Suomalainen sai paarman puremasta borrelioosin – oireita vielä 14 vuoden jälkeen

Julkaistu:

Borrelioosi
Terveystieteen tohtori kertoo tapauksesta, jossa borrelioosi levisi ihmiseen paarman puremasta.
Borrelioosi eli Lymen tauti on bakteeriperäinen infektiotauti, jota puutiaiset levittävät. Arviolta 6 000 suomalaista saa tartunnan vuosittain. Pahimmillaan moninaiset systeemioireet voivat jatkua vuosien, jopa vuosikymmenten ajan.

Vaikka suurin osa borrelioositartunnoista on peräisin punkeilta, epäillään, että bakteeri voisi tarttua myös muista verta imevistä hyönteisistä.

Terveystieteen tohtori Soile Juvonen tuntee tapauksen, jossa ihminen sairastui borrelioosiin paarman puremasta.

Oireita vielä 14 vuoden jälkeen

Tapaus sijoittuu vuoteen 2005, jolloin paarma puri henkilöä jalkaan, tarkemmin sanottuna vasemman jalan varpaaseen.

– Kipu oli kova, niin kuin aina paarman purressa. Hän näki paarman siinä ja potkaisi sen äkkiä pois. Silti jalkaterän etuosa alkoi vähitellen tummeta, ja sitä alkoi särkeä, Juvonen kertoo.

Särky nousi jalkaa pitkin ylös ja yltyi niin pahaksi, ettei potilas saanut enää nukutuksi. Hänellä oli myös voimakasta uupumusta, kipua selässä sekä päänsärkyä.

Kun hän meni lääkärille näyttämään puremaa, ei tämä uskonut, että kyseessä olisi bakteeritartunta.

– Lääkäri antoi sitten sienilääkitystä, muttei se tehonnut mitenkään. Kipu jatkui, ja lopulta kuukauden päästä borrealiatestit otettiin henkilön itse pyytäessä. Ne olivat positiiviset.

Tämän jälkeen tuli lähete infektiolääkärille, joka oli sitä mieltä, että kyseessä on juuri paarman puremasta saatu borrelioosi.

– Hänelle määrättiin puolen vuoden antibioottihoidot, mutta koska puremasta oli jo kuukausi aikaa, bakteeri oli päässyt etenemään elimistössä.

14 vuoden jälkeenkin jalan etuosa on edelleen tunnoton, eikä se ole palautunut normaaliksi. Myös muita oireita on jäänyt pitkästä hoidosta huolimatta.

Mahdollista tarttua myös hyttysistä

Juvonen mainitsee keskustelleensa myös ihmisen kanssa, joka oli ollut Lapissa marjastamassa ja saanut hyttysenpiston ranteeseen.

– Siihen kohtaan, johon hyttynen pisti, tuli borreliabakteerille tyypillinen ihomuutos. Tästä seurasi vakava taudinkuva. Hän sai pitkän antibioottihoidon, asiantuntija toteaa.

Itämeren toisella puolen onkin Juvosen mukaan näyttöä siitä, että 1–4 prosenttia hyttysistä kantaa borreliabakteeria.

Toinen kysymys on kuitenkin se, millä tavalla ja kuinka todennäköisesti hyttysissä ja paarmoissa oleva borrelioosi tarttuu ihmisiin.

– Siitä ei ole riittävää tutkimuksellista näyttöä. Joitain eläinkokeita on tehty, joissa on laitettu borreliabakteeria kantavia, verta imeviä hyönteisiä jyrsijöiden luo koppiin. Paristakymmenestä jyrsijästä ainoastaan yhdellä vasta-aineet olivat koholla. Syy-seuraussuhdetta ei ole ainakaan vielä tällä hetkellä osoitettu.

”Jos ei tutkita, ongelmaa ei ole olemassa”

Vaikka kyseessä ovat hyvin harvinaiset tautitapaukset, ei Juvonen tahdo vähätellä riskiä.

– Selkeää näyttöä ei ole saatu, mutta tutkimuskirjallisuudessa mainitaan kaikki verta imevät hyönteiset, kuten hirvikärpäset ja täit, mahdollisesti borrelioosia levittävinä lajeina. Toisaalta on muistettava sekin, etteivät kaikki punkkilajit maailmalla kanna borreliabakteeria.

Terveystieteen tohtori mainitsee myös muut taudit, joita punkit voivat kantaa borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen lisäksi.

– Maailmalla on nostettu sille muun muassa babesia, bartonella, ehrlichia sekä erilaiset virukset ja loiset. Viime vuoteen saakka Suomessa oltiin sitä mieltä, ettei niitä ole meillä, vaikka itsekin olin nähnyt lukuisia laboratoriotuloksia, joissa lisäinfektioita oli havaittavissa, Juvonen kertoo.

– Niinhän se toisaalta on, että jos ei tutkita, ei ongelmaa ole olemassa. Suomessa on helposti mentykin siihen, että vaikka maailmalla tauteja olisi, niin ei meillä. Jatkossa tutkimukset saattavat kuitenkin osoittaa, mitä kaikkea punkit ja verta imevät hyönteiset mahdollisesti levittävät meilläkin ja kuinka paljon.

Lue myös:

Tunnista borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen salakavalat oireet – jopa joka viides punkki kantaa tautia

Uusi pikatesti tunnistaa borrelioosin nopeasti

6 virhettä, jotka lisäävät riskiäsi sairastua punkkien levittämiin sairauksiin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt