Riitta Väisänen, Anni Vuohijoki ja Jari Lindström kertovat uniongelmistaan – ”En muista, milloin olen viimeksi nukkunut kokonaisen yön” - Terveys - Ilta-Sanomat

Riitta Väisänen, Anni Vuohijoki ja Jari Lindström kertovat uniongelmistaan – ”En muista, milloin olen viimeksi nukkunut kokonaisen yön”

Riitta Väisänen, Jari Lindström ja Anni Vuohijoki kertovat, kuinka he kohtasivat unettomuuden.


21.7.2020 19:00

Moni suomalainen kärsii erilaisista uniongelmista. Syitä univaikeuksiin voi olla monenlaisia: stressi, fysiologiset tai psyykkiset ongelmat – ja joskus syytä ei löydetä ollenkaan.

Kolme tunnettua suomalaista, entinen ministeri ja nykyinen kaupunginvaltuutettu Jari Lindström, juontaja Riitta Väisänen ja painonnostaja Anni Vuohijoki, kertovat nyt omat tarinansa siitä, millaista on painiskella uniongelmien kanssa. Kaksi heistä on löytänyt ratkaisun univaikeuksiin.

Jari Lindström: ”Kehoni kävi rajoilla”

”Olen aina ollut hyvä nukkuja, suorastaan lahjakkuus. Minulla on ollut hyvä kyky nollata. Toimiva keino siihen on ollut lukeminen. Kun henkilöt jo alkavat vilistämään silmissä, eikä ymmärrä lukemaansa, niin sitten heti nukkumaan ja valot pois.

”Nukahdin kyllä, mutta aloin herätä aamuyöllä vessaan ja siitä lähti saman tien kierrokset käyntiin. Aloin miettimään seuraavan päivän ja viikon juttuja”, kertoo entinen ministeri Jari Lindström.­

Tein yli 20 vuotta paperitehtaassa kolmivuorotyötä. Silloin piti opetella nukkumaan mitä kummallisimpiin vuorokauden aikoihin, mutta minä opettelin sen. Minulle toimiva ratkaisu oli nukkua parin tunnin päiväunet ennen yövuoroa. Nuorena nukuin yövuoron jälkeen pitkälle iltapäivään. Vuosi vuodelta aloin herätä aikaisemmin ja ymmärsin, miksi iäkkäämmät paperimiehet olivat niin väsyneitä. Yleisesti ottaen nukuin kuitenkin itse niinä vuosina tarpeeksi ja voin hyvin.

Uniongelmani alkoivat ollessani työ- ja oikeusministeri. Tein pitkiä päiviä, enkä liikkunut. Kun illalla pääsin kämpille, syöminen oli mitä oli. Huonoin juttu oli katsoa pädiä tai televisiota yömyöhään. Nukahdin kyllä, mutta aloin herätä aamuyöllä vessaan ja siitä lähti saman tien kierrokset käyntiin. Aloin miettimään seuraavan päivän ja viikon juttuja.

Politiikka toi elämääni stressaamisen. Ministerinä oli sietämätön paine tehdä asioita joka päivä. En ole itse asiassa ikinä tykännyt siitä, että on pakko tehdä, ja sitten siitä tuli työ. Totta kai aikaisemmassakin elämässä oli asioita, jotka oli pakko tehdä, mutta ne oli rutiinia. Politiikassa olin myös koko ajan julkisuudessa luupin alla.

 Jos olisi napsahtanut suoni jostain ratkaisevasta kohtaa poikki, niin se olisi ollut sitten siinä.

Huono vaihe kesti vuoden, mutta pahinta oli viimeinen puoli vuotta syksystä 2016 kevääseen 2017. Koko ajan väsytti. Lopulta päänsärkyni ei talttunut tavallisilla lääkkeillä. Järkyttävä fyysinen kipu pakotti minut sairaalaan.

Meilahdessa huomattiin, että verenpaineeni on pilvissä. Se saatiin laskemaan laittamalla minut tippaan. Kehoni kävi rajoilla. Jos olisi napsahtanut suoni jostain ratkaisevasta kohtaa poikki, niin se olisi ollut sitten siinä.

Sairaalassa minulla todettiin myös korkea kolesteroli ja kakkostyypin diabetes, mikä selitti öiset vessakäynnit.

Lääketieteelliset arvoni ja oma oloni paranivat tosi nopeasti, kun muutin elämäntapani. Lopullisesti nukkumiseni palautui keväällä 2019, kun hallituksemme toimikausi loppui. Nyt, kun saan taas itse vaikuttaa kaikkeen, niin ei ole päätäkään särkenyt ja nukun oikein hyvin.

Jari Lindströmin tärkein ohje unettomuudesta kärsiville on heittää “digitaaliset vempaimet” illalla ajoissa nurkkaan.­

Muita unettomuudesta kärsiviä muistuttaisin siitä, ettei yksikään ihminen ole korvaamaton. Varmaan on tärkeitä hommia, mutta mikään ei ole niin tärkeää kuin terve itsekkyys. Itsestä huolta pitäminen on paras lahja, mitä voi antaa myös muille.

Ihmisen kroppa on aika kummallinen. Se kyllä varoittaa. Joskus se varoittaa muutaman kerran, joskus vain sen yhden ainoan kerran.”

Riitta Väisänen: ”Nukun neljä tuntia yössä”

”En muista, milloin olen viimeksi nukkunut kokonaisen yön. Siitä täytyy olla kymmeniä vuosia. Aloitin valvomisen jo teini-iässä. Tykkäsin jo silloin lukea aamuyöllä ja pitää valoja huoneessa myös öisin. Nuorempana en stressannut asiasta. Muistan vieläkin, että isoäitini aina valitteli, ettei saanut unta, kun oli reumatismia ja säät vaihtelivat. Äitinikin valvoo aamuyöllä. Tässä on varmasti perinnöllisyyttä.

Riitta Väisänen lupaa hoitaa uniongelmansa jossain vaiheessa.­

Nyt on mennyt sitten varmaan jo 45 vuotta niin, että nukun noin neljä, viisi tuntia yössä. Yritän illalla katsoa vielä kymmenen uutiset, mutta sitten nukahdan. Herään aina kello puoli kolme. En vain jotenkin jaksa nukkua. Nousen sängystä, siirryn sohvalle, keitän teetä ja alan katsoa lempitelevisio-ohjelmiani. Enää en napostele epäterveellisiä herkkuja niin kuin ennen, mutta voin ottaa voileivän ja pari kanelipiparia. Katson yöllä telkkaria viisi tuntia. Ei minua silloin väsytä. Aamulla lähden yhdeksältä talliin. En nuku yhtään sen enempää, vaikka aamulla odottaisi työkeikka. Yleensä nukun silloin vielä huonommin.

 Katson yöllä telkkaria viisi tuntia. Ei minua silloin väsytä. Aamulla lähden yhdeksältä talliin.

Tuntuu, että pääsen harvoin syvään uneen. Herään kymmenen kertaa yössä. Esimerkiksi kissojen ja koirani liikkeet ja äänet havahduttavat. Niinä vuosina, kun minulla oli tallissa kantavia tammoja, valvoin niitä öisin makuuhuoneen monitorista. Olen yhä aina päivystysvalmiudessa. Minut saa yöllä kiinni, jos tarve vaatii. En nukkunut yhtään paremmin edes Suurin pudottaja -ohjelmassa, vaikka olin kuvauksissa iltaisin aivan poikki.

Kyllä minua aamuisin väsyttää, kun pitää lähteä talliin, mutta lähden kuitenkin. En koskaan nuku päiväunia. Illalla viiden kuuden maissa olen naatti ja meinaan nukahtaa. Joskus torkahdankin hetkeksi istualteni, kun luen tai katson televisiota, mutta sitten pitää lähteä vielä talliin.

Vuosien kuluessa olen itse ostanut tai lääkärit ovat määränneet minulle apukeinoja. Minulla on esimerkiksi melatoniinia ja luontaistuotteita, mutta en ole syönyt niitä. En usko, että ne sopivat minulle tai että niistä olisi apua. Lääkäri on määrännyt särkyihini jo vuosia sitten sellaisia pillereitä, jotka veisivät kivut pois ja auttaisivat nukkumaan, mutta en halua syödä niitä. Ne tekevät tokkuraiseksi. Minut on kerran sairaalassa lääkitty niin, että näin hallusinaatioita ja olin sekaisin vielä puolelta päivin. En halua sellaista. Haluan, että ajatukseni ovat kirkkaita myös yöllä.

”Olen huono neuvomaan muita unettomia, kun en itsekään tee niin kuin lääkärit sanovat”, Riitta Väisänen sanoo.­

Tiedän, että muiden mielestä minulla on katastrofaalinen ongelma. Omasta mielestäni ongelma ei ole ihan niin vakava, vaikka tiedän kyllä, että elimistöni tarvitsisi enemmän unta. Tämä ei voi tehdä sille hyvää. Sori vaan koko kroppa!

Olen huono neuvomaan muita unettomia, kun en itsekään tee niin kuin lääkärit sanovat.”

Anni Vuohijoki: ”Sain kauhukohtauksia joka yö”

”Aloin valvoa parikymppisenä veljeni kuoleman jälkeen. Posttraumaattinen stressireaktio aiheutti univajetta, joka kulminoitui lopulta parasomnioiden eli omanlaistensa unihäiriöiden syntyyn, pahimpana yölliset kauhukohtaukset.

Anni Vuohijoki kehottaa muita ihmisiä hakemaan uniongelmiin apua, ennen kuin niistä tulee itselle kamala peikko. Häntä helpotti kuulla, että uniongelmien taustalla oli fysiologinen syy.­

Ensimmäisen kauhukohtauksen aikana seisoin yöllä sängyn vieressä ja katselin, kuinka oma kroppani makasi sängyllä ja rotat söivät sitä. Se oli tietysti kamalan pelottavaa, stressitasoni nousi ja aloin huutaa. Aluksi kauhukohtauksia tuli harvakseltaan. Tilanne kuitenkin paheni, ja aloin saada niitä jopa joka yö. Kauhukohtausten sisältö vaihteli sen mukaan, mitä milloinkin eniten pelkäsin. Välillä niihin liittyivät hämähäkit, välillä näin, kuinka joku osoittaa minua ja puolisoani aseella ja yritin työntää miestäni pois sängystä pelastaakseni hänet.

Pahinta oli se, että pelkäsin kyseessä olevan esimerkiksi aivokasvain, enkä saanut ongelmaani mitään apua. Perusterveydenhuollossa ei ainakaan vielä silloin ollut tietämystä tällaisesta. Minun epäiltiin olevan masentunut, koska taustalla oli veljeni kuolema. Yritin turhaan selittää, että voin muuten hyvin.

Nukuin kolmesta viiteen tuntia yössä, mutta olin niin tottunut väsymykseen, etten tuntenut sitä. Mieheni uni kuitenkin kärsi minun kauhukohtauksistani, minkä takia hakeuduin uniklinikalle 26-vuotiaana. Se oli ensimmäinen paikka, missä minua alettiin tutkia sen sijaan, että olisi heti kerrottu, mikä minulla on.

Klinikalla minulle tehtiin fysiologisia testejä, joissa suljettiin pois esimerkiksi yön aikainen epilepsia ja levottomien jalkojen oireyhtymä. Testeissä huomattiin, ettei pulssini yön aikana laske. Kauhukohtaus osoittautui hermoston ylivireystilan aiheuttamaksi. Todennäköisesti tämä on perinnöllistä. Myös vanhempi veljeni kärsii samasta vaivasta, mutta hänellä tämä on jatkunut lapsuusiästä asti.

”Hakeuduin uniklinikalle 26-vuotiaana. Se oli ensimmäinen paikka, missä minua alettiin tutkia sen sijaan, että olisi heti kerrottu, mikä minulla on”, Anni Vuohijoki kertoo.­

Tilanne parani, kun minulle määrättiin vähäksi aikaa unilääkkeitä. Kävin myös uniterapian, jossa kiinnitettiin huomiota muun muassa makuuhuoneen olosuhteisiin ja iltasyömisiin. Kun aloin nukkua, kroppani sekosi. Aloin unohdella asioita ja nukkua päiväunia. Silloin tajusin, miten väsynyt olen ollut. Vointini tasaantui puolessa vuodessa.

Nykyään olen uninatsi. Nukun 8–10 tuntia yössä, ja pyrin nukkumaan myös päiväunet. Harjoittelen, opiskelen lääkäriksi ja pyöritän omaa salia, mutta olen todella tarkka vapaa-ajastani. Kauhukohtaukseni eivät lähde koskaan kokonaan pois, mutta enää niitä tulee vain parin kuukauden välein. Tiedän jo etukäteen, milloin päivä on ollut niin stressaava, että se heijastuu yöhön. Esimerkiksi kilpailun jälkeiset yöt ovat haastavia.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?