tilanteissa tulevat kolhut, tärähdykset ja pienet kolaukset. Luustoliiton mukaan kyseessä voi olla osteoporoottinen murtuma, jos luu murtuu kun kompastuu kävellessään tai putoaa alle metrin korkeudesta.
Toinen merkki, joka usein voi vihjata osteoporoosista, on pituus.
– Kun aikuiselta kysytään pituutta, miehet yleensä kertovat armeija-aikaisen ja naiset kouluaikaisen pituutensa. Tosiasiassa aikuisen, myös työiässä olevan, kannattaa seurata omaa pituuttaan. Jos pituus on lyhentynyt 4 cm tai enemmän, voi kyse olla osteoporoosin aiheuttamista nikamien murtumista, Luustoliitto kertoo.
Liitto myös muistuttaa, että osteoporoosia voidaan hoitaa, mutta se on tärkeää pysäyttää ajoissa.
Testaa oma riskisi
Luustoliiton sivuilla voit tehdä luustotestin, jonka avulla voit arvioida osteoporoosiriskiäsi sekä elintapojesi vaikutusta luuston terveyteen.
Lisäksi testi voi antaa tietoa siitä, olisiko hyvä keskustella lääkärin kanssa osteoporoosin todennäköisyydestä. Testi on suunnattu aikuisille.
Fakta
Näin ehkäiset osteoporoosia
■ Osteoporoosin vaaraa voidaan vähentää huolehtimalla riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista sekä liikunnasta. Näistä on hyötyä sekä nuorena että vanhempana.
■ Kalsiumin saannin pitäisi olla vähintään 0,8 grammaa päivässä. Henkilöillä, joilla on suurentunut riski, kalsiumin saanniksi suositellaan 1–1,5 grammaa päivässä. Esimerkiksi yksi lasillinen maitoa tai piimää tai pari siivua juustoa sisältää 0,25 grammaa kalsiumia.
■ D-vitamiini lisää kalsiumin imeytymistä suolesta. Sen tärkein lähde ravinnossa on kala, ja nykyään on D-vitamiinia lisätty myös maitotuotteisiin. D-vitamiinilisää tarvitaan etenkin 60. ikävuoden jälkeen ainakin talvisin.
■ Liikunta lisää luun lujuutta. Hyödyllisintä on liikunta, jossa syntyy tärähtelyjä luustoon: esimerkiksi reipas kävely, lenkkeily ja pallopelit. Myöhemmällä iällä kaikki liikunta, joka ylläpitää lihasten kuntoa, ehkäisee kaatumisia ja sitä kautta murtumia.
■ Osteoporoosin ehkäisyyn kuuluu myös sitä lisäävien riskitekijöiden välttäminen, kuten tupakoinnin lopettaminen ja liiallisen laihduttamisen välttäminen.
Lähde: Terveyskirjasto