14-vuotiaan Joacimin alavatsa kipeytyi ja ihoon nousi patti – sen jälkeen hän eli puoli vuotta helvetissä: ”En ajatellut pahinta”

Julkaistu:

Syöpä
14-vuotias Joacim Viljamaa yritti pysyä reippaana rankkojen syöpähoitojen keskellä. Läheiset ja musiikki pitivät hänet kasassa.
Marssijärjestys oli selvä. Lääkärit kertoivat Viljamaille, että seuraavaksi vuodeksi perhe voisi unohtaa normaalielämän.

Sairastunut Joacim ei menisi kouluun. Toinen vanhemmista jäisi kotiin. Suuri osa ajasta menisi sairaalassa. Julkisia paikkoja nuorisotaloista leffateattereihin pitäisi välttää infektioriskin takia.

Kolmilapsisen peräseinäjokisen perheen elämä oli muuttunut hetkessä.

Kaikki alkoi, kun tuolloin 14-vuotias Joacim huomasi alavatsansa olevan kipeä ja ihoon nousi patti. Kun patti suureni, vatsa muuttui entistä kipeämmäksi. Poika kertoi huolestaan äidilleen ja he menivät terveyskeskukseen. Patti paljastui kasvaimeksi.

Äiti Elina Viljanmaa pysytteli rauhallisena. Hän ajatteli, että patti leikataan pois eikä poika voisi pariin viikkoon mennä saunomaan ja uimaan. Oli juhannusviikko, joten hän laski pojan ehtivän vielä nauttimaan kesästä, kun sairaus on ohi.


– Ei lääkäri mitään suoraan sanonut, mutta kun hän alkoi puhua verikokeista ja kirurgian polille laittamisesta, havahduin, että mitä täällä tapahtuu, Elina huokaa.

Sairastuneita Suomessa vuosittain vain 1–5

Siitä päivästä meni viikko, ja he olivat sisällä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Joacimin kasvain osoittautui harvinaiseksi rabdomyosarkoomaksi eli pehmytkudossyöväksi, johon sairastuu vuosittain yhdestä viiteen ihmistä Suomessa.

Joacimista tuli yksi niistä 150 suomalaisesta lapsesta ja nuoresta, jotka sairastuvat syöpään. Heistä kolme neljästä parantuu, mutta samalla sairastuneen ja koko perheen arki mullistuu.

Joacim pysytteli reippaana ja yritti käytöksellään tsempata perheenjäseniään.

– En ajatellut pahinta. Yritin sopeutua. Ajattelin, että puolen vuoden päästä tämä on ohi, hän kertoo.

Pahimpina aikoina ei edes huoneesta poistumista

Syöpä saatiin leikkauksella pois kokonaan. Leikkausta seurasivat puolen vuoden sytostaattihoidot. Pahimpina aikoina Joacim makasi sairaalassa ja oli niin huonovointinen, ettei pystynyt poistumaan huoneestaan.

– Mä halusin olla yksin. Siinä tilanteessa se ei vyörynyt päälle, mutta sen jälkeen tuli tietynlainen masennus. Purin pahaa oloa äidille ja musiikkiin, joka piti pään kasassa.

Vasta myöhemmin äidille on selvinnyt, millainen tuska pinnalta rauhallisen pojan sisällä myllersi.

Yhtenä epätoivon hetkenä, matkalla kotiin sairaalasta syntyi Joacimin kappale Puoli vuotta helvettii. Biisissä Joacim räppää tuntemuksistaan.



”Biittii hiton chillii vaik oon vihainen kuin härkä. Syöpä pala helvetissä äläkä mun sisällä.”

”Ja mulla ei ole hajuakaan, mitä on edessä. Välil toivon, että et kun aamul herään en elä, vaan oisin taivaas terveenä pilven hattaral helteellä mutta häviämistä mä en kestä.”

– Biisi kertoo syövästä ja niistä tunteista. Me oltiin tultu Tampereelta ja todellisuus iski autossa. Ei ollut paperia, mihin olisin kirjoittanut sanoja, niin kirjoitin talouspaperille. Olin heittämässä sitä pois, mutta äiti käski säästämään, Joacim kertoo.

Sairaalassa poikaa lohduttivat perheen lisäksi hoitajat, joiden kanssa pystyi juttelemaan. Oli hyviäkin hetkiä.

– Äiti toi sinne kebabia ja vaihtoi telkkarista kanavia. Oli se aika kuninkaallista, Joacim hymyilee.

Sisarustensa eli vuotta vanhemman Debora-siskon ja kuusi vuotta nuoremman Jetro-veljen kanssa hän pelasi pelejä ja katseli leffoja sairaalassa.

Influenssa vei sairaalaan

Infektioita piti vältellä viimeiseen asti. Joacim ei saanut juurikaan poistua kotoaan pihaa kauemmas. Opettajat kävivät pitämässä kotikoulua kahdesti viikossa.

– Jos jollakin oli pöpö, sisarukset eivät saaneet mennä kylään. Ohjeistettiin kaverit ja naapurit ja lähetettiin terveydenhoitajan kautta tiedote, että älkää tuoko sairaita lapsia kouluun tilanteemme takia. Debora muistaa, kuinka sairastui serkulla kylässä ja sai jäädä sinne kunnes parani, äiti kertoo.

Joacim ei saanut kertaakaan mitään vakavaa infektiota.

– Se oli pieni ihme. Yhden kerran tuli perusinfluenssa. Heti mentiin sairaalaan ja hänet laitettiin tiputukseen yhdeksi yöksi. Siinä joutuu pelkäämään verenmyrkytystä, kun puolustussolut ovat alhaalla.

”Mietin nyt, että päästiin aika vähällä”

Koko elämä pyöri ymmärrettävästi sairastuneen ympärillä. Isä hoiti Deboraa ja Jetroa kotona, kun Joacim ja äiti olivat sairaalassa.

– Me oltiin isän kanssa, kun äiti oli niin paljon poissa, Jetro selittää.

Debora muistaa ylisuorittaneensa koulussa, jottei ehtisi ajatella Joacimin syöpää.

– Työnsin kaikki syöpään liittyvät ajatukset pois ja keskityin kouluun, tanssiin ja kavereitteni ja Joacimin kanssa hengailemiseen. Kaikki tunteet tulivat vasta jälkeenpäin, kertaheitolla. Oli tosi sekavat fiilikset ja vaikea nukkua, hän sanoo.

Elinaa auttoi vertaistuki, kuten syöpäsairaiden lasten ja nuorten aikuisten sekä heidän läheistensä yhdistys Sylva ry.

– Mietin nyt, että päästiin aika vähällä, kun tuli niin vähän odottamattomia juttuja ja katastrofeja matkan varrella. Kun kuuntelee muiden juttuja, miettii että miten nuo ovat edes pysyneet järjissään, kun piipaa-autolla mennään taas ja kaikki sekaisin.

– Vertaistuen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Se on niin huippua, että siellä on ihmisiä, jotka tietävät miltä tuntuu, kun lapsesi on ollut jo 2,5 vuotta terve ja vieläkin olet huolissaan.

Opiskelua ja urahaaveita

Joacim on tätä nykyä merkonomiksi opiskeleva 17-vuotias, jolla on yksi haave ylitse muiden: ura räppärinä. Sairauden synkimpinä hetkinä häntä piti kasassa musiikki. Puoli vuotta helvettii -biisin piti olla piriste raskaiden hoitojen keskellä, mutta hyvästä alusta innostuneena musiikin tekoa jatkettiin myös sairaudesta parantumisen jälkeen.

Neljä biisiä julkaissut Joacim keikkailee ja sanoo kohtaamisten fanien kanssa olevan tärkeä voimavara. Musiikki on hänelle kanava purkaa ajatuksia, ja jos sitä joskus voisi tehdä työkseen, olisi se vain plussaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt