Hyvin monella suomalaisella on syömisessään yksi ikuisuusongelma – yhteydessä kaikkiin kansantauteihin

Julkaistu:

Terveys
Liian niukka folaatin saanti tarkoittaa, ettei merkittävä osa suomalaisista syö tarpeeksi kasviksia ja täysjyväviljaa.
Suomalaisten ruokavaliossa on ikuisuusongelma, joka olisi aika laittaa kuntoon, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö, ravitsemustieteen dosentti Satu Männistö.

– Noin kolmannes aikuisista saa liian vähän folaattia ravinnosta. Se tarkoittaa, että merkittävä osa suomalaisista ei syö tarpeeksi kasviksia ja täysjyväviljaa, Männistö sanoo.
Ravitsemussuositusten mukaan folaattia on eniten vihreissä kasviksissa, palkokasveissa ja maksassa. Tärkeitä folaatin lähteitä ovat myös täysjyväviljavalmisteet ja marjat.

THL:n tuoreimman FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan miehet saavat ravinnosta folaattia keskimäärin noin 250 mikrogrammaa ja naiset noin 220 mikrogrammaa, kun suositus aikuisille on 300 mikrogrammaa päivässä.

Suositus on vielä korkeampi hedelmällisessä iässä oleville naisille (400 µg/vrk) ja raskaana oleville sekä imettäville naisille (500 µg/vrk).

– Folaatin saannissa vaihtelu eri ihmisten välillä on hyvin suurta, mikä tarkoittaa, että toiset saavat sitä todella vähän, Männistö huomauttaa.

Kasvissuosituksen saavuttaa vähemmistö

Vaikka kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä huomattavasti, se ei vieläkään yllä suositellun puolen kilon päiväannoksen tasolle.

– Miehet saavat hieman yli 300 grammaa kasviksia, hedelmiä ja marjoja ja naiset vähän alle 400 grammaa. Kun suositus on 500 grammaa päivässä, jäämme jo keskimäärin paljon suositellun alle.

 

Folaatti on terveystutkijoille hyvä merkkiaine, koska ne, joilla folaatti on matala, sairastavat enemmän tauteja, joita tulee siitä ettei syödä tarpeeksi kasviksia.

Kasvissuosituksen saavuttaa ruokavaliossaan vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista.

– Tämä on se kohta, jossa meidän pitäisi tsempata. Jos laittaisimme kasvis-, hedelmä- ja marja-asiat kuntoon, folaatti korjaantuisi – ja samalla myös moni muu asia ruokavaliossa parantuisi.

Terveellinen ruokavalio liittyy kaikkien kansantautien ehkäisyyn

Väestötasolla folaatin yhteydet esimerkiksi pienempään sydän- ja verisuonitautiriskiin ovat kiinnostaneet, mutta syy-seuraussuhde on epäselvä.

Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että folaatin saanti kertoo ruokavalion laadusta yleisemmin.

– Terveellinen ruokavalio liittyy kaikkien kansantautiemme ehkäisyyn. Niukkaa folaattia voikin pitää epäterveellisen ruokavalion markkerina, Männistö sanoo.

”Ei voi ajatella niin, että otetaan purkista lisää”

Samaa mieltä on yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall Mehiläinen Ympyrätalosta. Hän sanoo, että elimistö pystyy melko hyvin kompensoimaan folaatin lievää puutetta, mutta sen taustalla oleva ruokavaliovirhe aiheuttaa monta muuta ongelmaa.

– Folaatti on terveystutkijoille hyvä merkkiaine, koska ne, joilla folaatti on matala, sairastavat enemmän tauteja, joita tulee siitä ettei syödä tarpeeksi kasviksia. Tällaisia ovat esimerkiksi kansantautimme tyypin 2 diabetes ja sepelvaltimotauti.

Rosenvall opastaa korjaamaan ruokavaliovirheen syömällä joka aterialla mahdollisimman värikästä ravintoa.

– Ei voi ajatella niin, että otetaan purkista lisää sen verran kuin tarvitaan, koska silloin ruokavalio ei muilta osin korjaudu ollenkaan.

Ainoa poikkeus ovat raskaana olevat tai raskautta suunnittelevat naiset.

– Heille on katsottu järkevimmäksi suositella folaattilisää, koska se on kehittyvälle lapselle hyvin tärkeää.

Näin folaatin niukkuus voi vaikuttaa

  • Folaatti on B-ryhmän vitamiini.
  • Sen puute voi johtaa megaloblastiseen anemiaan, jossa veren hemoglobiinipitoisuus pienenee, mutta punasolujen koko suurenee.
  • Raskauden alkuvaiheessa hyvin vähäinen folaatin saanti lisää riskiä, ettei sikiön hermostoputki sulkeudu kunnolla, mikä voi pahimmillaan johtaa vakaviin epämuodostumiin.
  • Folaatin vähäinen saanti nostaa verenkierron homokysteiinipitoisuutta, mikä saattaa liittyä suurempaan sydän- ja verisuonitautien riskiin. Syy-seuraussuhde on kuitenkin epäselvä.
Folaatin saantisuositus:
  • Miehille ja naisille 300 µg/vrk.
  • Hedelmällisessä iässä oleville naisille 400 µg/vrk.
  • Raskaana oleville ja imettäville naisille 500 µg/vrk.
Lähteet: Suomalaiset ravitsemussuositukset, dosentti Satu Männistö.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt