Vakaville sairauksille altistava hiljainen tulehdus ei välttämättä oireile – testaa, kalvaako yleinen tila myös sinua

Ruoka voi sekä lisätä että vähentää elimistön kroonista tulehdustilaa.

Hiljainen tulehdus voi jyllätä esimerkiksi suussa.

Kun Pirjo Saarnia havaitsi marjojen ja ruoan kuumentamisen vaikuttavan nivelkipuihinsa, hän vakuuttui – siitä, että ruoka voi vaikuttaa kipujen takana piilevään matala-asteiseen tulehdukseen.

Matala-asteinen tulehdus tarkoittaa kroonista tilaa, jossa tulehdusta lisääviä välittäjäaineita erittyy tavallista enemmän, etenkin rasvakudoksesta.

Hiljainen tulehdus on salakavala, sillä se ei välttämättä aiheuta selviä oireita. Tulehdus on kuitenkin liitetty muun muassa sydän- ja verisuonitautien, maksa- ja munuaissairauksien sekä reumasairauksien riskiin.

Tulehdusruokaa

Laillistettuna ravitsemusterapeuttina työskentelevä Saarnia kiinnostui hiljaisesta tulehduksesta jo kymmenisen vuotta sitten kun hän kirjoitti rasvoista kertovaa tietokirjaansa. Vielä silloin aihetta ei oltu tutkittu yhtä paljon kuin tänä päivänä. Tammikuussa häneltä ilmestyy teos Syö oikein – Sammuta tulehdus (WSOY).

– Karkeasti voidaan sanoa, että mitä suurempi ja rasvaisempi annos tai runsashiilihydraattisempi, sitä suurempi aterianjälkeinen tulehdus. Jos ruoka on lisäksi valmistettu voimakkaassa lämmössä ja ehkäpä vielä huonosti kuumuutta kestävällä rasvalla, tuloksena on voimakas tulehdusruoka, Saarnia sanoo.

Ruoka kannattaa siis kuumentaa miedolla lämmöllä ja käyttää kuumennusta kestävää rasvaa. Esimerkiksi auringonkukkaöljy ei kestä kuumentamista.

Rasvojen laadulla on iso merkitys. Useimmat tutkimukset antavat selvää viitettä siitä, että kova tyydyttynyt rasva ja transrasva on erityisesti isoina kerta-annoksina nautittuna haitallisinta. Kertatyydyttymättömän rasvan, kuten oliiviöljyn, lisääminen tai kovan rasvan vaihtaminen kertatyydyttymättömään rasvaan näyttää puolestaan aiheuttava hyviä muutoksia aterian jälkeisiin tulehdusarvoihin.

Ravinto muokkaa mikrobistoa

Marjat ovat varsinaista superfoodia tulehduksen torppaamiseen ja ehkäisyyn. Ne sisältävät runsaasti antioksidantteina toimivia polyfenoleja ja vesiliukoisia kuituja. Kuidut ovat hyvien suolistobakteerien ravintoa.

– Suolistossa on joko tulehdusta hillitseviä tai lisääviä mikrobeja, joita voi muokata ravinnolla. Vähitellen suolistomikrobistoa on mahdollista muuttaa terveempään suuntaan, ja usein hyviä tuloksia nähdään jo muutaman viikon ruokavaliomuutosten jälkeen, Saarnia sanoo.

Liikunta on ravinnon ohella kelpo täsmäase tulehdusta vastaan, kunhan siinä ei mennä liiallisuuksiin.

– Jos ei liiku ollenkaan, tulehdusstressi lisääntyy, mutta raskastehoinen liikunta lisää sitä myös.

Innokkaan kuntoilijankin kannattaa siis muistaa riittävä lepo ja yöuni, mikäli on kiinnostunut tulehduksen kurissa pitämisestä.

Kivulla yhteys krooniseen tulehdukseen

Kivun yhteydestä krooniseen tulehdukseen puhutaan vielä melko vähän. Yhteys on kuitenkin havaittu tutkimuksissa. Saarnian mukaan useiden kiputilojen taustalla on antioksidanttien puutetta ja voimakasta tulehduskuormitusta.

– Kehon tulehdustila aktivoi monia kivun välittäjäaineita ja kipuun osallistuvia yhdisteitä.

Kipua onkin Saarnian mukaan tärkeä hoitaa niin, että siinä huomioidaan myös ravinto. Kokonaisvaltaisempaa hoitoa kaipaa myös monen suu. Esimerkiksi ientulehdus voi muhia purukalustossa, vaikka sitä ei huomaisikaan.

– Ientulehdukset ylläpitävät suussa salakavalasti voimakasta tulehdustilaa ja lähettävät tulehdussoluja ja vaarallisia bakteereja muualle kehoon.

Tiedetään, että ylipaino ja erityisesti keskivartalolihavuus lisäävät tulehdusta huomattavasti. Saarnia haluaa kuitenkin kannustaa kaikkia tulehdusta hillitseviin elämäntapoihin. Kyse ei ole pelkästä painon pudottamisesta.

– Hoikallakin ihmisellä voi olla tulehdusta.

Testaa, onko sinulla hiljainen tulehdus

Mietitkö, riivaako hiljainen tulehdus myös sinua? Pirjo Saarnia on kehitellyt pohdinnan avuksi tulehdustestin.

Jos vastaat kyllä vähintään kahteen kysymykseen, kertoo se suuntaa antavasti siitä, että kehoasi kuormittaa tulehdus.

  1. Onko sinulla huomattavasti keskivartaloylipainoa?

  2. Onko sinulla kroonisia kiputiloja?

  3. Onko sinulla diabetes, metabolinen oireyhtymä, reuma tai jokin muu krooninen sairaus tai aineenvaihduntasairaus?

  4. Poltatko päivittäin enemmän kuin 10 tupakkaa?

  5. Oletko viimeisten vuosien aikana syönyt useita laajakirjoisia antibioottikuureja?

Hillitse tulehdusta aamupalalla

Esimerkkiaamupala 1

Kaura- tai hirssipuuroa

3–4 saksanpähkinää

1 dl marjoja

Kahvia tai teetä

Esimerkkiaamupala 2

1–2 palaa täysjyväleipää ja öljypohjainen levite tai avokadolevite

Juustosiivu, kasviksia ja muutama kananmunasiivu

Puoli lasia appelsiinimehua tai pieni hedelmä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?