Jopa 40 prosenttia värisokeista miehistä saattaa kärsiä vaivasta tietämättä sitä itse – testaa värinäkösi yhdellä kuvalla

Värisokeus voi silloin tällöin tulla esiin arkisissa tilanteissa.

Tavallisimpia värinäön häiriöitä, puna-viher- ja viher-punaheikkoutta, esiintyy 8 prosentilla miehistä ja 0,5 prosentilla naisista.

Kaikki eivät näe maailmaa samoissa väreissä. Tämä johtuu Terveyskirjaston mukaan siitä, että osalla ihmisistä silmien tappisolut toimivat puutteellisesti, mikä vaikuttaa kykyyn havaita eri värejä.

Tavallisimpia värinäön häiriöitä ovat periytyvät puna-viher- sekä viher-punaheikkoudet, joissa punaista tai vihreää valoa erottava tappisolutyyppi toimii puutteellisesti. Niitä esiintyy 8 prosentilla miehistä ja 0,5 prosentilla naisista.

– Puna-vihersokeus on värinäön häiriöistä yleisin, mutta myös esimerkiksi sinisen värin hahmottamisessa voi joillakuilla olla hankaluuksia, Specsaversin optikko Sauli Karvinen kertoo tiedotteessa.

Värisokea, vaikkei tietäisi sitä itse

Tutkimusten mukaan jopa 40 prosenttia puna-viherheikoista miehistä on täysin tietämättömiä tästä ominaisuudesta.

– Värisokeutta voi joskus olla vaikea huomata, sillä jos on ollut värisokea koko ikänsä, on tottunut näkemään maailman tietynlaisena, Karvinen mainitsee.

Värisokeus voi kuitenkin silloin tällöin tulla esiin arkisissa tilanteissa: esimerkiksi puolukkametsällä marjojen erottaminen pusikosta on värisokealle tavallista hankalampaa.

Samaten toisiinsa sointuvien vaatteiden valinta voi tuottaa heikosti värejä hahmottavalle hankaluuksia, eivätkä vaatevalinnat välttämättä satu muiden mielestä kohdilleen.

Täydellinen värisokeus harvinaista

Karvisen mukaan värisokeus on useimmiten perinnöllistä ja synnynnäistä. Värinäön heikentymistä voi kuitenkin aiheuttaa myös pitkäaikainen kemikaaleille altistuminen tai harmaakaihi.

– Jos silmästä puuttuvat värien näkemistä säätelevät tappisolut, ei värejä näe lainkaan. Silloin on todennäköisempää, että värisokeus tulee jossain vaiheessa elämää ilmi, Karvinen kuvailee.

Täydellinen värisokeus on kuitenkin hyvin harvinaista, ja useimmiten heikentyneestä värinäöstä kärsivätkin erottavat värejä, vaikka eivät niitä näkisikään aivan samalla tavalla kuin muut.

Hämärässä värit erottuvat huonommin jokaisella, mutta hämäränäkö heikentyy yleensä entisestään iän myötä.

Ei useimmiten haittaa elämää

Optikon mukaan tietyissä ammateissa, kuten lentäjänä, sähköasentajana tai veturinkuljettaja, vaaditaan täydellistä värinäköä. Näihin töihin päästäkseen värinäkö testataankin aina.

– Jos omassa työssä värinäöllä ei juuri ole väliä, voi jopa koko elämänsä elää huomaamatta olevansa värisokea. Värisokeat ovat tottuneet elämään maailmassa, jossa värit eivät näy samoin kuin muille.

Liikenteessä liikkuminenkaan ei silloin tuota vaikeuksia – syttyväthän liikennevalotkin aina samassa järjestyksessä.

Tämän kuvan avulla voit testata, onko oma värinäkösi kunnossa:

Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvä numero ei näy puna-vihersokealle. Oikeanpuoleisessa kuvassa sen sijaan on haamunumero. Jos ihminen näkee siinä kuitenkin numeron, saattaa kyseessä olla lievä värisokeus, muttei sellainen, joka alentaisi elämänlaatua millään lailla, Specsaversilta kerrotaan. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on numero 97, oikeanpuoleisessa saattaa joillekin näkyä numero 89.

Näköään voi testata myös Ishihara-testillä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?