Aivotutkija kertoo, miten stressaantuneen kannattaa lomailla – yksi merkki kertoo jo liian kovasta kuormituksesta - Terveys - Ilta-Sanomat

Aivotutkija kertoo, miten stressaantuneen kannattaa lomailla – yksi merkki kertoo jo liian kovasta kuormituksesta

Jos mahdollista, kesälomalla voisi olla täysin laiska ja tekemättä mitään, suosittelee aivotutkija Katri Saarikivi.

Anna aivoille lomalla taukoa suorittamisesta – se palauttaa ja myös lisää luovuutta.­

6.7. 11:10

Loman tarkoitus on palautuminen, ja erityisen tärkeää palautuminen on nyt monelle raskaan koronakevään jälkeen.

– Sekä liiallinen työtahti että jatkuva epävarmuus, jota on ollut kevään aikana, voivat kumpikin lisästä stressiä, mikä näkyy aivoissa ja ajattelussa, kertoo aivotutkija Katri Saarikivi.

Hän muistuttaa, että hyvä loma on jokaiselle yksilöllinen, ja kaikki ovat kokeneet kevään omalla tavallaan. Monelle kuitenkin poikkeusajan stressin jälkeen voi olla hyväksi lomailu joutilaana ilman huonoa omaatuntoa.

Aivotutkija Katri Saarikivi (kuvassa) kannustaa laiskottelemaan lomalla.­

– Jos mahdollista, niin kesälomalla voisi olla täysin laiska ja tekemättä mitään. Suunnittele päivät vaikka niin, että ohjelmassa on enintään yksi tai kaksi asiaa – se voisi olla hyvä veto tällaisen kevään jälkeen.

Jos täysi kalenteri aiheuttaa arjessa stressiä, samaa ilmiötä kannattaa lomalla välttää.

– Tämäkin on hiukan persoonakysymys, joku voi stressaantua paljon siitä, ettei ole mitään suunnitelmaa, Saarikivi sanoo.

– Mutta jos kuulut niihin ihmisiin, jotka saavat jatkuvasta tekemisestä stressiä, älä tunge kalenteria niin täyteen lomamenoja, että siitä tulee sydämentykytyksiä. Silloin loma ei tee tehtäväänsä.

Älä ohita tätä merkkiä

Selkeä oire liiasta stressistä ja palautumisen tarpeesta on, jos pää tuntuu olevan ylikierroksilla, etkä muista asioita ja keskittyminen on vaikeaa.

– Jos töissä on niin kova tahti, että tuntuu ettet muista mitään, se on selvä merkki liiasta stressistä, joka alkaa jo vaikuttaa aivotoimintaan.

Tämä merkki kannattaa tutkijan mukaan ottaa vakavasti.

– Kovaa työtahtia jaksaa kyllä jonkin aikaa, mutta jos stressiä on pitkään, se alkaa tehdä tuhojaan aivoissa. Tilan tunnistaa ajattelun oireista: on keskittymiskyvyttömyyttä ja muistiongelmia sekä ärtyneisyyttä ja impulsiivisuutta.

Uni on ykkösjuttu

Aivojen terveyttä edistävät samat suositeltavat elämäntavat, jotka muutenkin tukevat hyvinvointia ja terveyttä.

– Yksi asia, josta on ollut paljon puhetta viime vuosina mutta joka silti todella monella työikäisellä jää liian vähäiseksi, on uni.

Riittävä uni kohentaa monipuolisesti aivojen terveyttä ja kirkastaa ajattelua.

– Uni on ykkösjuttu, johon kannattaa satsata. Unen aikana aivot puhdistavat itse itseään, tieto järjestyy ja päätöksistäkin tulee parempia, kun niitä pystyy muhittelemaan unen aikana.

Päästä aivot olemaan jouten

Lomaillessa aivoille voi helpommin antaa taukoja suorittamisesta myös valveilla ollessa, mikä palauttaa ja myös lisää luovuutta.

– Jouten ollessa aivoissa aktivoituu aivoverkosto, jota kutsun joutokäyntiverkostoksi. Kun tämä verkosto on toiminnassa, ajatukset pääsevät harhailemaan, ja mieleen tulee enemmän luovia ajatuksia.

Mielentila poikkeaa jatkuvasta tarkkaavuudesta ja suorittamisesta, ja moni kokee sen hyvin rentouttavana.

– Vaikuttaa siltä, että tämä tukee ihmisen hyvinvointia ja parantaa myös ajattelun laatua. Voit olla kekseliäämpi ja tehdä parempia päätöksiä elämäsi suhteen, kun päästät aivot välillä olemaan jouten.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?