Selkäkipu piinasi Tarjaa joka päivä 10 vuotta – kun syy viimein löytyi, tapahtui vain kuukaudessa huikea muutos

Julkaistu:

Kipu
Kivun arvellaan riivaavan jopa miljoonaa suomalaista. Viisikymppiselle Tarjalle tarjottiin sen voittamiseksi jopa rollaattoria.
Eräällä mökkireissulla kymmenisen vuotta sitten. Tarja – nyt 57 – nousee veneestä ja yrittää saada samalla mukaansa veneessä olleet valokuvausvälineet. Kiertoliike ei ole suuren suuri, mutta jotain tapahtuu: yksi selän välilevyistä pullahtaa pois paikaltaan.

Siitä lähtien kipu on Tarjan vieraana joka ikinen päivä.

Selkäsairaushistoria alkaa välilevyleikkauksesta, puolen vuoden päästä vuorossa on nikamien luudutus. Vuosien mittaan Tarjalle tehdään yhteensä kahdeksan selkään liittyvää operaatiota. Muun muassa kipusimulaattorin asennus ja osittainen poisto, koska sillä ei saada kipuihin helpotusta.

Oikeanpuoleisen SI-nivelen kipuilua helpottamaan tehdään mekaaninen kiinnitys. Kaksi kiinnikettä kuitenkin irtoaa melko pian, ja ne kiinnitetään uudessa leikkauksessa. Lisäksi Tarja on mukana useissa kipulääke- ja puudutekokeiluissa.

– Kaiken tämän seurauksena olen krooninen kipupotilas, jolla on todettu hermovaurio, ja olen joutunut jäämään pois työelämästä, sairaanhoitajana työskennellyt Tarja kertoo.

Kipu on monen suomalaisen riesa

Kipu on monisyinen asia. Sen arvellaan riivaavan jopa miljoonaa suomalaista. Kroonisesta kivusta johtuvasta työkyvyttömyydestä aiheutuu yhteiskunnalle massiivisia kustannuksia.

– Silti kipu nähdään usein muihin kroonisiin sairauksiin verrattuna pienenä, merkityksettömänä ongelmana. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että kipu voi johtaa masennukseen, ahdistukseen, univajeeseen, liikuntavaikeuksiin, työkyvyttömyyteen sekä yksin jäämiseen, sanoi kiropraktikko Kristian Ekström jutussamme.

Ihminen voi myös peittää ja vähätellä omaa kipuaan, niin teki Tarjakin.

– Olen opetellut kätkemään kivun sisälleni ja ottanut itselleni siitä taakan, jotta en olisi muita huonompi, Tarja sanoo.

Se on ollut välillä varsin raskasta.

Ei kivutonta hetkeä

– Kivutonta hetkeä ei ole ollut, jokaisen askeleen ottaminen on sattunut ja elämä on ollut noidankehä. Olen ollut jatkuvasti toipilas jostain toimenpiteestä tai menossa johonkin toimenpide- tai tutkimusjonoon suurin toivein. Ketään ei kuitenkaan ole kiinnostanut, missä kipu oikein on ja mistä se johtuu, Tarja sanoo.

Ei silloinkaan, kun Tarja ei kyennyt tekemään hänelle määrättyjä kuntoutusharjoitteita. Lihakset olivat yksinkertaisesti niin jumissa.

– Aina lopulta jouduin pettymään, suurista odotuksista huolimatta. Olin se erittäin hankala hermokipupotilas, jota tutkitaan ja tutkitaan, mutta jokainen katsoo vain yhtä pientä asiaa kerrallaan.

Hoidot ovat eittämättä tulleet yhteiskunnalle kalliiksi.

Ei kiitos rollaattorille

Kipulääkkeisiin turvautuminen ei koskaan ole ollut Tarjalle ratkaisu.

– Olen ollut niitä vastaan, koska en ole kokenut niiden auttavan. Lääkkeet ovat lamauttaneet ja niistä on myös tullut sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia ja veriripulia.

Tarja sanoo kunnioittavansa kaikkia, jotka ovat häntä hoitaneet. Mutta kun viime vuonna Tarjalle ehdotettiin kävelykeppejä tai rollaattoria, hän kiukustui.

– Minä en ole rollaattorikuntoinen ihminen. Rakastan kotitöitä ja ruoanlaittoa. Miten voisin liikkua keittiössä, jos minulla olisi sauvat? Tai rollaattori?

Tarjan kotikeittiö on sitä paitsi toisessa kerroksessa.

Liikunta tärkeää

Apuvälineiden tai raskaan lääkityksen sijaan Tarja on halunnut pysyä liikkeellä. Hän ei ole antanut kivun murtaa itseään.

– En pelkää kipua. Liikun ja kävelen, vaikka sattuu. Olen sitkeä sissi, en anna kivun tulla pintaan. Se on yksi osa minua, jolle en voi yhtään mitään.

Joistain asioista on kuitenkin ollut pakko luopua. Matkustaminen on liian iso koetinkivi, eikä teatterissakaan käynti ole oikein onnistunut – sen verran tuskaa istuminen voi olla.

– Silloin en ole aidosti läsnä, koska joudun taistelemaan kipua vastaan. Se uuvuttaa.

Mielen ja kehon lukot alkoivat aueta

Seitsemän vuotta sitten Tarja löysi tiensä psykofyysiseen fysioterapiaan. Sen tavoitteena on edistää ihmisen toimintakykyä kokonaisvaltaisesti, sekä mieli että keho huomioiden.

Terapiassa alkoivat aueta niin Tarjan mielen kuin hartioiden ja rintarangan fasettilukot. Terapeutti ymmärsi Tarjaa.

– Sain terapeutilta rentoutumisharjoituksia. Hengitys on niissä kaiken A ja O. Saatan olla ihan lepotilassa, kuunnella musiikkia ja vain hengittää. Henkisellä puolella tämä on kannatellut minua elämässä kiinni ja siitä olen kiitollinen.

Mielenhallinta voi olla tärkeässä roolissa kiputilojen voittamisessa.
Koska kipu on niin monisyinen, että moni tarvitsee hoidon tai lääkkeen lisäksi myös kuuntelua ja välittämistä. Yksistään kivusta puhuminen ja kipuongelmaan liittyvien pelkojen poistaminen voi Kristian Ekströmin mukaan lievittää kivun tunnetta.

Iloa luonnosta

Vuosien varrella Tarja on ammentanut iloa 2- ja 4-vuotiaista lapsenlapsistaan sekä valokuvaamisesta. Se on vienyt ajatukset pois kivusta ja ulos luontoon.

– Ötökät, kukat, muu luonto. On ollut vaiheita, että kuvaan ison tyynykasan päällä tai järjestän kuvausolosuhteet muuten paremmiksi.

Miehensä avulla Tarja on saanut myytyä kuviaan ulkomaisiin kuvapankkeihin.

Kipu piilee asennossa?

Näyttää siltä, että ensi kesänä Tarjalla saattaa olla tiedossa enemmänkin pihahommia. Merkittävää helpotusta alkoi nimittäin vihdoin löytyä alkuvuodesta 2019, kun selkäasioihin perehtynyt asiantuntija hoksasi tarkastella Tarjan asentoa. Lantio, liki koko keho, oli pahassa virheasennossa.

Nyt vinoumaa on ryhdytty korjaamaan ja vuosia uinuneita lihaksia aktivoimaan uudelleen.

– Kun menin ensimmäisen hoitokerran jälkeen kauppaan, ostoskärryt kääntyivät. Se oli niin uskomaton tunne, että mieleni teki laulaa kaupassa. Olin kuin lapsi, joka työntelee kärryjä innoissaan.

Ennen kaikenlaiset kiertoliikkeet olivat Tarjalle liki mahdottoman kivuliaita.

– Olen vielä hieman varpaillani, mutta uskallan sanoa, että oloni on höyhenenkevyt. Sisälläni ei ole enää kipumeteliä. Nukun öisin paremmin, ja askeleet ovat alkaneet kulkea portaissakin. Usean vuoden jälkeen lantioni on alkanut liikkua ja kävelymatkat ovat pidentyneet. Kykenen kyykistymään ja nostamaan pudonneita esineitä. Uskallan ylittää kadun, kun pystyn katsomaan suojatiellä sivuilleni. Rollaattori-mielikuvan päälle on tullut ruksi!

Askelten ottaminen ei enää ole epävarmaa, mutta erilaista.

– Kehoni antaa nyt minulle mahdollisuuden ikään kuin opetella kävelemään uudelleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt