Yle: Plastiikkakirurgit varoittavat suositusta silikoni-implantista – Suomessa yli 15 000 ihmisellä

Julkaistu:

Yli 15 000 asiakkaalla Suomessa käytetyssä implantissa on todettu kohonnut syöpäriski. Välttämistä suositellaan.
Suomalaiset plastiikkakirurgit suosittelevat, ettei Suomessa käytettäisi Allerganin Natrelle- ja McGhan-tuotemerkin karheapintaisia silikoni-implantteja, sillä niihin on liitetty harvinainen imusolmukesyövän riski. Asiasta kertoo Yle.

Kyseessä on maailman käytetyin silikoni-implantti, joita on Suomessakin parhaillaan 30 000 kappaletta, yli 15 000 asiakkaalla.

Valviran tarkastaja Minna Kymäläinen kertoo Ylen jutussa, että tarkka tutkimustieto aiheesta puuttuu vielä.

– Vielä ei ole kontrolloituja kliinisiä tutkimuksia siitä, miten suurisoluinen lymfooma syntyy ja mikä sen aiheuttaa, Kymäläinen kertoo Ylelle.

Tutkimusten mukaan silikoni-implantteja kantavilla naisilla on 400-kertainen riski sairastua lymfoomaan verrattuna naisiin ilman silikoni-implantteja.

Muun muassa HUS on nyt luopunut niiden käytöstä.

Ongelmia myös PIP-implanteista

2010-luvun alkupuolella kohistiin Ranskassa valmistetuista Poly Implant Prothese (PIP)-implanteista.

Implanteissa käytetty silikoni on todettu heikkolaatuiseksi. Sen lisäksi ne rikkoutuvat helposti ja voivat aiheuttaa tulehduksen. Niiden kerrotaan sisältävän silikonia, jota ei ole tarkoitettu edes lääketieteelliseen käyttöön.
Paniikki sai alkunsa ranskalaislehti Liberationin jutusta, jossa kerrottiin ainakin yhden naisen kuolleen implantteihin. Lisäksi niihin on liitetty kahdeksan syöpätapausta ja tuhannet naiset ovat valittaneet implanttiensa hajonneen.

Ranska on antanut virallisen kehotuksen poistaa ne niiltä 30 000 naiselta, joille ne on leikattu. Ranskan viranomaiset ovat kehottaneet kaikkia ne laittaneita naisia ottamaan yhteyttä ne laittaneille klinikoille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt