Makaan pöydällä alusvaatteissa, kun hoitaja käy muutaman sentin etäisyydeltä ihoani läpi suurennuslasin kanssa. Aina luomen kohdalla hän tunnustelee ja tiiraa tarkemmin voimakkaasti suurentavalla ja valoa antavalla dermatoskoopilla, joka auttaa tarkastelemaan luomen väriä, pintarakennetta ja reunojen muotoa.
Vilkuilen homman etenemistä jännittyneenä silmäkulmastani, kun hän luettelee havaintojaan ja kyselee: rauhallisen oloinen, pehmeä, kuinka kauan tämä on ollut tässä?
Kasvoissa hän etsii epäilyttäviä karheuksia tai muutoksia erityisesti nenänselästä ja poskipäistä, alueista, jotka ihmisellä saavat vuosien mittaan eniten aurinkoa.
– Tähän näin se usein tulee, hän näyttää luuta nenän korkeimmalla kohdalla tarkoittaen auringon aiheuttamia, syöväksi mahdollisesti kehittyviä vaurioita.
Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 31.5.2019.
Luomia ja ihomuutoksia tutkitaan dermatoskoopilla.
Luomitarkastus kestää 20 minuuttia
Tarkastus keskusteluineen ja aurinkovalistuksen kera kestää noin 20 minuuttia. Hoitaja kysyy suvussa mahdollisesti havaitut ihosyövät (serkku menehtyi levinneeseen melanoomaan, mutta se ei vielä viittaa perinnölliseen riskiin), palamisherkkyyden (ei erityisen suuri) ja omat auringonottotaipumukset (varsinkin takavuosina liikaa). Viimeksi mainittu pahe oli myös syy paikalle menemiseen.
Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä riittää runsaasti tulijoita helposti netissä tai puhelimella varattaviin luomitarkastuksiin.
23 vuotta työtä tehnyt sairaanhoitaja Ritva Lahdenperä kiittelee, että ihmiset huolehtivat nykyään ihon suojauksesta auringossa ja tulevat tarkastuttamaan luomi- ja ihomuutoksiaan. Takavuosina paikalle tuli lähinnä vanhempaa väkeä, nyt myös nuoria.
Epätyypillisiä luomia löytyy päivittäin
Ihosyövät ovat yleistyneet viime vuosina runsaasti. Epäilyttäviä, tai hoitajan sanoin epätyypillisiä, lääkärin tarkastusta vaativia luomia tulee vastaan myös tällä vastaanotolla jokseenkin päivittäin.
– Karkeasti arvioiden kymmenestä asiakkaasta 2–3 ohjataan eteenpäin lääkärille hoitoarvioon.
Hoitaja ei sano tarkastuksen perusteella kenellekään, että sinulla on tuossa syöpä, eikä sano lääkärikään ennen koepalaa ja patologilta tullutta vastausta. Joissakin tilanteissa epätyypilliset muutokset on helppo havaita, välillä ei.
– On tilanteita, että asiakkaalla on luomessa outoja tuntemuksia kuten tuikkimista tai pistelyä, vaikka luomi näyttää ulkoisesti tarkastellen normaalilta. Myös niissä tilanteissa asiakas ohjataan lääkärin hoitoarvioon.
Muista myös jalkaterät
Yhden paikan, joka ihmisiltä usein jää itse huomaamatta, Lahdenperä nostaa esille.
– Moni yllättyy, että voiko jalkapohjaan ja varpaanväleihin tulla luomia. Nämä kannattaa vaikka kynsienleikkuun yhteydessä itse vilkaista.
Lue lisää: Koepalan tulos oli Eijalle järkytys: Syylä jalassa olikin ihosyöpä
Kirsikka- tai rasvaluomi?
Hoitaja havaitsee heti, että minulla on useita eri tyyppien luomia. Rintakehässä häirinnyt pieni ja sitkeästi punoittava verenpurkauma saa nimen: kirsikkaluomi. Niitä valitettavasti tulee lisää iän myötä, mutta ne ovat ulkonäöstään huolimatta normaaleja.
Yläselkään viime aikoina ilmestyneet vaaleat ja rusehtavat näppylät taasen ovat rasvaluomia. Joidenkin ihoon niitä tulee herkemmin kuin toisille ja minulla vaikuttaa olevan sellainen. Näitäkin on luvassa iän myötä lisää ja isompina.
Reidessä vuosia muuttumattomana komeillut isohko luomi vaikuttaa sekin varsin normaalilta. Hoitaja vahvistaa, että siitä iloisesti, vaikkakaan ei viehättävästi, kasvava karvatupsu on aivan tavallinen ominaisuus.
Esteettisesti mielikuva rasvaluomien täyteisestä keski-iästä ei miellytä, mutta kaiken kaikkiaan lopputulos on mieltä rauhoittava: luomeni vaikuttivat asiantuntijan sanoin “rauhallisilta”.
Suojautuminen on tärkeintä
Seuranta kannattaa joka tapauksessa.
– Nykyään kun kaikilla on kännykät, pitäisi olla kamerat, joilla voi ihan hyvin ottaa vaikka kerran vuodessa kuvan jostakin luomesta, joka mietityttää ja seurata jos se jotenkin muuttaa muotoaan.
Olennaisin ohje on edelleen tolkullinen käyttäytyminen auringossa: suojakertoimia ainakin 30 ja kasvoihin mielellään 50 sekä keskipäivän suoran auringonpaisteen välttäminen mahdollisuuksien mukaan.
Luonnollinen rusketus ei suojaa ihoa palamiselta, takavuosina trendikäs solariumista hankittu rusketus vielä vähemmän. Siitä saa nimenomaan haitallisia UVA-säteitä, jotka voivat saada aikaan vaurioita ihon syvimmissä kerroksissa ja se voi lisätä ihosyvän riskiä.
– Kohtuus kaikessa, Lahdenperä huikkaa viimeisenä.
Fakta
Melanooma, tyvi- ja okasolusyöpä
VARO-muistisääntö melanoomalle:
Väri: väri muuttuu tummanruskeaksi, mustaksi, punoittavaksi tai moniväriseksi
Alue: luomi kasvaa yli puolen sentin kokoiseksi läpimitaltaan
Reuna: Reuna muuttuu mutkittelevaksi tai epätarkaksi
Osa: Osa luomesta muuttuu niin, että puoliskot eivät näytä samanlaisilta
Huomaa, että kerran hyvänlaatuiseksi havaittu luomi ei aina välttämättä pysy sellaisena. Jos luomeen tulee tuntemuksia tai se alkaa vuotaa verta, on hakeuduttava tutkimuksiin.
Tyvi- ja okasolusyöpä saattaa näkyä:
Haavaumana, joka rupeutuu välillä, mutta ei parane
Punoittavana ihottuman tapaisena läiskänä, joka ei parane voiteilla
Vaaleana arpimaisena, huonosti rajautuvana läiskänä.
Näppylänä, joka kasvaa, haavautuu, rupeutuu tai muodostaa reunavallia
Usein myöhemmällä iällä paljon aurinkoa saaneilla alueilla kasvoilla silmien ja nenän seudulla, korvalehdissä tai alahuulessa, mutta voivat ilmaantua myös muualle kehoon.
Yleensä hyväennusteisia
Lähde: Pirkanmaan Syöpäyhdistys
Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 31.5.2019.