Pääsetkö kyykkyyn? 30 sekunnin testi paljastaa armottomasti, missä kunnossa lihaksesi ovat – kokeile, suoriudutko kuten ikäisesi pitäisi - Terveys - Ilta-Sanomat

Pääsetkö kyykkyyn? 30 sekunnin testi paljastaa armottomasti, missä kunnossa lihaksesi ovat – kokeile, suoriudutko kuten ikäisesi pitäisi

Julkaistu: 14.11.2019 12:46

Alaraajojen lihasvoimaa tarvitaan päivittäisissä askareissa, on kyse sitten sängystä nousemisesta tai portaiden kipuamisesta.

Alle 16-vuotiaat nuoret eivät enää pääse kyykkyyn, YLE muistutti jutussaan. Edes urheiluharrastus ei välttämättä muuta asiaa.

Yläasteikäisten nuorten liikkuminen on ollut kehnolla tolalla jo pidempään. Myös IS on kirjoittanut, että kuudesosa ikäluokkien pojista ei suoriudu kyykkäämisliikkeestä. Tämä selviää fyysistä toimintakykyä mittaavista tutkimuksista.

– Tässä on kyse länsimaisen kulttuurin ongelmasta, eli jatkuvasti vaan istutaan. Onhan se huolestuttavaa, jos selkä suorassa istuminen tai kyykkyliikkeen suorittaminen tuottaa vaikeuksia. Nuorena kuitenkin onneksi on vielä mahdollisuus kehittää itseään, jolloin nämä liikkeet myöhemmin onnistuvat, UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari sanoi jutussamme.

Suomalaislapset viettävät liki puolet valveillaoloajastaan istuen tai makuulla. Suositusten mukaisiin liikuntamääriin yltää vain kolmasosa lapsista ja nuorista.

Mitenhän mahtaa olla aikuisten laita?

Kyykky on ihmiselle luontainen asento. Moni aikuinenkin tappaa oman liikkuvuutensa elämänvalinnoillaan: turhan vähäisellä liikunnalla ja liian runsaalla istumisella.

Kehno liikkuvuus voi niin aikuisilla kuin nuorilla kostautua esimerkiksi rasitusvammoina, kiputiloina ja loukkaantumisina.

Esimerkiksi syväkyykky vaatii hyvää liikkuvuutta lonkan alueen lihaksistolta sekä nilkkaniveleltä. Sitä olisi hyvä harjoittaa myös arjen sujumisen kannalta.

– Monet arkiset asiat, kuten asioiden nostaminen lattialta, helpottuvat kun syväkyykky mahdollistuu. Toki noston voi tehdä ilman syväkyykkyä, mutta nostoasento helpottuu ja on turvallisempi, kun ei tarvitse nostaa selällä. Jos pääsee syvään kyykkyyn ja on voimaa ponnistaa sieltä suorille jaloille, myös lattialta tai tuolilta ylös nouseminen helpottuvat, sanoi valmentaja, kouluttaja Mikko Törmälehto jutussamme.

Kaikki eivät pääse syvään kyykkyyn, mutta se voi olla kiinni sekä tekniikasta että liikkuvuudesta. Molempia voi treenata.

Oletko huomannut, että pienet lapset tekevät luonnostaan liki täydellisen syvän kyykyn? Selkä on suorana, paino koko jalkaterällä ja reidet vaakatason alapuolella.

Testaa itse!

Voit itse testata alaraajojesi lihaskunnon yksinkertaisella testillä.

  • Katso personal trainer Maikki Marjaniemen opastama kyykkytesti artikkelin yllä olevalta videolta!

Tee testi näin:

  • Seiso ryhdikkäästi, jalat hieman harallaan (20–30 cm). Pidä kädet sivuilla housunsaumalla, katso suoraan eteenpäin.

  • Laskeudu selkä suorana kyykkyyn siten, että sormenpäät osuvat ala-asennossa lattiaan, ja yläasennossa lantio ojentuu suoraksi.

  • Jos kantapäät nousevat kyykätessä lattiasta, voit asettaa kantapäiden alle asettaa 1–2 sentin korkuisen korokkeen, jotta tasapaino liikkeessä säilyy.

  • Tee 30 sekunnissa niin monta puhdasta suoritusta kuin kykenet.

Jos grafiikka ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ei muuta kuin treenaamaan

Mikäli kyykkytuloksesi saisi mielestäsi olla vähän parempi, voit parantaa sitä harjoittelemalla kyykkyä omaan tahtiin.

Kyykkyä voi harjoitella esimerkiksi näin:

  • Laita kantapäiden alle koroke, jolloin kyykyn tekeminen helpottuu.

  • Suuntaa katse eteenpäin ja pidä selkä suorana kun laskeudut alas.

  • Työnnä polvia sivulle ylöspäin noustessa.

  • Tee myös liikkuvuusharjoitteita pakaroille, reiden etu- ja takaosan lihaksille sekä nilkalle.

Avuksi voi ottaa harjanvarrenkin.

Kaksi kolme kertaa viikossa kyykkytreeniä riittää mainiosti.

Jalkojen lihaskunnosta kertoo sekin, pääseekö ylös sängystä tai sohvalta ilman, että joudut käyttämään käsiäsi. Jos onnistut nousemaan ilman käsien apua muutamia kertoja, jalkalihaksesi ovat tyydyttävässä kunnossa.