Molekyylibiologi Mari kertoo 5 asiaa, joilla hän sai akneihonsa hyvään kuntoon – luottotuotteessa on kaksi tärkeää ainetta: ”Kasvorasvalla on väliä” - Terveys - Ilta-Sanomat

Molekyylibiologi Mari kertoo 5 asiaa, joilla hän sai akneihonsa hyvään kuntoon – luottotuotteessa on kaksi tärkeää ainetta: ”Kasvorasvalla on väliä”

Akne alkoi näyttää paranemisen merkkejä samoihin aikoihin kasvisruokavalion aloittamisen kanssa. Myös tietyt ainesosat ihonhoidossa ovat olleet tehokas apu, kertoo molekyylibiologi Mari Tervaniemi uutuuskirjassaan.

Ihon normaaliflooraan kuuluva Propionibacterium acnes -bakteeri voi otollisissa olosuhteissa aiheuttaa aknea.­

25.3. 19:30

– Iho-ongelmat ovat kulkeneet myös minun mukanani, erityisesti akne, kertoo molekyylibiologi Mari Tervaniemi juuri ilmestyneessä kirjassaan Iho pintaa syvemmältä (Docendo).

Genetiikkaan ja molekyylibiologiaan perustuva tietokirja kertoo, miten geenit, ympäristö ja mieli vaikuttavat ihon ulkonäköön, toimintaan ja hyvinvointiin.

Teoksessa Tervaniemi jakaa myös omat huomionsa siitä, mikä hänen ihonsa hyvinvointiin on vaikuttanut.

Mistä akne johtuu?

Propionibacterium acnes -bakteeri kuuluu ihon normaaliflooraan, mutta sopivissa olosuhteissa se voi aiheuttaa aknea.

Aknessa talirauhaset tulehtuvat ja turpoavat.

– Ongelmatilanteen saa aikaan talirauhasen tiehyen tukkeutuminen, joka voi johtua muun muassa hieman liian ahtaasta tiehyestä, Tervaniemi kirjoittaa.

 Se mikä vaikuttaa muuhun kehon hyvinvointiin, vaikuttaa myös ihoon.

Tukos koostuu talirauhasta ympäröivien ihosolujen erittämästä sarveisaineesta ja talista. Mukana on Propionibacterium acnes -bakteereita, ja myös Malassezia-rasvahiivoilla katsotaan olevan osuutta tulehdukseen.

– Tulehduksen painopiste on talirauhasen tiehyessä tai itse talirauhasessa, jossa nämä mikrobit hajottavat talia, ja talin hajoamistuotteet laukaisevat tulehdusreaktion.

Akne ei enää juuri vaivaa

Molekyylibiologi on omakohtaisesti huomannut, että ihmekikat aknen hillitsemiseen ovat vähissä.

– Hokkuspokkuskeinoja on vähän, mutta se mikä vaikuttaa muuhun kehon hyvinvointiin, vaikuttaa myös ihoon. Eli ne ehkäpä tylsät mutta tärkeät: uni, ravinto ja liikunta, Tervaniemi kertoo.

Oli taipuvainen akneen tai ei, ihon puhtaana pito on tärkeää.­

Hän myös muistuttaa, että mikä toimii yhdelle, ei välttämättä auta toista, sillä ihon kuntoon vaikuttavat aina myös geenit, ympäristö ja sattumakin.

Seuraavilla asioilla Mari Tervaniemi uskoo olleen vaikutusta siihen, että nykyisin hänen ihonsa on ”äärimmäisen hyvässä kunnossa” – eikä akne juurikaan enää vaivaa.

5 vinkkiä aknen kanssa tasapainotteluun:

1. Luottotuotteet

– Sinkki ja salisyylihappo ovat luottotuotteitani, Tervaniemi vinkkaa.

– Jos jotain olisin halunnut teini-ikäisen minäni tietävän, niin sen, että kasvorasvalla on väliä.

Hän kertoo käyttävänsä kasvoilleen joka aamu voidetta, joka sisältää sinkkiä ja salisyylihappoa. Jos iho alkaa oireilla, täsmähoitona näppyyn hän käyttää apteekin sinkkivoidetta.

2. Puhdistus

Ihon puhtaana pito on tärkeää, oli taipuvainen akneen tai ei.

– Pesen meikit pois aina iltaisin. Siis ihan aina.

Myös meikkausvälineiden ja meikkien puhtauteen on syytä kiinnittää huomiota.

– Meikkisuteja kannattaa välillä pestä, ja meikeissäkin alkaa ennen pitkää kasvaa jos jonkinmoista oliota, jos niitä ei kovinkaan usein vaihda.

3. Hormonit

Hormoneilla Tervaniemi uskoo olleen ehkä kaikista suurimman vaikutuksen.

Hän sai ensimmäiset ehkäisypillerit aknen hoitoon, mutta migreeniherkkyyden vuoksi vaihtoi pillereitä ”kevyempiin” – kunnes kyllästyi ja lopetti niiden käytön kokonaan.

– Tämän seurauksena migreenit vähenivät merkittävästi, mutta aikuisiän akne puski päälle sellaisella voimalla, että se sai itsetuntoni ajoittain melko matalaksi ja vaikutti reilusti sosiaaliseen käyttäytymiseeni.

4. Ruokavalio

– Pakko se on vaan todeta, että kun syö ja juo hyvin ja terveellisesti, ihokin voi paremmin, Tervaniemi kirjoittaa.

Hänellä akne alkoi näyttää paranemisen merkkejä samoihin aikoihin kasvisruokavalion aloittamisen kanssa.

– Syön kyllä toisinaan kalaa, mutta pääsääntöisesti olen kasvisruokavaliolla ja kutsun itseäni wannabe-kotivegaaniksi.

– Kuukautisten alla sorrun usein vähän mässäilemään, ja se näkyy myös naamassa, joskin on vaikea tietää, että johtuuko se hormoneista vai herkuista.

5. Uni

Tervaniemi on myös huomannut, että unen puute näkyy iholla näppyinä.

– Tästä en muista nähneeni varsinaista tutkimusta, mutta en olisi yllättynyt jos joku jossain vaiheessa kertoisi, että samoin kuin aivot, myös iho puhdistaa itsensä unen aikana.

Lähde: Mari Tervaniemi: Iho pintaa syvemmältä, Docendo, 2021.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?