Naiset kertovat epämääräisistä oireista, joiden taustalta löytyi rintasyöpä - Terveys - Ilta-Sanomat

Naiset kertovat epämääräisistä oireista, joiden taustalta löytyi rintasyöpä

Jos rinnoissa on mitään outoa, tutkimuksiin kannattaa mennä, syöpälääkäri sanoo.

Rintasyöpä on naisten tavallisin syöpä, jota havaitaan vuosi vuodelta useammin.­

7.8.2020 16:15

– Rintasyövän sairastaneena minut auttoi havahtumaan juuri se, että toinen rinta vain alkoi tuntua jotenkin erilaiselta kuin toinen, eikä niin ollut aiemmin.

– Itselläni oireena oli kainalon ja vasemman rinnan "kirvely ja pistely" . Soitto gynekologilleni, sieltä lähete, ja löytyi pieni kasvain.

– Rinnat saattavat myös alkaa kutisemaan. Minulla kävi näin, ja luulin, että liivit sen aiheuttavat. Syöpä löydettiin lopuksi vasemmasta rinnasta, kainalon puolelta. Odottaessani kuumeisesti leikkauspäivää, vasen rinta oli jo outo ja kuumottava.

Muun muassa tällaisista rintasyöpään liittyvistä oireista naiset kertoivat aiemmassa rintasyöpää koskevan jutun kommenteissa.

Rintasyövän yleisin oire on kyhmy, mutta se ei suinkaan ole ainoa mahdollinen merkki syövästä.

– Uskon kovasti näitä ihmisiä, jotka kertovat tuntemuksistaan, sanoo syöpätautien erikoislääkäri Päivi Hietanen Docrates syöpäsairaalasta,

Rintasyövän oireita voivat olla:

  • Kyhmy rinnassa tai kainalon alueella

  • Nännipihan tai rinnan ihon ihottuma

  • Verenvuoto nännistä

  • Rinta tuntuu jotenkin muuttuneelta ja oudolta, eikä oire mene ohi parissa viikossa

Muutokset rinnoissa voivat myös olla varsin epämääräisiä tai naisella voi vain olla erikoinen tuntemus siitä, että kaikki ei ole rinnoissa kohdillaan. Jokin on muuttunut.

– Oireet eivät aina tarkoita sitä, että kyseessä on syöpä, mutta asia täytyy tutkia. Jos rinnoissa on mitään outoa, lääkäriin kannattaa mennä, Hietanen sanoo.

 Toivoa kannattaa pitää yllä, sillä rintasyöpään kehitetään koko ajan uusia lääkkeitä. Useimmiten on mahdollista parantua.

Omatarkkailu kannattaa

Rintasyöpä tavoitetaan usein seulonnoissa. Mammografian tulokset eivät silti ole sataprosenttisen varmoja. Ultraäänitutkimus täydentää usein mammografiaa.

Rinnan magneettikuvaus on mammografiaa herkempi ja tarkempi, mutta se voi aiheuttaa myös niin sanotusti vääriä hälytyksiä.

– Magneettikuvaus voi puolustaa paikkaansa silloin, jos rintasyöpäriski on erityisen korkea.

Tällöin potilaan kanssa keskustellaan etukäteen siitä, että tutkimustulokset eivät itsessään välttämättä kerro syövästä.

Iän karttuminen on suurin rintasyövän riskitekijä. Rintasyöpä on hyvin harvinainen alle 35-vuotiailla. Syöpää esiintyy useimmiten vaihdevuosi-iän jälkeen.

Vakavin riski on geenivirhe, jonka voi halutessaan selvittää geenitestillä. Geenivirhettä esiintyy noin 10–20 prosentilla suomalaisnaisista.

– Testi on syytä tehdä, jos lähisukulaisilla on ollut paljon rintasyöpää, ja erityisesti nuorella iällä.

Rintojen tutkimiseen omin käsin on suhtauduttu vaihtelevasti.

– Se ei ole tutkimusten mukaan kauhean tehokasta eikä lääkärikään ole kovin hyvä tutkimaan rintoja käsin, koska muutokset voivat olla epämääräisiä. Silti iso osa naisista huomaa rintasyövän itse, joten ei omasta tutkinnasta haittaakaan ole. Suosittelen sitä.

Useimmiten mahdollista parantua

Rintasyöpä on moninainen sairaus. Valtaosa diagnoosin saaneista kuitenkin paranee.

Hoidot ovat kehittyneet viime vuosina huimasti ja tulleet yhä täsmällisimmiksi.

– Toivoa kannattaa pitää yllä, sillä rintasyöpään kehitetään koko ajan uusia lääkkeitä. Useimmiten on mahdollista parantua. Jos sairaus kuitenkin uusii, sitä voidaan yleensä hoitaa niin, että potilaalla on pitkiä hyviä vaiheita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?