Arvioiden mukaan noin 30 prosentilla kaikista suomalaisista on kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen, mikä tarkoittaa karkeasti jaettuna joka kolmatta, kertoo StopDia-tutkimushanke.
StopDia on laaja suomalainen tutkimushanke, jonka tarkoituksena on ollut selvittää, miten sairastumisriskiä voidaan vähentää sekä yksittäisen ihmisen että yhteiskunnan tasolla.
Kenellä riski on suuri?
Diabetes-teoksen (Duodecim, 2019) mukaan suuressa sairastumisriskissä ovat kakkostyypin diabetesta sairastavan lähisukulaiset, raskausdiabetesta sairastaneet sekä ne, joilla on metabolinen oireyhtymä.
Metabolinen oireyhtymä on keskivartalolihavuuden aiheuttama tila, jossa esiintyy yhtä aikaa häiriö verensokerissa, veren rasvoissa ja verenpaineessa.
Lisäksi suuri riski tyypin 2 diabeteksen puhkeamiseen on myös niillä henkilöillä, joilla on uniapnea tai valtimotauti, tai jo aikaisemmin todettu heikentynyt glukoosinsieto tai kohonnut paastoglukoosi.
Elintapojen korjaaminen on tehokeino
Vaikka riskitekijöitä olisi, elämäntaparemontti kannattaa, sillä se on tehokas keino tyypin 2 diabeteksen välttämiseen.
– Sekä suomalainen että amerikkalainen tutkimus ovat osoittaneet, että tyypin 2 diabetes voitiin elämäntaparemontilla ehkäistä 58 prosentilla tutkittavista, jotka olivat riskissä sairastua, kertoi aiemmassa jutussamme Itä-Suomen yliopiston sisätautiopin professori Markku Laakso, joka kuuluu maailman johtaviin tyypin 2 diabeteksen genetiikan tutkijoihin.
Onnistunut elintapojen korjaaminen on jopa lääkkeitä tehokkaampi keino välttää sairastuminen.
– Lääkehoidolla on saatu tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä huomattavasti huonompia tuloksia kuin elämäntaparemontilla, professori sanoi.
Diabetes-kirja listaa yleistavoitteet tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyyn. Näillä keinoilla voit ehkäistä sairastumista:
1. Paino
5–15 prosentin laihduttaminen.
2. Ravintomuutokset
Rasvan kokonaismäärän ja erityisesti kovan rasvan vähentäminen.
Nopeasti sokeristuvien hiilihydraattien välttäminen. Tällaisia ovat esimerkiksi sokeripitoiset virvoitusjuomat, tuoremehut, makeiset ja valkoiset viljatuotteet.
3. Liikunta
Noin puoli tuntia päivässä.
4. Nautintoaineet
Tupakoinnin lopetus.
Kohtuus alkoholin käytössä.
5. Muut elintavat
Riittävä uni ja lepo.
Tee riskitesti!
Tyypin 2 diabeteksen riskitestin voit tehdä Diabetesliiton verkkosivulla.
Testiin pääset tästä.
Lähteet: Stopdia.fi, Diabetes (Duodecim, 2019).