Santeri, 31, joutui valehtelemaan oireistaan saadakseen hoitoa vatsakipuunsa – kun hän viimein pääsi tutkimuksiin, suolesta löytyi syöpä - Terveys - Ilta-Sanomat

Santeri, 31, joutui valehtelemaan oireistaan saadakseen hoitoa vatsakipuunsa – kun hän viimein pääsi tutkimuksiin, suolesta löytyi syöpä

Santeri Paju, 31, joutui taistelemaan päästäkseen tutkimuksiin oireistaan, jotka paljastuivat syöpäkasvaimen aiheuttamiksi. Diagnoosin saatuaan Paju päätti kertoa julkisesti ja reaaliajassa kaikesta siitä, millaista syövän sairastaminen oikeasti on.

Santeri Paju painottaa hoitoon hakeutumista sekä niin fyysisestä kuin psyykkisestä terveydestä huolehtimista.­

16.1. 14:30

Kuudennella kerralla päivystävä lääkäri otti Santeri Pajun vakavasti. Hän pääsisi tutkimuksiin.

Paju oli kertonut lääkärille verisestä ulosteesta, jotta tämä kiirehdittäisi kuukausien päähän annettua suoliston tähystysaikaa. Se onnistui.

Oikeasti Pajun suolesta ei tullut verta, mutta kivut olivat muuttuneet sietämättömiksi. Ne olivat tehneet 31-vuotiaasta valmentajasta työkyvyttömän alle kuukaudessa. Nyt katoamassa alkoi olla myös toimintakyky.

Tutkimusta edeltävän vuorokauden Paju makasi vessan lattialla toivoen, että kipu hellittäisi edes hetkeksi.

Seuraavana päivänä Paju seurasi näytöltä, kun lääkäri löysi hänen paksusuolestaan kookkaan kasvaimen. Niin suuren, että se uhkasi puhkaista koko suolen.

Lääkäri kertoi löydöksen olevan vakava, mutta Paju tunsi olonsa helpottuneeksi.

– Mulla oli äärimmäisen iso pelko siitä, että mitään ei löydy. Siksi ensimmäinen ajatus oli, että jes, jotain tapahtuu. Mun ei tarvitse enää taistella saadakseni apua, hän selvittää.

Seuraavana päivänä kasvain sai nimen. Lymfooma.

Paju ei muistanut koskaan edes kuulleensa sellaisesta.

Lymfoomalla oli myös tutumpi nimi. Sen kuulemista hän oli osannut jo odottaa.

Syöpä.

– Siitä se seikkailu sitten alkoi.

Paju uskoo päässeensä hoitoon ajoissa lähinnä siksi, että sinnikkäästi vaati sitä.­

Santeri Paju suoristaa selkäänsä tuolilla, jota ympäröi rumpusettien, vahvistimien ja muun bändin treenikämpälle ominaisten tarvikkeiden luova kaaos. Täällä Paju harjoittelee paljonkin, kun hänen vointinsa hoitojen välillä kohenee.

Musiikki on urheilun ohella yksi niistä asioista, jotka antavat Pajulle paljon, mutta eivät vaadi mitään.

Ulkovaatteet ovat löytäneet paikkansa naulakosta. Pipon suojista paljastuu paljas päälaki.

Pian selvisi, että kyseessä oli suurisoluinen B-solujen lymfooma eli imukudossyöpä. Siihen sairastuu Suomessa vuosittain noin 300 ihmistä, joiden keski-ikä on yli 60 vuotta.

Ilman hoitoa B-soluinen imukudossyöpä johtaa nopeasti kuolemaan.

Äärimmäisen huonoa tuuria, lääkäri kommentoi diagnoosia nuorelle miehelle. Paju otti tiedon vastaan ja kysyi kysymykset, jotka hän oli kirjoittanut paperille etukäteen. Hän halusi tietää faktat, ei spekuloida.

– Kaikki reagoivat eri tavoin, mutta prosessin vaiheet ovat samat. Oma tapani suhtautua on ollut se, että okei, lisää tietoa, jatketaan eteenpäin.

 Kaikki reagoivat eri tavoin, mutta prosessin vaiheet ovat samat. Oma tapani suhtautua on ollut se, että okei, lisää tietoa, jatketaan eteenpäin.

– Itselleen täytyy antaa kokonaisvaltaisesti lupa käsitellä ja tuntea tunteita, myös pelkoa. Monet tsemppaavat siihen asti, kunnes hoito loppuu. Vastaan tulee henkinen tyhjiö. Niitä tunteita voi yrittää taklata antamalla itsensä tuntea niitä kaikkia tunteita.

Pajukin suhtautui ensin diagnoosiinsa kuin taisteluun. Hän oli taistellut saadakseen hoitoa – taistelemalla kukistuisi varmasti itse syöpäkin.

Suunnitelma mureni heti ensimmäisellä terapeutin vastaanotolla. Entä jos Paju epäonnistuisi? Vääntäisi ja antaisi kaikkensa, muttei silti selviytyisi?

– Terapeutti kehotti armollisuuteen, sillä nyt ollaan tekemisissä asioiden kanssa, jotka ovat oman kontrollin ulkopuolella. Se tuntui ensin jopa tylyltä, sillä haluamme olla kontrollissa asioista.

– Siksi puhun seikkailusta enkä taistelusta. Se on kevyt sana, mutta kuvaa hyvin tätä kaikkea. Voin olla seikkailulla reipas ja urhea, mutta siihen liittyy silti paljon sellaista mihin ei voi vaikuttaa. Paljon tuntematonta.

Samalla on myös asioita, joihin hän voi vaikuttaa. Positiivinen asenne on aina parempi kuin negatiivinen.

– Itseään voi eri vaiheissa kannustaa eteenpäin ja kehua onnistumisista. Tehdä asioita, jotka antavat enemmän kuin ottavat.

Tavallisin lymfooman oire on suurentunut imusolmuke kaulalla, kainalossa tai nivusessa, mutta Pajun kasvainta ei voinut nähdä. Hän pitää itseään onnekkaana, sillä noin puolet sairastuneista saavat diagnoosin vasta, kun syöpä on ehtinyt levitä muualle elimistöön.

Mahdollisimman aikaisin aloitettu hoito tehoaa parhaiten, syöpätautien erikoislääkäri Tuomo Alanko kertoi IS:lle marraskuussa. Tutkimuksiin ja hoitoon hakeudutaan usein viiveellä, mikä heikentää hoitoennustetta.

Pajun kokemus oli päinvastainen. Hän uskoo päässeensä hoitoon ajoissa lähinnä siksi, että sinnikkäästi vaati sitä.

– Moni olisi mennyt kotiinsa ja hyväksynyt sen, että joutuu kärsimään. En ole naiivi. En ikinä ajattelisi, että ensimmäinen lääkäri keksisi, että sulla on nyt joku kuolettava tauti. Mutta kun oma huoli kasvaa ja vastaus pysyy samana, vähättely korostuu.

Kertoessaan Paju miettii sanojaan pitkään, puntaroi ja tarkastelee asioita monesta näkökulmasta. Olemus on väsynyt, tsemppaava. Tapahtumista on kulunut muutama kuukausi, mutta se tuntuu ikuisuudelta.

Hoidon vaatiminen on yksi monista syistä, joiden vuoksi Paju päätti puhua syövästään julkisesti sosiaalisessa mediassa lähes heti diagnoosin saatuaan. Syöpään sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä jopa joka kolmas suomalainen, mutta harva heistä tietää, mitä kaikkea sairauteen liittyy. Millaista syövän sairastaminen oikeasti on.

Somepäivityksensä yhteydessä Paju jakoi Youtube-videon, jolla hän kertoo muun muassa syövän löytymisestä. Kaikesta siitä, mitä hän itse olisi halunnut tietää selviytymistarinoiden ja tragedioiden takaa.

– Tämän asian avoin käsittely on ollut itselle aika luontevaa alusta alkaen. Se on minun tapani prosessoida tilannetta ja toisaalta pitää omanlaista päiväkirjaa kaikesta, hän pohtii.

Viestien, kysymysten ja tuen määrä on ollut mykistävä. Se antaa Pajullekin voimaa.

– Syöpä on pelottava sana ja pelottava asia, josta monet näkivät vain ulkoisen muutoksen. Kalpeat kasvot ja kaljun. Mutta se ei ole se syöpä, joka vie hitaaseen kuolemaan. Se on se hoito, jolla hoidetaan ongelmaa, Paju toteaa.

Pajun syöpää alettiin hoitaa heti tarkan diagnoosin jälkeen. Ennen sitä Pajulta varastoitiin sukusoluja, sillä sytostaatti- eli solusalpaajahoito saattaa vaikuttaa hedelmällisyyteen.

Ajan käsite tiivistyy kolmen viikon hoitojaksoihin, joista jokainen alkaa salpaajien tiputtamisella suoneen. Kolmessa viikossa syöpäsolut eivät ehdi toipua, mutta tavallinen kudos usein ehtii.

Hoitojaksoja on yhteensä kuusi. Niistä jokainen alkaa syvimmästä aallonpohjasta ja päätyy euforiaa muistuttavaan hurmokseen. Normaalia vastaavaan olotilaan.

– Se spektri on niin iso, että jos juteltaisiin ensi viikolla, niin tässä puhuisi ihan eri minä, hän toteaa.

Meneillään oleva, neljäs hoitojakso on osoittautunut odotettua rankemmaksi. Vointi ei ole kohentunut samaan tahtiin aiempien syklien kanssa.

– Kaikista rankinta on tietämättömyys ja kontrollin puute. Heti kun ajattelee olevansa selvemmillä vesillä, kun tulee jälleen synkempi jakso, joka romuttaa sitä positiivista asennetta.

 Kaikista rankinta on tietämättömyys ja kontrollin puute.

Paju huomauttaa, kuinka arjen velvollisuudet eivät kuitenkaan kaikkoa kriisin keskelläkään. Ilman läheisten apua ja taloudellista tukea yrittäjänä työskentelevä Paju olisi joutunut tekemään valtavasti kompromisseja.

– Helpotus tulee myös konkreettisista asioista, eikä pelkistä oivalluksista ja elämänviisauksista.

Niistä kysyttäessä Paju pitää pitkän tauon.

–En ikinä ajattelisi, että ensimmäinen lääkäri keksisi, että sulla on nyt joku kuolettava tauti. Mutta kun huoli kasvaa ja vastaus pysyy samana, vähättely korostuu, Santeri Paju sanoo.­

Kriisin myötä muistamme, mikä on tärkeää, hän sanoo viimein. Opimme hetkessä priorisoimaan, laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja elämään hetkessä. Palaset loksahtavat paikoilleen.

– Mutta pian kaiken jälkeen palaamme takaisin vanhoihin tapoihimme. Haluaisin keksiä, miten niitä oivalluksia ei unohtaisi niin nopeasti.

Elämässä ei ole nyt enempää tai vähempää kuin aiemmin, mutta kaikki on silti toisin. Vähän kuin ihmisillä korona-aikana, Paju pohtii. Kun energiaa on rajallisesti ja tulevaisuus tuntematon, omaa ajankäyttöään tarkastelee täysin uusin silmin.

Paju painottaa hoitoon hakeutumista sekä niin fyysisestä kuin psyykkisestä terveydestä huolehtimista. Kenties kaikista eniten hän haluaisi selvittää, kuinka kaikki syövän kaltaisen kriisin opettamat oivallukset ja positiiviset muutokset eivät jäisi arjen ja suorittamisen jalkoihin.

– Se vaatii jatkuvaa oppimista ja muistutusta, sillä kaikki oppiminen vaatii toistoa.

– En usko, että se on helppoa. Mutta ehkä siten niitä pieniä oivallusten palasia voisi saada ilman, että täytyy sairastaa itse syöpää.

Hänen hoitovasteensa on ollut hyvä, mutta lymfooma saattaa uusiutua. Todennäköisintä se on kahden ensimmäisen vuoden aikana hoitojen jälkeen. Sen tarkempaa tietoa Paju ei tarvitse.

– Tässä on tajunnut, että ei ole mitään muuta syytä odottaa kuin oma pelko. Eikä se ole sen arvoista, että kannattaisi odottaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?