Näin toistuvaa korvatulehdusta pitäisi hoitaa – putkitus onkin todennäköisesti turhaa - Terveys - Ilta-Sanomat

Näin toistuvaa korvatulehdusta pitäisi hoitaa – putkitus onkin todennäköisesti turhaa

Korvien putkitus ei todennäköisesti olekaan tarpeen – antibioottihoidoista saa saman hyödyn, osoittaa tuore tutkimus.

Antibioottien tarpeetonta käyttöä vältetään, koska liika käyttö voi edistää vastustuskykyisten bakteerikantojen kehittymistä. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu merkkejä sellaisesta.

18.5. 13:05

Toistuvia välikorvatulehduksia hoidetaan usein tärykalvojen ilmastointiputkilla, mutta tuoreen tutkimuksen valossa ne eivät ole tehokkaampia kuin tavalliset antibioottihoidot. Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä.

Tutkimukseen osallistui 250 toistuvia välikorvatulehduksia potevaa 6–35 kuukauden ikäistä lasta, joista osaa hoidettiin antibiooteilla ja osalle asennettiin ilmastointiputket. Kaikki lapset olivat saaneet pneumokokkirokotteen.

Seurannan aikana lasten korvatulehdukset uusiutuivat yhtä todennäköisesti riippumatta siitä, kumpaa hoitoa he saivat, tutkijat havaitsivat. Eroja ei näkynyt myöskään tulehdusten vakavuusasteessa. Korvatulehdukset myös huomattavasti vähenivät lasten vanhetessa.

Antibioottien tarpeetonta käyttöä vältetään, koska liika käyttö voi edistää antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen kehittymistä. Tässä tutkimuksessa ei havaittu merkkejä sellaisesta.

Tutkimuksen tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat korvien putkittamisen todennäköisesti olevan turhaa suurelle osalle lapsipotilaista. Osaa ne saattavat silti auttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?