D-vitamiini voi suojata vakavalta koronalta, mutta älä kuitenkaan liioittele määrää - Terveys - Ilta-Sanomat

D-vitamiini voi suojata vakavalta koronalta, mutta älä kuitenkaan liioittele määrää

Oikein nautittuna D-vitamiini voi suojata covid-19-infektiolta ja infektion tullessa auttaa, ettei sairaus esiinny niin vaikeana.

D-vitamiinin on todettu suojaavan erilaisilta virusinfektioilta. Nyt näyttää siltä, että se voi suojata myös koronavirukselta, ainakin sairauden vaikealta tautimuodolta.­

2.10. 8:04

Maanantaina julkistettiin Teheranin ja Bostonin yliopistojen lääketieteellisten keskusten yhteistutkimus, jonka mukaan D-vitamiini voi suojata koronaviruksen aiheuttaman covid-19-infektion vakavalta tautimuodolta.

Tutkimuksen mukaan niillä covid-19-infektion takia sairaalahoitoon joutuneilla potilailla, joilla S-25-hydroksi-D-vitamiinin taso oli vähintään 30 nanogrammaa/millilitra (75 nmol/litra), oli merkittävästi vähäisempi riski vakavaan tautimuotoon kuten esimerkiksi tajuttomuuteen tai happivajeeseen – jopa kuolemaan.

Iranilais-yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan riittävä määrä D-vitamiinia voi tehokkaasti pienentää covid-19-infektion vaikeita komplikaatioita.­

Tutkimus osoitti, että yli 40-vuotiaiden keskuudessa riittävästi D-vitamiinia saaneilla oli 51,5 prosenttia pienempi todennäköisyys menehtyä tautiin kuin D-vitamiinin puutostilasta kärsineillä.

– Tutkimus esittää suoran todisteen, että D-vitamiini voi tehokkaasti pienentää komplikaatioita kuten sytokiinimyrskyä, tutkimusryhmän jäsen, lääketieteen professori Michael Holick sanoo tutkimusraportissa.

Muissa vastaavissa tutkimuksissa, esimerkiksi Chicagon yliopiston tekemässä, on havaittu, että D-vitamiinipuutteesta kärsivillä (pitoisuus alle 20 nanogrammaa/millilitra eli 50 nmol/litra) oli lähes kaksi kertaa niin suuri todennäköisyys sairastua koronaviruksen aiheuttamaan infektioon kuin niillä, joilla D-vitamiinitasot olivat riittävät.

Etenkin vaikea D-vitamiinin puutos näyttää altistavan

HUSin endokrinologian klinikan ylilääkäri Camilla Schalin-Jäntti allekirjoittaa tutkimustulokset.

Hän toteaa, että etenkin vaikea D-vitamiinin puutos näyttää altistavan infektioille ja nimenomaan keuhkoperäisille infektioille.

D-vitamiinilla on tiedetty olevan yleisesti infektioita estävä vaikutus. D-vitamiini tehostaa elimistön puolustusjärjestelmää, ja kun elimistön D-vitamiinitasot ovat tarpeeksi korkeat, se suojaa infektioilta ylipäätään. Tästä on saatu viitteitä jo kauan sitten esimerkiksi tuberkuloosin yhteydessä.

Vastaavasti D-vitamiinin selvä puutostila voi nostaa riskiä sairastua vakavasti.

– Selvä puutostila voi nostaa riskiä, se on selvä, HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen huomauttaa.

HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen sanoo, että D-vitamiinipuutos nostaa riskiä sairastua eri virusinfektioihin, myös koronavirukseen.­

Schalin-Jäntin mukaan on tärkeää, että ihmisten D-vitamiinitaso on riittävä.

– Etenkin iäkkäät kärsivät herkästi D-vitamiinin puutoksesta. Koronapandemian aikana suositellaan erityisesti, etteivät iäkkäät asioisi kodin ulkopuolella. Tämä laskee herkästi D-vitamiinitasoja edelleen.

– Riittävä D-vitamiinitaso näyttää suojaavan vaikealta koronainfektiolta. Se voi vaikuttaa, että tautia ei saa ollenkaan tai jos saa, niin taudin kourista pääsee paremmin ulos, Schalin-Jäntti tähdentää.

Yleisellä tasolla Schalin-Jäntti arvioi, että suomalaiset eivät saa D-vitamiinia vuositasolla riittävästi. Valoisina kuukausina tärkeintä D- eli D3-vitamiinia (kolekalsiferolia) syntyy riittävästi ihossa auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta.

Päivien pimetessä vitamiinitilanne muuttuu

Kesän jäljiltä normaalisti ulkoilevien suomalaisten D-vitamiinipitoisuudet ovat riittävät, mutta päivien pimetessä tilanne muuttuu.

– Väestötasolla suositus on, että lokakuun ja huhtikuun lopun välisenä aikana otettaisiin D-vitamiinivalmistetta 20 mikrogrammaa vuorokaudessa. Jos ei pääse liikkumaan kodin ulkopuolelle, tarve on ympärivuotinen, Schalin-Jäntti ehdottaa.

20 mikrogramman päiväannos kohottaa veren D-vitamiinipitoisuuden Terveyskirjaston arvion mukaan keskimäärin tasolle 50 nmol/litra.

Etenkin ikäihmisille D-vitamiinilisää suositellaan kaikkina vuodenaikoina, sillä ihon kyky tuottaa D-vitamiinia alenee iän myötä.

Kesäisin auringonvalo pitää huolen riittävän D-vitamiiniannoksen saamisesta. Pimeinä vuodenaikoina suositus on käyttää vitamiinilisää.­

”Kaunis ajatus mutta ampuu pahasti yli”

Schalin-Jäntti varoittaa, että monilla saattaa toisaalta olla yliusko D-vitamiinin autuaaksi tekevään voimaan.

– Kun etsitään helppoja ratkaisuja, on ajateltu, että syömällä mahdollisimman paljon D-vitamiinia saa suojan kaikkeen. Että se parantaa syövät ja estää flunssat. Sama ilmiö on ajoittain ollut esimerkiksi kilpirauhashormonin kanssa, Schalin-Jäntti sanoo.

Hän sanoo tietävänsä tapauksia, joissa apteekista on käyty ostamassa esimerkiksi viittä erilaista hivenaine- ja D-vitamiinituotetta ja niitä on sitten syöty kuin leipää.

– Se on kaunis ajatus mutta ampuu pahasti yli. D-vitamiini toimii hormonin tavoin: sitä ei saa olla liian vähän mutta ei myöskään liikaa, Schalin-Jäntti korostaa.

Myrkytyskin on mahdollinen

Liian korkea D-vitamiinitaso voi johtaa D-vitamiinimyrkytykseen. Yleisimpiä myrkytysoireita ovat ruokahaluttomuus, pahoinvointi, yleinen heikkous, sekavuus ja oksentelu.

– Myrkytystilassa kalkkiarvo veressä nousee, mikä haittaa esimerkiksi munuaisten toimintaa. D-vitamiini on elimistöön varastoituva vitamiini, eli vaikutus on pitkäaikainen. Myrkytystila ei poistu ihan heti, Schalin-Jäntti kuvaa.

D-vitamiinimyrkytys on kuitenkin hyvin harvinainen. HUSin alueella D-vitamiinimyrkytyspotilaita tavataan harvemmin kuin kerran kuukaudessa.

Schalin-Jäntti ja Järvinen korostavat, että pelkkä D-vitamiini ei yksin riitä suojaamaan koronavirukselta. Edelleen muistissa täytyy pitää yleiset ohjeistukset käsihygieniasta, turvaväleistä ja kasvomaskien käytöstä.

– D-vitamiini voi olla hyvä lisä, mutta yksin se ei ratkaise mitään. Se on tärkeä muistaa, Järvinen painotti.

Juttua muokattu kello 18.04: Korjattu faktaosion määreitä. Juttua korjattu 6.10. klo 12.14: Faktalaatikossa luki, ettei luomutuotteisiin lisätä D-vitamiinia. Nykyään D-vitamiinia saa lisätä rasvattomaan homogenoituun luomumaitoon.

Näin saat D-vitamiinia

  1. D-vitamiinin nykyinen päiväsaannin suositus terveelle aikuiselle on 10 mikrogrammaa vuorokaudessa. Turvallisen saannin ylärajana pidetään sataa mikrogrammaa vuorokaudessa. Suomessa vain noin 40 prosenttia miehistä ja reilut 60 prosenttia naisista saa päivittäisen suosituksen mukaisen määrän D-vitamiinia.

  2. Valoisina kuukausina auringon ultraviolettisäteily kohottaa D-vitamiinitasoa. Kesän tuoma D-vitamiinivarasto loppuu 1–2 kuukaudessa.

  3. Suomessa D-vitamiinia lisätään maitotuotteisiin 1–2 mikrogrammaa desiä kohti ja levitettäviin ravintorasvoihin 20 mikrogrammaa 100:aa grammaa kohti. Luomutuotteista D-vitamiinia lisätään rasvattomaan homogenoituun luomumaitoon.

  4. Elintarvikkeissa D-vitamiinia on luonnostaan merkittäviä määriä vain kalassa. Parhaiten D-vitamiinia saa ankeriaasta ja nahkiaisesta, jopa 25 mikrogrammaa 100 grammassa. Myös siika, silakka, ahven, muikku, kuha, lohi ja kirjolohi ovat erinomaisia D-vitamiinin lähteitä (13–22 mikrogrammaa 100 grammassa).

  5. Pieniä määriä D-vitamiinia on myös kananmunissa (noin 1,3 mikrogrammaa 100 grammassa) ja sian ja naudan maksassa (noin 1 mikrogramma 100 grammassa).

  6. Kasvikunnassa D-vitamiinia on vain joissakin metsäsienissä. Suppilovahveroissa pitoisuus on 15 mikrogrammaa 100 grammassa, kantarelleissa ja kangasrouskuissa vähemmän.

  7. Apteekeissa on myynnissä D-vitamiinivalmisteita lisätarpeeseen.

  8. D-vitamiinin puute aiheuttaa mm. riisitautia, luun pehmenemistä eli osteomalasiaa ja luun haurastumista eli osteoporoosia. Puutostila on yhdistetty myös mm. infektioihin, syöpiin, diabetekseen ja verenkiertotauteihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?