Suomalaisten suun ja hampaiden ongelmat saavat kokeneenkin hammaslääkärin hämmennyksiin: ”Olen sanonut oho aika monta kertaa” - Terveys - Ilta-Sanomat

Suomalaisten suun ja hampaiden ongelmat saavat kokeneenkin hammaslääkärin hämmennyksiin: ”Olen sanonut oho aika monta kertaa”

Jopa reilu kolmannes suomalaismiehistä käy hammaslääkärin tarkastuksessa vain kerran kolmessa vuodessa tai harvemmin.

Yleisin suun sairaus on hampaiden kiinnityskudoksia, myös luuta tuhoava iensairaus parodontiitti.

7.2.2020 8:12

Suomalaiset miehet käyvät hammaslääkärissä harvemmin kuin uskoisikaan.

Nimittäin monet nelikymppiset miehet ovat käyneet hammaslääkärissä edellisen kerran armeijassa. Noin 20 vuotta sitten!

Terveystalo on teettänyt tutkimuksen, jonka tarkoitus oli selvittää yli 30-vuotiaiden suomalaisten miesten kokemuksia terveydestään. Tutkimuksesta paljastuu, että hammasongelmista kärsivät eniten 40–49-vuotiaat miehet.

Jopa reilu kolmannes suomalaismiehistä käy hammaslääkärin tarkastuksessa kerran kolmessa vuodessa tai harvemmin, 40-49-vuotiaista yksi viidestä harvemmin kuin kerran viidessä vuodessa.

Yksi neljästä kaikista tutkituista on kokenut ongelmia suussa tai hampaissa viimeisen vuoden aikana. Ne ovat miesten viidenneksi yleisin koettu oire. Yleisempiä kuin esimerkiksi masennus, hiustenlähtö, eturauhas- tai erektio-ongelmat.

Ongelmien laajuus saa kokeneen hammaslääkärinkin mietteliääksi.

– Puhutaan isosta joukosta. Suuri osa suun infektioista on oireettomia, joten kuinka monella suun ja hampaiden ongelmia mahtaa ollakaan, suunterveyden ylilääkäri Tanja Ketola-Kinnula sanoo.

Aikuisiällä ongelmana ei siis ole niinkään hampaiden reikiintyminen.

– Aikuisiällä reikiintymisen ei pitäisi olla ongelma ollenkaan. Yleisin ja merkittävin suun sairaus on hampaiden kiinnityskudoksia, myös luuta tuhoava iensairaus parodontiitti.

 Aina pitää huolestua, jos hampaita puhdistaessa ikenet vuotavat verta.

Tulehdussairaus voi edetä salakavalasti

Parodontiittia löytyy yli 60 prosentilla väestöstä. Miehet ovat yliedustettuina.

– On hyvin tyypillistä, että armeija-ajan jälkeen kun omat terveysasiat tulevat kokonaan omalle kontolle, niihin herätään vasta kun ollaan pitkälti 40 paremmalla puolella.

Miehet vaikuttavat olevan naisia laiskempia myös harjaamaan hampaitaan.

Kun harjaamattomaan suuhun kasaantuu plakkia eli bakteereja, se ärsyttää ikeniä. Ientulehduksesta alkava parodontiitti voi edetä salakavalan oireettomana varsin pitkälle.

– Kun ikenen ja hampaan välinen kiinnitys tuhoutuu, muodostuu ientaskuja. Pahimmillaan ientaskuja voi olla kaikissa hampaissa ja tulehtunutta, verta ja mätää erittävää limakalvopintaa yhteensä jopa kahden kämmenen laajuisella alueella. Suussa se on kuitenkin piilossa ja voi olla oireeton.

Lopputulemana voi olla se, että kaikkia hampaita ei voida enää pelastaa ja niitä täytyy poistaa.

– Olen sanonut oho aika monta kertaa, Ketola-Kinnula toteaa.

Esimerkiksi syöpähoidot tai leikkaukset voivat hankaloitua, jos suussa on tulehdus. Suun infektioiden tiedetään vaikuttavan myös muun muassa valtimokovettumataudin, kakkostyypin diabeteksen ja sydäninfarktin riskiin.

– Aina pitää huolestua, jos hampaita puhdistaessa ikenet vuotavat verta. Pahanhajuinen hengitys kertoo jo pidemmälle edenneestä tilanteesta. Pidemmälle edetessään hampaat voivat alkaa heilua. Tyypillistä on, että etuhampaat ”viuhkaantuvat”; tiiviiseen hammasrivistöön alkaa muodostua rakoja.

Ammattilaiset suosittelevat harjaamaan hampaat kaksi kertaa päivässä.

Näillä neuvoilla suu kuntoon

Ketola-Kinnula antaa nämä neuvot suun terveyden hoitoon:

  1. Käy vähintään kahden vuoden välein hammaslääkärin tarkastuksessa. Se ei tarkoita pikavisiittiä päivystykseen vaan kunnon kartoitusta.

  2. Harjaa hampaat kaksi kertaa päivässä.

  3. Puhdista kerran päivässä hammasvälit langalla tai hammasväliharjalla.

Suun tulehduksesta voi toipua, kunhan muistaa ammattilaisten antaman hoidon jälkeen pitää tarkasti itse huolta suustaan.

Reikiintymistä ehkäisee parhaiten se, että syö säännöllisesti eikä napostele.

– Terve suu kestää 5–6 happohyökkäystä vuorokaudessa. Jos napostelet ja juot sokerijuomia tai vaikka vain maitokahvia pitkin päivää, suussa on koko ajan happohyökkäys. Tämän päivän vitsaus on se, että moni kulkee jatkuvasti jonkun törpön kanssa. Suu käy koko ajan.

Happohyökkäys ei lähde vyörymään vain sokerista. Siihen riittää vaikka vain viinirypäle tai leivänpala.

– Jos haluat syödä herkkuja, kokoa ne yhden ja saman aterian yhteyteen. Kun on jano, juo vettä.

Näillä eväillä suu pysyy terveenä, ja säästät myös kosolti euroja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?