Syksyn flunssakausi on jo tuloillaan. Syysflunssan torjuminen on tänä syksynä entistäkin tärkeämpää, sillä kaikkia flunssaoireisia ei pystytä testaamaan koronaviruksen varalta.
Ruotsissa syysflunssan leviämistä on jo ehditty ihmetellä, sillä tartuntatautilääkäreiden mukaan koronarajoitusten pitäisi ehkäistä myös sitä.
Lääketieteen tohtori Harri Hemilä Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen laitokselta kertoi Ylen Radio Suomen Päivässä maanantaina, että flunssaa aiheuttaa toistasataa virusta, joten kenelläkään ei ole vastustuskykyä niille kaikille.
Flunssa on yleisin tauti, ja sen välttämiseksi ei ole mitään varmaa ratkaisua, Hemilä kertoi. Tehokkaita lääkkeitäkään ei hänen mukaansa ole juuri ollut tarjolla.
– Siitä tulee se sanonta, että flunssa kestää hoitamattomana kaksi viikkoa ja hoidettuna 14 päivää. Se ei kuitenkaan ihan pidä paikkansa.
Hemilä on tutkinut muun muassa sinkin ja C-vitamiinin vaikutuksia flunssaan. Niiden molempien tehosta on hyvin vahva näyttö, hän kertoo. C-vitamiinia tulisi nauttia isoja annoksia koko talvikauden, ei ainoastaan flunssan jo puhjettua.
Tutkimuksen mukaan sinkki-imeskelytabletit voivat lyhentää flunssan kestoa jopa yli 30 prosenttia, Hemilä kertoo. Sinkin tulee olla imeskelytabletteina, joissa ei ole sinkkisitraattia, koska se ei imeydy. Vaikuttaakseen flunssaan sinkin tulee imeytyä nielussa.
– Siitä on hyvä näyttö, että se vähentää flunssan oireita, jos sen aloittaa pian flunssan alkamisen jälkeen.
Tutkimuksissa sinkistä ja C-vitamiinista on saanut hyötyä isoilla annoksilla, jollaisia ei käytännössä saada tavallisesta ruoasta, Hemilä kertoo Ylellä.