Miksi opioideja määrätään ja käytetään niin suuria määriä kaikista haitoista huolimatta? Tv-ohjelmassa etsitään vastausta - Terveys - Ilta-Sanomat

Miksi opioideja määrätään ja käytetään niin suuria määriä kaikista haitoista huolimatta? Tv-ohjelmassa etsitään vastausta

Reseptilääkkeinä syötävät opioidit johtavat addiktioihin. Michael Mosley selvittää tv-ohjelmassa, miksi näitä särkylääkkeitä syödään Britanniassa yhä enemmän. Myös Suomessa opioidiongelmaisten määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Toimittaja Michael Mosley (vas.) selvittää Britannian opioidiongelmaa Prisma-dokumentissa.­

3.3. 8:00

Särkylääkkeen ei pitäisi johtaa huumeriippuvuuteen, mutta valitettavasti tämä tie on maailmalla yhä yleisempi. Uutiset Yhdysvaltojen syvästä opioidikriisistä ja sen aiheuttamasta kuolleisuudesta ovat olleet arkea jo pitkään.

Myös Suomessa opioidien ongelmakäyttäjien määrän arvioidaan kaksinkertaistuneen viidessä vuodessa. Käyttäjiä uutisoitiin viime vuonna olevan jo lähes 30 000. Nuorten ja naisten ongelmakäyttö on lisääntynyt erityisesti.

Prisma: koukussa kipulääkkeisiin kertoo tilanteesta Britanniassa. Englannissa ja Walesissa on yhteensä 5,6 miljoonaa aikuista, joille on kirjoitettu opioidireseptejä, ja tilanteen pelätään riistäytyvän vielä käsistä.

 Tiesitkö, että syömäsi särkylääkkeet ovat samantapaisia kuin heroiini?

– Tiesitkö, että syömäsi särkylääkkeet ovat samantapaisia kuin heroiini? kysyy toimittaja Michael Mosley kadulla kulkijoilta Hastingsissa, jossa joka seitsemännellä asukkaalla on tämä resepti.

Osa järkyttyy, osa ei.

Osa opioideista on oopiumunikon maltiaisnesteen yhdisteistä valmistettua, osa täysin synteettisiä laboratoriovalmisteita. Oopiumunikon antimista on opittu valmistamaan niin oopiumia ja heroiinia kuin morfiinia ja kodeiinia sekä muita lääkkeitä. Reseptillä tarjotut opioidit voivat olla heroiiniakin vahvempia.

Opioidit tuovat reseptilääkkeinä usein avun koviin, kroonisiinkin kipuihin. Sivuvaikutukset voivat kuitenkin olla vakavia, ja osa käyttäjistä koukuttuu pahasti. Yhdysvalloissa opioidiaddiktion katsotaan tappaneen yli 200 000 ihmistä.

Kolme neljästä heroiiniaddiktista käytti reseptiopioideja ennen heroiiniin siirtymistään. Dokumentissa haastateltu lääkäri uskoo, että hengenvaarallisten yliannostusten määrä tulee nousemaan lähivuosina myös Britanniassa.

Prisma-dokumenteissa usein nähtävä Mosley haastattelee brittiohjelmassa useita reseptiopioidien käyttäjiä. Selkäkipujen kanssa kamppaileva Karen kertoi lääkkeiden muuttaneen hänet zombieksi.

– Tunsin olevani huumeaddikti, hän sanoo.

Morfiinia kipuihinsa syövä Brenda taas ei ole valmis vaihtamaan niistä pois, vaikka tiedostaakin riskit. Kivut kun ovat niistä huolimatta valtavat.

On yllättävää, että Britanniassa opioidijohdannaisia lääkkeitä saa apteekista myös reseptittä.

Alun perin reseptinä opioideja käyttänyt Vicky väittää syöneensä pahimmillaan 50–70 käsikauppapilleriä päivässä, mikä johti yliannostukseen ja katkaisuhoitoon.

Kiinnostavaa on, että dokumentin mukaan suuri joukko opioideja käyttävistä kroonisista kivuista kärsivistä ei saa niistä helpotusta, mutta silti he jatkavat lääkkeiden ottamista. Annoskokoa täytyy kasvattaa, kun sietokyky nousee, ja samalla riippuvuus syvenee.

Tärkeä kysymys on, miksi opioideja määrätään maailmalla niin suuria määriä kaikista haitoista huolimatta.

Lääkeyhtiöiden rooli jää dokumentissa kevyelle käsittelylle.

Prisma: Koukussa kipulääkkeisiin, keskiviikkona 3.3. TV1 klo 19.00

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?