Kova äkillinen kipu jalassa voi olla merkki kihdistä – tunnista oireet

Julkaistu:

Kihti
Jos heräät yöllä isovarpaan tyvessä tuntuvaan kovaan kipuun, olet todennäköisesti sairastunut kihtiin.
Kihti saa alkunsa, kun uraatin, eli virtsahapon pitoisuus veressä nousee. Virtsahappo kiteytyy niveliin neulamaisiksi kiteiksi, jotka aiheuttavat kivuliaan tulehdusreaktion.

Yleensä kihtikohtaus menee ohi muutamassa päivässä. Jos kohtaukset toistuvat, vaivaan löytyy tehokas lääke.

Reumatologi Pekka J. Nykäsen mukaan kihti on yleisempää miehillä kuin naisilla: jopa 80-90 prosenttia sairastuneista on miehiä. Yleisin sairastumisikä on noin 60 vuotta, mutta joskus sitä tavataan myös nuorilla aikuisilla.

– Kihdille on tyypillistä, että niveleen tuleva kova kipukohtaus rauhoittuu noin viikossa. Nivel on sen jälkeen kivuton ja rauhallinen, kunnes taas jonkin ajan kuluttua tulee uusi kohtaus. Tavallisimmin kipu on isonvarpaan tyvinivelessä, mutta se voi tulla mihin niveleen vaan. Jopa selkärangassa sitä on tavattu, mikä tosin on harvinaista, Nykänen kertoo.

Kihti vai valekihti?

Jos kipukohdasta onnistutaan saamaan nivelnestenäyte, sillä varmistetaan, onko äkillisen niveltulehduksen syy kihti vai niin sanottu valekihti. Harvinaisempaa valekihtiä tavataan potilailla, jotka kärsivät suurten nivelten nivelrikosta.

– Diagnoosin saaminen voi olla ongelmallinen, jos sairaus käyttäytyy epätyypillisesti.

Elämäntapojen muuttaminen on kihdin ehkäisyssä tärkeää. Yksi tunnettu riskitekijä on ylipaino, mutta Nykäsen mukaan vaivaa esiintyy myös normaalipainoisilla. Alkoholiakin kannattaa välttää.

– Alkoholin nauttiminen nähtävästi heikentää virtsahapon eritystä virtsaan, jolloin veren virtsahappopitoisuus nousee. Myös tiettyjen ruoka-aineiden sisältämät puriinit metabolisoituvat elimistössä virtsahapoiksi ja nostavat virtsahappotasoa.


Tarkkaile puriineja

Esimerkiksi kokonaisina ja nahkoineen syötävät pikkukalat, kuten muikut ja silakat sisältävät runsaasti puriineja, eikä niitä suositella kihdistä kärsiville. Myös esimerkiksi äyriäiset, simpukat, sisäelimet, palkokasvit, sienet, parsa, vehnänalkio, hiiva ja olut ovat ”kieltolistalla”.

Nykäsen mukaan jotkut verenpaineen hoidossa käytettävät nesteenpoistolääkkeet, eli diureetit aiheuttavat kihtiä niin ikään.

– Naisilla kihti liittyy usein juuri nesteenpoistolääkkeiden käyttöön.

Lääkityksestä apua

Akuuttivaiheessa kihtiä voidaan hoitaa kortisonilla ja tehokkaalla tulehduskipulääkkeellä. Jos oireet uusiutuvat, eikä veren uraattipitoisuus pienene ruokavaliolla ja elintapojen muutoksella, vaivaan on olemassa lääke.

– Kohtauksien uusiminen saadaan estettyä lääkehoidolla. Yleensä kihdin kanssa tullaan toimeen allopurinolin avulla aika mukavasti. Kun kihtikohtaukset saadaan loppumaan, voi potilas käyttää lähes normaalia ruokavaliota.

Lääkettä on otettava säännöllisesti ja lääkitys kestää useiden vuosien ajan.

Tunnista oireet

  • Erittäin kova, äkillisesti ilmaantuva niveltulehdus on kihdin ensioire. Tulehdus tulee tavallisesti vain yhteen niveleen.
  • Yleisimmin niveltulehdus iskee isovarpaan tyviniveleen, mutta yhtä hyvin se voi tulla polveen, nilkkaan, sorminiveleen tai jopa selkärankaan.
  • Kivut alkavat nopeasti, yleensä yöllä ja kiihtyvät huippuunsa puolessa vuorokaudessa.
  • Punoitus ja turvotus on tavallista kipeässä nivelessä.
  • Kihtikohtauksen yhteydessä voi esiintyä myös kuumetta.
  • Kihtikohtaus menee yleensä ohi muutamassa päivässä.
  • Uusii helposti myöhemmin, ja tavallista on, että tulehdus tulee samaan niveleen.
  • Hoitamattomana voi kehittyä krooniseksi, jolloin nivelet ovat kipeitä ja kyhmyisiä kihtikohtauksien väliaikoinakin. Ihon alle voi muodostua kipeitä patteja.

Tunnettuja kihtipotilaita

  • Jacques Chirac, Ranskan entinen presidentti
  • Samuel Colt, asetehtailija
  • Henrik XIII, Englannin kuningas, tunnettu kuudesta vaimostaan
  • Kim Jong-un, Pohjois-Korean diktaattori
  • Paavo Lipponen, ex-pääministeri
  • Paul Manafort, Donald Trumpin entinen vaalipäällikkö
  • Nostradamus, ranskalainen lääkäri ja ennustaja

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt