Paino alas, työajat kuriin ja unirytmi kuntoon – 7 suomalaista kertoo, kuinka koronakevät sysäsi elämänmuutokseen - Terveys - Ilta-Sanomat

Seitsemän suomalaista kertoo, kuinka koronakriisi antoi heille sysäyksen löytää uutta elämäänsä.­

Paino alas, työajat kuriin ja unirytmi kuntoon – 7 suomalaista kertoo, kuinka koronakevät sysäsi elämänmuutokseen

Korona-aika on antanut monelle mahdollisuuden elämänmuutoksiin. On innostuttu kotitreenaamisesta, metsässä samoilusta, leipomisesta ja rauhoittumisesta. Seitsemän suomalaista kertoo, kuinka koronakriisi antoi heille sysäyksen löytää uutta elämäänsä.


19.9. 9:03

Katja Haapaniemi (keskellä) perusti Sohvaperunoiden juoksukoulu-ryhmän. Alkuperäisenä tavoitteena oli juosta toukokuussa viisi kilometriä.­

Katja innosti syöpähoitojen keskellä kaveritkin juoksemaan

”Ehdin jo ajatella, että tässäkö tämä elämä nyt oli, 45-vuotiaana.

Oli joulukuu, ja olin juuri saanut kuulla sairastavani rintasyöpää.

Muutama viikko meni suunnilleen kotona haahuillessa yöpaidassa. Sitten tammikuun alussa lääkäri kertoi minulle, millaisia hoitoja voisi olla edessä, ja millainen rintasyövän ennuste nykyään Suomessa on. Vähitellen aloin ajatella, että vitsi, kyllä mä tästä selviän.

Leikkaus oli heti tammikuussa, ja ehdin jo ajatella, että pääsen ilman sytostaatteja. No, en päässyt, niitä oli kuusi kertaa kolmen viikon välein.

Ensimmäinen hoito oli maaliskuussa ja siitä tuli aivan hirveät sivuoireet. Makasin viikon sängynpohjalla, en pystynyt liikkumaan muuta kuin juuri ja juuri vessaan ja syömään jotain. Ajattelin kuitenkin, että aikansa tätä kestää, ja pian pääsen taas kuntosalille ja tanssitunnille.

Sitten tulikin korona eikä menty mihinkään.

Olen joskus sanonut, että ikinä en ala juosta enkä hiihtää. En ole yhtään kestävyysurheilutyyppi, vaan pitää olla vaihtelua.

Yksi kotona jumppaaminen oli tylsää, koska olen tottunut treenaamaan kavereiden kanssa. Mutta poikkeustila muutti ajattelua, ja halusin liikkua. Löysinkin sitten itseni viestittämästä työkavereiden ryhmään, että mitä jos alettaisiin sohvaperunoiden juoksukoulu. Lähtisittekö mun kanssa: tyyliin kaksi minuuttia juoksua ja viisi minuuttia kävelyä, ja tavoitteena juosta toukokuun lopussa viisi kilometriä? Ja kun päästään tavoitteeseen, niin voidaan pitää skumppasaunailta.

Ehkä oli sen skumppalupauksen ansiota, mutta jo alkoi kiinnostusta löytyä. Ensin yksi lähti mukaan, ja siitä innostui toinenkin. Lopulta meitä oli yhdeksän naista aloittamassa ensimmäistä kertaa tavoitteellista juoksuharjoittelua.

Joka päivä tuli kuvaa tai videota ryhmään, kun jäsenet kuittasivat harjoituksia tehdyiksi. Siitä sai itsekin intoa: olihan niitä päiviä, ettei niin olisi juoksu maittanut, mutta ryhmäpaine sai lenkkipolulle.

Laskin, että elokuun loppuun mennessä ryhmään oli lähetetty 560 valokuvaa tai videota. Osa meistä jatkoi vielä vitosen tavoitteesta kymppiin, ja yksi aikoo nyt juosta puolimaratonin!

Skumppailtakin oli jo, ja siellä itkettiin ilosta. Sain aivan ihanaa palautetta koko ryhmältä. Yksikin sanoi, että ilman minua hän ei olisi ikinä ottanut yhtään juoksuaskelta. Se yhteishenki, onnistumisen ilo ja itsensä voittaminen olivat käsittämättömiä.

Nyt haaveena on, että pääsemme porukalla johonkin juoksutapahtumaan. Se voisi olla vaikka ulkomailla, jos ensi vuonna jo pääsisi matkustelemaan.

Viimeinen sädehoito oli elokuun lopulla.

Olen onnekas, kun minulla on hyvä tukiverkko. Ilman perhettä ja ystäviä olisin ollut tosi yksinäinen, kun en päässyt kotoa maalis- ja kesäkuun välisenä aikana muuta kuin lenkeille. Itseäni on auttanut myös avoin puhuminen syövästä ja hoidoista.

Tällä viikolla palasin tuttuun työhöni kaupan alalla. Tuntui kuin en olisi poissa ollutkaan. Juttu jatkui siitä, mihin viimeksi jäätiin, ja kaikki esimiehistä lähtien sanoivat, että ihana kun palasit töihin.

Tuli hyvä mieli.”

Katja Haapaniemi, Oulu

Korona pyyhki pianisti Anni Collanin kalenterin puhtaaksi.­

500 kilometrin työmatka teki elämästä raskasta

”Kyllähän minä tiesin olevani väsynyt.

500 kilometrin junamatkaa tuli taitettua viikoittain, koska pianistin työt olivat Turussa ja Haapajärvellä.

Istuminen oli puuduttavaa, eikä itsestä huolehtimiselle oikein ollut aikaa. Lisäksi tylsillä matkoilla tuli puputettua jatkuvasti jotain pientä, joten painokin oli nousemaan päin.

Sitten korona tuli ja pyyhki muusikon kalenteriin tilaa kertaheitolla.

Kun alkusokista selvisi, aloin pikku hiljaa tajuta, että tässähän on ollut aika pihalla. Kun sain levätä pari kuukautta, muisti tuntui paranevan ja mieli kirkastuvan.

Minua oli jännittänyt mennä koesoittoihin uusia töitä varten, koska tuntui, että pää ei enää omaksu uusia nuotteja yhtä nopeasti kuin aiemmin, vaikka olen vasta 36-vuotias.

Jännitin, muistanko ja opinko uutta. Kun olin levännyt, luottamus omaan muistiini palasi. Olen kirjoittanut aiheesta myös blogiini annicollan.com.

Vuosien varrella myös kiloja pääsi kertymään. En ole aiemmin onnistunut pudottamaan painoa, mutta nyt sekin on onnistunut. Lepo on kova juttu myös painonhallinnassa. Ihminen voi käydä jatkuvasti ylikierroksilla, vaikka ei sitä itse tajuakaan.

Liityin keväällä myös Patrik Borgin painonhallintakurssille, ja on ollut inspiroivaa saada joka viikko video tai muu viesti, jonka ansiosta asia on pysynyt mielessä. Eniten on vaikuttanut päätökseni syödä pienempiä annoskokoja. En välttele mitään ruoka-aineita, vaikka itselleni sopivatkin tietyt ruoat paremmin kuin toiset. Huolehdin myös, että joka aterialla on jotain proteiinipitoista. Sillä on ollut yllättävän iso merkitys.”

Anni Collan, Turku

Marko hankki heinäkuussa myös pyörän, ja pyöräilee 36 kilometriä päivässä pelkästään työmatkoja. Kiloja on karissut puolessa vuodessa 41.­

Marko lähti liikkeelle ja pudotti 41 kiloa puolessa vuodessa

”Painoni lähti nousemaan kuutisen vuotta sitten, kun siirryin varastohommista IT-puolelle. Fyysinen työ vaihtui pitkälti istumiseen, ja pahimmillaan vaaka näytti 135 kiloa.

Tein päätöksen jo helmikuun puolessavälissä juteltuani silloin 12-vuotiaan tyttäreni kanssa. Keskustelu sai minut tajuamaan, että jos aion nähdä tyttäreni aikuistuvan, minun täytyy tehdä muutos.

Sitten kun korona alkoi levitä, päätökseni sai lisää vahvuutta. Astman takia kuulun riskiryhmään, ja tauti voisi olla todella raju, jos sen saisin.

Painonpudotus lähti päätöksestä jättää jokapäiväinen roskaruoan ja herkkujen syönti. Myös annoskoot pienenivät valtavasti.

Mittasin kaiken, mitä söin, kirjasin ylös ja laskin tarkkaan kalorit ja muun ravintosisällön. Joka päivä, aamu ja ilta. Toukokuussa uudet ruokailutottumukset olivat jo iskostuneet päähän, ja tiesin, paljonko kannattaa syödä niin, että se on terveellistä ja että vatsa kuitenkin tulee täyteen. Täytyyhän ihmisen syödäkin elääkseen.

Samalla aloin liikkua. Aluksi se oli todella raskasta ylipainon ja astman takia. Pelkästään portaiden nouseminen tuotti vaikeuksia. Jatkoin kuitenkin, koska halusin itseni edes jonkinlaiseen kuntoon, että olisi parempi olla ja helpompi elää.

Tein kotona painoharjoittelua ja aloin käydä lenkeillä. Ensin meinasi henki lähteä jo kilometrin lenkillä, mutta huhtikuussa meni jo neljän kilometrin juoksulenkki ja toukokuussa jo kymppi. En ole koskaan juossut, joten tämä on todellinen osoitus, että jos johonkin uskoo, niin pystyy mihin vaan.

Heinäkuussa hankin myös pyörän, ja nyt pyöräilen 36 kilometriä pelkästään työmatkoja. Muutenkin treenejä tuli keväällä parhaimmillaan kolme päivässä.

Aluksi tuntui tosi pitkään, että mitään ei tapahdu. Paino ei vain lähtenyt putoamaan, vaikka tein hirveästi töitä. Olen 44-vuotias, joten ehkä siinä vain kesti hetken.

Vasta kesäkuussa huomasin muutoksia ulkonäössä. Ja heinäkuussa, kun palasimme etätöistä työpaikalle, eivät ihmiset tunnistaneet minua! Eikä ihme, koska kasvoistakin oli puolet lähtenyt pois.

Elokuun puoleenväliin mennessä minulta oli pudonnut 41 kiloa. Puolen vuoden muutokselle tuo on todella nopea tahti, ja alkupainosta laskettuna yhteispudotus on 51 kiloa.

Nyt painan 84 kiloa, ja tämä muutos on vaikuttanut myös itsetuntooni. Olen rohkea ja sosiaalinen, jopa äänekäs, juttelen ihmisille. Sitä en aiemmin olisi tehnyt.

Uskon, että onnistumisesta tuli niin hyvä olo, että se vaikutti koko ihmiseen.

Myös astmaoireet ovat helpottaneet, kuorsaus on loppunut ja uni on muutenkin entistä parempaa.

Olen kertonut elämänmuutoksestani myös sosiaalisessa mediassa ja saanut todella kannustavaa palautetta. Jotkut ovat jopa kertoneet innostuneensa itsekin kuntoilemaan ja elämään terveellisemmin esimerkkini avulla. Että jos minä pystyn siihen, niin kyllä hekin!

Toiset taas ovat toivoneet, että heillä olisi edes rahtunen siitä tahdonvoimasta, jolla olen mennyt eteenpäin. Mutta motivaation takana on, että saisin vaikka sen 10 vuotta lisää viettää rakkaitteni kanssa.”

Marko Lomakin, Tuusula

Monika Alikkolla on kotona kuntopyörä ja cross trainer.­

Kolmen alle 5-vuotiaan äiti kuntoili lasten nukkuessa

”Olen aina rakastanut suklaata. Viime jouluna päätin, että nyt loppuu suklaan syöminen.

Oli pakko ottaa nollatoleranssi suklaan kanssa, joten ryhdyin karkkilakkoon ainakin seuraavaan jouluun asti. Samalla halusin muuttaa elämäntapojani muutenkin terveellisemmiksi.

Täytän nyt syyskuussa 30 vuotta ja olen kolmen pienen pojan äiti. Poikani ovat 1, 2 ja 4 vuoden ikäisiä. Koronan levitessä olen tajunnut myös, että minun kannattaa pitää itsestäni hyvää huolta, että jaksan hoitaa lapsiani.

Olen miettinyt, miten kävisi, jos saisin koronan. Lapset pitäisi joka tapauksessa hoitaa, ja lisäksi ylipaino voi lisätä vakavan tautimuodon riskiä.

Olen lisännyt liikuntaa elämääni. Aloitin kävelemällä, mutta nyt teen jo juoksulenkkejä. Askel tuntuukin nyt paljon kevyemmältä, koska painoa on lähtenyt tänä vuonna yhteensä 28 kiloa.

Kotona minulla on kuntopyörä ja cross trainer, joiden avulla voin treenata silloin, kun lapset ovat päiväunilla tai illalla nukkumassa.

Olen huomannut, että kun kunto on kohonnut ja paino pudonnut, jaksan lastenkin kanssa paremmin. Haluan samalla näyttää heille esimerkkiä hyvistä elämäntavoista, liikunnan harrastamisesta ja itseensä uskomisesta.

Yksi parhaita asioita on liikunnan kipinän löytäminen. En ole koskaan pitänyt itseäni liikunnallisena, mutta nyt nautin treenaamisesta, ja olo on mahtava!”

Monika Alikko, Hyvinkää

Antti-Jussin hopeareunus: Työt loppuivat, mutta elämän mielekkyys palasi.­

Äänikirjoja puutarhahommissa

”Olin töissä isolla liikenneasemalla valtaväylän varressa, kunnes Uudenmaan rajojen sulkeminen romahdutti asiakasmäärän.

Töiden loppuminen tuntui ensin pahalta. Olin kuitenkin ollut jo pitkään onneton, koska työ oli niin sitovaa ja kuluttavaa.

Elämään ei mahtunut mitään muuta. Lääkitsin väsynyttä oloa irtokarkeilla ja sipseillä. Makasin vain kotona, en jaksanut muuta.

Kun työt sitten loppuivat, pääsinkin kierteestä irti. Löysin vähitellen kotona mielekästä tekemistä.

Aloitin korjaamalla kellarin katon. Sitten vaihdatin rikkinäisen ulkovalon ja korjasin ja tuunasin vuotavan postilaatikon uuteen uskoon. Hoitelin kotona monta sellaista asiaa kuntoon, jotka olisi pitänyt tehdä ajat sitten, mutta ei ollut aikaa eikä voimia. Kunnostin jopa vanhan aurinkokellon, ja siitä tuli aika hieno.

Puutarhahommissa aloin kuunnella äänikirjoja. Kuuntelin esimerkiksi lapsuudesta tutut Mark Twainin seikkailukertomukset, ja niistä löytyikin aikuisena kokonaan uusia, yhteiskuntakriittisiä tasoja.

Huomasin kuinka ihanaa elämä on, ja että siitä tulee nauttia. Samalla sain rohkeutta toteuttaa itseäni. Hakeuduin opiskelemaan Hämeenlinnan ammattikorkeakouluun bio- ja elintarviketekniikkaa.

Aloitin jopa uuden blogin, johon olen kirjoittanut eroottisia jännitystarinoita yhteiskuntapoliittisen satiirin hengessä.

En juuri harrasta mietelauseita, mutta tämä jääkaappimagneetin sanonta on kyllä osuva: ”Kun näkee asioiden hyvät puolet, putoaa harteilta turhat huolet”.”

Antti-Jussi Holkko, Hämeenlinna

Korona on antanut Petralla aikaa pitkille kickbike-lenkeille.­

Sata kilometriä potkutellen

”Jos vielä joskus menisi kokonaiset sata kilometriä kickbike-potkulaudalla! Hurahdin kickbike-harrastukseen jo 16 vuotta sitten ja voitin lajissa myös Suomen mestaruuksia. Mutta koskaan ei tuntunut olevan aikaa todella pitkille lenkeille.

Keväällä tilanne muuttui. Opetan SeAMKissa yrittäjyyttä ja siirryin etätöihin. Työmatkoista vapautui päivään yli tunti aikaa.

Aikaa tuntui olevan entistä enemmän myös siksi, että työt pystyi jaksottamaan haluamallaan tavalla. Pystyi vaikka lähtemään keskellä päivää lenkille ja jatkamaan sitten töitä.

Mukaan lähti ystävä, joka oli myös innostunut potkulautailusta. Treenit kaverin kanssa olivat myös tärkeitä sosiaalisia hengähdystaukoja.

Aloitimme harjoittelun maaliskuussa, ja ensimmäinen lenkki oli 26 kilometriä. Aika nopeasti lenkit pitenivät, ja seuraavalla viikolla menikin jo 40 kilometriä. Samalla pohjalaiset maisemat tulivat tutuiksi. Pian olimme käyneet kaikissa lähikunnissa ja löytäneet paljon kauniita reittejä.

Lopulta satasen lenkki olikin 105 kilometriä. Meillä meni siihen 7 tuntia ja 15 minuuttia, mutta toki pidimme ruokatauon Vaasassa.

Alkuperäinen suunnitelma oli, että satanen menee juhannuksena. Haaste vei mukanaan, ja tavoite täyttyikin jo toukokuun viimeisenä päivänä.”

Petra Sippola, Isokyrö

Leena Nurmi nauttii Porvoon Kokonniemen vasta rakennetuista kuntoportaista.­

Työajat kuriin ja unirytmi kuntoon

”Maaliskuussa olin jo muutenkin väsynyt. Kun koronan aiheuttama poikkeustila sitten alkoi, tuijotin hallituksen tiedotustilaisuuksia epäuskoisena.

Työssäni finanssialalla keskustelin asiakkaiden kanssa, ja heidän epätoivonsa oli käsinkosketeltavaa. Osalta olivat menneet työt alta, ja tulevaisuus oli epävarma. Työhöni kuuluu ammattimainen suhtautuminen myös vaikeina aikoina, mutta silti ajatukset pyörivät paljon ihmiskohtaloiden ympärillä.

Tein pitkää päivää, ja yölläkin murehdin työasioita. Samaan aikaan minulle tärkeä joogaharrastus jäi tauolle, joten koko elämä tiivistyi nyt kotiin.

Kotona oli myös mieheni ja 17-vuotias tyttäreni, ja välillä tuntui, että kaikki vain tuijotamme omaa tietokoneen näyttöämme.

Onneksi hain apua työterveydestä ja pääsin säännöllisesti juttelemaan terapeutille kaikkein raskaimmista ajatuksistani. Sain purkaa huoliani, ja keskustelut loivat myös rytmiä kevääseen. Myös perheen ja ystävien tuki oli tärkeää.

Silti tuntui, että korona on kaikkialla. Välillä pelotti lähteä edes kauppaan, ja tilasinkin verkkokaupasta tuotteita.

Jotenkin se kotona oleminen oli pakko katkaista, ja lähdin metsään lenkille. Sitten lähdin myös Porvoon Kokonniemen vasta rakennettuihin kuntoportaisiin. Hienot, pitkät portaat pelastivat varmasti monen porvoolaisen kevään!

Ajatukset selkeytyivät ulkona, kun aivot saivat happea, ja paino lähti myös putoamaan. Olen nyt kymmenen kiloa kevyempi kuin talvella.

Rakastan työtäni, mutta oivalsin kevään aikana myös, että liiallinen venyminen ei ole kenenkään etu.

Ahaa-elämys tuli rakkaalta ystävältä. Hän muistutti, että jos lentokoneessa tarvitaan happinaamareita, ohjeena on aina asettaa ensin naamari omille kasvoille ja auttaa vasta sitten muita. Tajusin, että olen laiminlyönyt omaa hyvinvointiani ja että silloin en voi auttaa myöskään muita.

Tein päätöksen antaa palautumiselle aikaa, ja siinä unella on todella suuri merkitys.

Stressi oli tehnyt nukahtamisesta vaikeaa, ja alussa tarvitsin lääkärin suosituksesta kunnon melatoniinikuurin.

Menin nukkumaan jo ennen Kymmenen uutisia, ja vähitellen uni parani. Huomasin, miten paljon vaikutusta levolla ja palautumisella on työhön.

Olen huomannut, että lyhyt työpäivä voi olla jopa tehokkaampi kuin pitkä. Kun raja tulee vastaan, työskentely ei ole enää tehokasta, vaan pahimmillaan vartin työhön voi mennä pari tuntia.

Kannattaisi muistaa, että pitkä päivä ei ole sankariviitta, joka kertoo työtehosta.

Nyt kun olen taas päässyt joogatunneille, olen pohtinut hetkessä elämistä. Liian usein sitä ajattelee aloittavansa elämänmuutoksen huomenna, ensi viikolla, syksyllä, joulun jälkeen…

Miksi ei nyt?

Joogassa istutaan timanttiasennossa ja kiitetään itseä siitä, että on antanut itselleen juuri sen hetken ja huomion. Itse ajattelen, että olemme jokainen oman elämämme timantti.

Olen löytänyt timantin, jota toki vielä hion, mutta hyvältä tuntuu.”

Leena Nurmi, Porvoo

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?