Tuhkarokkokuolemat ovat vähentyneet globaalisti – rokotukset eivät ole silti tarpeeksi kattavia - Terveys - Ilta-Sanomat

Tuhkarokkokuolemat ovat vähentyneet globaalisti – rokotukset eivät ole silti tarpeeksi kattavia

Maapallon väestöstä noin 85 prosenttia on rokotettu tuhkarokkoa vastaan, mutta silti noin 100 000 lasta menehtyy siihen vuosittain.

Tuhkarokko on yleistynyt Euroopassa viime vuosina ja tartuntoja on ollut myös Suomessa.­

8.4.2019 12:38

Tuhkarokko on yleistynyt Euroopassa viime vuosina ja tartuntoja on ollut myös Suomessa, mutta maailmanlaajuisesti tuhkarokkoon menehtyy nykyään vähemmän lapsia kuin muutama vuosikymmen sitten. Kuolemat tulevat myös vähentymään lähivuosikymmeninä, jos suotuisa kehitys jatkuu.

Laajan tutkimuskatsauksen perusteella vuosina 1990–2015 tuhkarokkoon sairastuneista arviolta 2,2 prosenttia menehtyi siihen. Kuolleisuus oli suurinta alle viisivuotiailla. Selvitys keskittyi köyhiin ja keskituloisiin maihin.

Aineistonsa perusteella tutkijat tekivät myös arvion tulevasta kehityksestä, ja sen perusteella vuonna 2030 luku olisi tippunut jo 1,3 prosenttiin.

WHO:n tilastojen mukaan maapallon väestöstä noin 85 prosenttia on rokotettu tuhkarokkoa vastaan, mutta silti noin 100 000 lasta menehtyy siihen vuosittain. Suomesta tuhkarokko on käytännössä hävinnyt vuonna 1982 aloitetun MPR-rokotuksen ansiosta, mutta rokottamattomat lapset ovat silti vaarassa sairastua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?