Jos punkki puree, toimi heti näin – punkkitaudit voivat tänä kesänä lisääntyä - Terveys - Ilta-Sanomat

Jos punkki puree, toimi heti näin – punkkitaudit voivat tänä kesänä lisääntyä

Säännöllinen punkkisyyni iltaisin on suositeltavaa.

2.7. 8:17

Punkkitaudit voivat tänä kesänä lisääntyä, sillä suomalaiset ovat liikkuneet poikkeusaikoina tavallista enemmän luonnossa.

  • Katso ohjeet punkin poistamiseen yllä olevalta videolta.

Tottuneet luontoharrastajat tiedostavat punkkien levittämien tautien vaarat ja tietävät, miten niiltä tulee suojautua.

– Jos nyt on ihan uusia ihmisiä, jotka ovat innostuneet ulkoilusta kun ei ole ollut muuta tekemistä, voi olla että tätä vaaraa ei tiedosteta. On mahdollista, että borrelioositapauksia tulee enemmän, Turun yliopiston tutkijatohtori Jani Sormunen kertoi aiemmin.

Poista punkki mahdollisimman nopeasti

Pieni osa punkeista saattaa tartuttaa ihmiseen erilaisia tauteja, kuten borrelioosia tai puutiaisaivokuumetta.

Metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen kertoo kirjassaan Tauteja luonnosta (Metsäkustannus), että Borrelia-bakteerit elävät punkin suolessa.

– Siksi kestää pitkään, ainakin 12 tuntia ja usein vuorokauden tai pari, ennen kuin ne siirtyvät puremakohdasta ihmiseen. Säännöllinen punkkisyyni iltaisin on siis suositeltavaa ja estää Borrelia-tartunnan, Henttonen kertoo.

Punkin puremasta voi saada myös aivokuumeviruksen, joka aiheuttaa puutiaisaivokuumetta. Tämä tartunta tapahtuu huomattavasti nopeammin.

– Aivokuumevirus elää punkin sylkirauhasissa ja siirtyy pureman alkaessa hyvin nopeasti ihmiseen.

Jotta välttäisi molemmat taudit, punkki pitää siis poistaa mahdollisimman pian. Mitä kauemmin punkki on iholla, sitä suuremmaksi tartunnan todennäköisyys kasvaa.

Jos näet iholla punkin, toimi näin

Ihoon pureutunut punkki poistetaan kapeakärkisillä pinseteillä tai punkkipihdeillä.

Jos pinsetteihin ei ole pääsyä heti, punkin voi poistaa sormillakin. Terveyskylä kuitenkin muistuttaa, että punkkia ei mielellään saisi käsitellä paljain käsin, vaan tulisi käyttää suojahansikkaita.

Punkin puruosiin tartutaan niin läheltä ihoa kuin mahdollista ja vedetään suoraan poispäin ihosta tasaisella liikkeellä. Punkki voi olla tiukassa, mutta se irtoaa määrätietoisen rauhallisesti vetämällä.

Lopuksi haava puhdistetaan desinfiointiaineella tai vedellä ja saippualla.

Punkkia ei kuulu koskaan puristaa tai peittää rasvalla, koska silloin taudinaiheuttajat siirtyvät helpommin punkista verenkiertoon.

Milloin vastaanotolle punkin pureman vuoksi?

  • Ellei punkkia saada poistettua kotona, on sairaanhoitajan vastaanotolle syytä hakeutua vuorokauden kuluessa.

  • Oireettoman punkin pureman tai sen poiston vuoksi ei ole tarpeen käydä vastaanotolla.

  • Puremakohtaa on hyvä seurata muutaman viikon ajan. Jos sen ympärille muodostuu suurehko, rengasmainen ja punoittava (punoituksen keskellä voi olla vaaleampaa ihoa) ihottuma-alue, on otettava yhteys terveydenhuollon ammattilaiseen.

  • Jos viikkoja punkinpureman jälkeen ilmaantuu epäselvää kuumeilua, niveloireita, lihasheikkoutta, pahoinvointia tai halvausoireita, on niinikään otettava nopeasti yhteys terveydenhuollon ammattilaiseen.

  • Raskaana olevia suositellaan olemaan yhteydessä terveydenhuollon ammattilaiseen punkin pureman jälkeen tilanteen arvioimiseksi.

Lähde: Terveyskylä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?