Huomaamaton nymfipunkki aiheutti Ellin lapselle borrelioosin, Miisan selkään ilmestyi läiskä, jota lääkärikään ei heti tunnistanut – nämä jäljet olivat borrelioosin merkki - Terveys - Ilta-Sanomat

Huomaamaton nymfipunkki aiheutti Ellin lapselle borrelioosin, Miisan selkään ilmestyi läiskä, jota lääkärikään ei heti tunnistanut – nämä jäljet olivat borrelioosin merkki

Punkkien kanssa on syytä olla tarkkana myös loppukesästä ja alkusyksystä.

Punkin puremaa ei aina välttämättä heti tunnista.­

7.8. 13:04

Borrelioosin diagnoosi ei ole mieluista kuultavaa, ja vielä ikävämmän siitä tekee sen osuminen omalla lapselle.

Ellin 9-vuotiaalla pojalla todettiin borrelioosi viime viikonloppuna.

–Säikähdin tietysti äitinä, koska borrelioosi ei ole mikään leikin asia.

Kaikki alkoi kutinasta

Ellin pojan ainoa oire oli kutiava ihottuma, joka alkoi kasvaa kokoa ja tuntui kuumalta verrattuna muuhun ihoon.

Perhe alkoi epäillä borrelioosia kolmantena päivänä.

– Päivänä, jolloin huomasin ihottuman, se oli kahden euron kolikon kokoinen. Toisena päivänä se oli kolminkertainen ja laitoin siihen kortisonia.

­

Ellin pojalla on ollut kesällä useita hyttysten puremia, jotka ovat punoittaneet raapimisen seurauksena. Äiti ei alkuun osannutkaan epäillä punkkia.

Kolmantena päivänä ihottuma oli kuitenkin laajentunut entisestään ja ihottuman keskusta oli vaalentunut ja teki jäljestä kehämäisen.

Vaikka puremajälkeä ei näkynyt, Elli alkoi epäillä borrelioosia.

– Olimme olleet muutama päivä aiemmin metsässä keräämässä vadelmia. Epäilen, että nymfipunkki on lähtenyt matkaan ja jäänyt huomaamatta pienen kokonsa takia.

”Helpottavaa”

Ellin pojalla on nyt käynnissä vahva antibioottikuuri.

– Olimme vielä ihottuman vaalennuttua miettineet, tarvitseeko sitä käydä näyttämässä lääkärissä. Helpottavaa, että menimme lääkäriin.

Elli suosittelee myös muita vanhempia tekemään punkkisyynit loppukesästäkin tarkasti.

– Nymfipunkit voivat olla puolen millin kokoisia ja ovat vaikeasti havaittavissa. Itseltäni löytyi yksi vastikään kävelemässä käsivarressa.

”Aloin epäilemään borrelioosia lähes heti”

Nymfipunkkien pienen koon lisäksi punkkien havaitsemista voi vaikeuttaa hankala paikka kehossa. Vuosi sitten Miisan selkään ilmestyi voimakkaasti kutiava ja kuumottava ovaalinmuotoinen läiskä.

– Se oli kooltaan noin 6 x 9 senttiä ja hieman koholla muusta ihosta ja voimakkaasti punoittava. Läiskän keskellä rupi tuntui aina irtoavan ja muodostuvan uudelleen, Miisa kuvailee.

Oireiden jatkuttua muutaman päivän, Miisa hakeutui lääkäriin.

– Aloin epäilemään borrelioosia lähes heti, koska minulla ei aiemmin muista ötököitä ole tullut mitään vastaavaa reaktiota.

­

Lääkäri ei ollut alkuun aivan samoilla linjoilla Miisan epäilyksen kanssa.

– Työterveyslääkäri ei alkuun aikonut edes ottaa borrelioositestiä, mutta kun sitä vaadin, niin hän taipui. Lääkekuurin sain vasta parin päivän päästä, kun testitulos 21 AU/ml, eli lievästi koholla, tuli laboratoriosta. Sain kolmen viikon antibioottikuurin.

Läiskä kasvoi entisestään lääkekuurin alussa

Miisa eli pienessä pelossa koko lääkekuurin ajan.

– Varsinkin alkuun, kun läiskä vielä kasvoi tuosta 9 x 12 sentin kokoiseksi ennen kuin lääke alkoi tehota.

Lopulta lääke onneksi tehosi. Nykyään Miisa voi hyvin.

– Borrelioosi oli aika lievä, koska mitään neurologisia oireita, kipua tai muitakaan selittämättä jääneitä oireita ei ole ollut. Jatkotutkimuksiin ei lääkärin mielestä ollut aihetta. Mieltäni olisi toki rauhoittanut jonkinlainen jälkikontrolli, mutta oireita ei ole ollut.

­

Vaikka Miisan kohdalla kaikki meni lopulta hyvin, hän haluaa toimia varoittavana esimerkkinä punkkien havaitsemisen vaikeudesta.

– Minulla ei ole mitään tietoa, milloin punkki oli selässä kiinni. Mahdollisesti saaristossa vietetyssä juhannuksena ja ehkä se on irronnut raapiessa kohtaa.

”Aina punkkia ei löydy”

Yleislääketieteen erikoislääkäri ja lääkärikeskus Aavan vastuulääkäri Mikko Oikkonen pitää sekä Miisan että Ellin kokemuksia melko tyypillisiä punkkitarinoina.

– Aina punkkia ei tosiaankaan löydy, joko se on jo irronnut tai kyseessä on nymfipunkki.

Oikkosen mukaan yleensä noudatetaan seuraavaa ajattelutapaa.

– Jos punoittava alue on yli 5 cm läpimitaltaan viikon kuluttua siitä kun punkki on iholle tullut, niin kannattaa aloittaa 2–3 viikon antibioottikuuri. Joskus punoituksen keskellä on vaaleampi alue, joskus ei ole.

Annos määräytyy painon ja lääkeallergioiden mukaisesti.

– Suomalaisen hoitokäytännön mukaisesti primaarivaiheessa ei tarvitse ottaa vasta-aineita verikokeena, eikä ainakaan jäädä niiden tulosta odottamaan. Eli kliinisen kuvan mukaisesti toimitaan.

Oikkonen neuvoo tarkkailemaan omaa ja läheisten ihoa.

– Nyt metsissä on paljon mustikkaa ja sieniä. Viime päivinä onkin näkynyt näitä punkkipotilaita.

Miisan ja Ellin nimet on muutettu.

Borrelioosi

Borrelioosi on hämähäkkieläimiin kuuluvan puutiaisen (Ixodes ricinus -punkin) levittämän Borrelia-bakteerin aiheuttama infektio.

Bakteereja on sekä puutiaisen nuoruusmuodolla, nymfillä, että aikuisella puutiaisella.

Noin viidesosa puutiaisista kantaa borreliabakteeria. Bakteeri siirtyy ihmiseen kahdessa kolmasosaa tapauksia, jos puutiainen on ollut pureutuneena ihoon yli vuorokauden.

Ensioireita ovat kuume, väsymys ja lihaskipu. Puremakohdan ympärillä voi ilmestyä laajeneva kehämäinen punoitus.

Borrelioosia hoidetaan antibiooteilla.

Hoitamattomassa borrelioosissa 10–50 %:lle potilaista tulee myöhäisoireita muutaman kuukauden, pisimmillään yli vuoden kuluttua puremasta. Oireet ovat moninaisia, iho-, nivel-, hermo-, sydän-, lihas- tai silmäoireita esiintyy vaihtelevasti. Myöhäisvaiheen oireet voivat jatkua vuosia.

Ainakin 6 000 suomalaista saa tartunnan vuosittain ja heistä 50–80 % kehittää oireita.

Lähde: Duodecim

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?