Terveys

Liikakilot voivat johtaa munuaisten toiminnan heikentymiseen

Julkaistu:

Munuaiset
Mitä enemmän ylipainoa on, sitä todennäköisempää on munuaisten toiminnan heikentyminen.
Lihavuus ja liikakilot voivat tuoreen tutkimuksen mukaan rasittaa munuaisia ja vuosien varrella johtaa niiden toiminnan heikkenemiseen. Yhteys havaittiin analysoimalla 39 tutkimuksen aineistot ja yli viiden miljoonan aikuisen terveystiedot.

BMJ-lehden julkaisemat tulokset osoittavat munuaisten toiminnan heikkenevän sitä todennäköisemmin mitä enemmän liikakiloja henkilöllä on. Verrattuna normaalipainoisiin vaikeasti lihavien (painoindeksi yli 35) munuaistoiminta oli heikentynyt noin kolmanneksen todennäköisemmin ja sairaalloisen lihavien (painoindeksi yli 40) lähes puolet todennäköisemmin. Tämä havaittiin analyysissa, jossa huomioitiin monia tuloksiin mahdollisesti vaikuttaneita tekijöitä. Myös vyötärölihavuus liittyi munuaistoiminnan heikentymiseen.

Liikakilot ja alipainoisuus liittyivät myös kuolleisuuteen kahdeksan vuoden seurannan aikana. Riski oli pienin normaalipainoisilla (painoindeksi 25).

Lihavuus voi heikentää munuaisten toimintaa ja edistää munuaisten vajaatoiminnan kehittymistä muun muassa kohonneen verenpaineen, insuliiniresistenssin, tulehdustilan ja kolesteroliongelmien välityksellä. On myös mahdollista, että lihavuuden ja munuaisten heikentyneen toiminnan taustalla on yhteisiä riskitekijöitä, jotka altistavat niille kummallekin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt