Tähystystä pelätään turhaan – erikoislääkäri kertoo, mikä on monelle ikävin vaihe - Terveys - Ilta-Sanomat

Tähystystä pelätään turhaan – erikoislääkäri kertoo, mikä on monelle ikävin vaihe

Paksusuolen tähystys on tutkimus, joka tehdään, jos potilaalla on esimerkiksi paksusuolisyöpään viittaavia oireita.

Laadukkaassa tähystyksessä potilas ohjeistetaan hyvin, ja hänen intimiteetistään samoin kuin tutkimuksen kivuttomuudesta pidetään huolta.­

9.5. 14:15

Sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Jari Koskenpato tietää monien potilaiden pelkäävän tähystystä. Pelko on hänen mukaansa kuitenkin aivan turhaa nykypäivänä, sillä laitteistot ja menetelmät ovat kehittyneet vuosien saatossa todella paljon.

– Nykyisissä tähystimissä on useita teknisiä apuvälineitä, jotka helpottavat tutkimuksen tekemistä. Tähystyksiä tekevien gastroenterologien taitotaso on sekin kehittynyt, eikä nykyisin ole tarkoituksenmukaista tehdä tutkimuksia, joissa vatsa pumpataan täyteen ilmaa ja lääkäri aiheuttaa kipua moninaisilla tähystimen liikkeillä.

– Kolonoskopia ei myöskään ole mikään sotkuinen toimenpide, huomauttaa Koskenpato, jonka mukaan laadukkaassa tähystyksessä potilas ohjeistetaan hyvin ja hänen intimiteetistään samoin kuin tutkimuksen kivuttomuudesta pidetään huolta.

– Useimmat potilaat ovat todenneet tähystyksen olleen helpompi kuin he kuvittelivat. Ikävin vaihe monen mielestä on tyhjennysnesteen juominen ennen tutkimusta.

Näin tutkimukseen valmistaudutaan

Ennen paksusuolen tähystystä kevennetään ruokavaliota muutamien päivien ajan jättämällä pois suolen sisältöä lisääviä ruoka-aineita. Valmistelusta annetaan tarkka ohje ajanvarauksessa.

Kolonoskooppi ja gastroenterologian erikoislääkärit Jari Koskenpato ja Jukka S. Toivonen.­

Tutkimusta edeltävän vuorokauden aikana juodaan 1–2 litraa suolen tyhjennystä provosoivaa nestettä.

Tutkimuksessa käytetään ”reikähousuja”, eli potilaan ei tarvitse olla ilkosillaan.

– Jos tutkittava kokee liiallista jännitystä tai huomattavaa kipuherkkyyttä, käden laskimoon voidaan asentaa kanyyli, josta annetaan suonensisäisellä injektiolla kipu- ja rauhoittavaa lääkitystä. Kyseessä on niin sanottu humautus, joka voidaan tehdä myös kesken tutkimuksen, jos tilanne tuntuu epämiellyttävältä. Sen jälkeen tutkimus sujuu yleensä helposti, Jari Koskenpato kertoo.

Tutkimuksen aikana voi keskustella lääkärin kanssa

Tutkimuksen aikana potilas voi keskustella lääkärin kanssa, ja halutessaan hän voi seurata tutkimusta näytöltä.

– Tähystyspäivä on hyvä varata toipumiseen varsinkin, jos on saanut suonensisäistä lääkitystä. Tällöin tutkimusyksikössä levätään vielä tunnin verran ennen kotiinlähtöä. Jos lääkkeitä ei ole annettu, kotiin voi lähteä heti.

Suonensisäiset lääkkeet ovat este autolla ajamiseen. Tähystyksen jälkeen voi syödä normaalisti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?