Terveys

Maksakirroosi yleistyy Suomessa vauhdilla, eikä syynä ole pelkkä viina – nämä elintavat voivat pilata maksasi

Julkaistu:

Maksa
Vaikka olisi jo maksakirroosi, laihduttamalla voi vielä korjata maksan, sanoo professori.
Maksakirroosi ja kuolleisuus siihen on lisääntynyt Euroopan maista kaikista eniten Suomessa.

– Maksaongelmat ovat meillä paljon yleisempiä kuin missään muualla Euroopassa, sanoo rasvamaksatautia pitkään tutkinut sisätautiopin professori Hannele Yki-Järvinen Helsingin yliopistosta.

Yki-Järvinen kuvailee Maailman terveysjärjestö WHO:n maksakirroosikuolleisuuden tilastoa dramaattiseksi Suomen osalta.

– Esimerkiksi Ranskassa kirroosikuolleisuus on 1980-luvulta tullut seinänjyrkästi alaspäin, ja se on laskenut myös Espanjassa ja Italiassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kuolleisuus on lisääntynyt esimerkiksi Englannissa mutta kaikkein eniten se on lisääntynyt Suomessa.


Kirroosiin kuolee vuosittain yli 500 suomalaista

Maksakirroosi saa alkunsa rasvamaksataudista, joka tarkoittaa rasvan runsasta kertymistä maksasolujen sisään. Rasvamaksataudista on kyse silloin, kun yli viisi prosenttia maksakudoksesta koostuu rasvapisaroista.

Osalla rasvoittuneeseen maksaan alkaa muodostua sidekudosta, joka on maksatautien vakavan loppuvaiheen eli kirroosin merkki.

Terveyskirjaston mukaan maksakirroosiin kuolee nyt vuosittain yli 500 suomalaista, mikä on kolme kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten.

”Ihmiset häpeävät kirroosia”

Rasvamaksatauti ja sitä seuraava kirroosi voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta, vyötärölihavuudesta, liiallisesta alkoholinkäytöstä tai muistakin syistä. Aiemmin alkoholi oli suurin syy suomalaisten maksasairauksiin, mutta Hannele Yki-Järvinen korostaa, että tilanne on muuttunut.

– Tärkein syy vakaviin maksatapahtumiin tällä hetkellä Suomessa on metabolinen oireyhtymä eli niin kutsuttu omenalihavuusoireyhtymä ja tyypin 2 diabetes.

Asiaa on selvitetty suomalaistutkimuksessa, jossa tarkasteltiin Terveys 2000 -aineiston avulla, mitkä asiat parhaiten ennustivat vakavia maksatapahtumia. Aineistossa on 6 700 suomalaista, joita seurattiin 11 vuotta.

– Kun tutkittiin vakavia, sairaalaan johtaneita maksatapahtumia ja kuolemia, selvisi, että ylivoimaisesti paras ennustaja niille oli tyypin 2 diabetes. Sairastuminen kakkostyypin diabetekseen taas on seurausta kasvaneesta vyötärönympäryksestä.

Yki-Järvinen sanoo, että maksakirroosiin liittyy häpeää, koska moni lääkärikin edelleen mieltää sen liiallisesta alkoholinkäytöstä johtuvaksi.

– Ihmiset häpeävät kirroosia, vaikka se voi johtua aineenvaihduntaongelmista ja lihavuudesta aivan samalla tavalla kuin tyypin 2 diabetes.


Laihduttamalla voi korjata maksan

Suomessa on tähän mennessä tehty ei-alkoholiperäisen maksakirroosin takia jo noin 40 maksansiirtoa. Elinsiirto on äärimmäinen eikä välttämättä paras hoitokeino.

– Tauti uusii herkästi, eivätkä monet potilaat sovellu maksansiirtoon esimerkiksi siksi, että heillä on sydänongelmia.

Yki-Järvinen korostaa ylipainon pudotusta hoitokeinona, sillä kaikki painonlaskua edistävät keinot ovat hyväksi myös maksan terveydelle.

– Jopa vakaviin maksaongelmiin voidaan vaikuttaa painonlaskulla. Vaikka sinulla olisi jo maksakirroosi, voit vielä laihduttamalla korjata maksan.

– On tietenkin olemassa tilanne, josta ei enää ole paluuta, mutta alkavaan maksakirroosiin voi olla käänteentekevä vaikutus vain 10 prosentin painonlaskulla – eli jos pystyt pudottamaan 100 kilosta 90 kiloon.

Professori huomauttaa, että yksi kirroosin hoitokeino on myös lihavuusleikkaus.

– Se on paljon pienempi toimenpide kuin maksansiirto.


Huolehdi maksasta näin

  1. Pysyttele normaalipainoisena. Jo muutaman kilon laihduttaminen on eduksi, koska rasva poistuu tehokkaasti maksasta.
  2. Liikunta auttaa laihdutustuloksen ylläpidossa.
  3. Jos käytät alkoholia, pysyttele kohtuudessa. Jos maksa on jo vaurioitunut, alkoholia ei pidä käyttää lainkaan.
  4. Vältä kovia rasvoja.
  5. Vältä myös kaloritiheitä sokerin lähteitä, kuten karkkeja, sokerilimsoja ja energiajuomia.
  6. Lääkkeiden yliannostus voi vaurioittaa maksaa. Noudata aina pakkauksen ohjetta.
  7. Älä käytä turhia ravintolisiä. Niillä voi olla haitallisia yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa, ja ne voivat vaurioittaa maksaa.
  8. Myrkylliset sienet voivat aiheuttaa äkillisen maksavaurion. Poimi vain sieniä, jotka varmasti tunnistat syömäkelpoisiksi.
Lähde: Eurooppalainen rasvamaksataudin hoitosuositus

Maksakirroosi on pitkään oireeton

  • Maksakirroosi on vakava sairaus, johon kuolee Suomessa vuosittain yli 500 ihmistä.
  • Maksakirroosia aiheuttavat vyötärölihavuudesta johtuva rasvamaksa, pitkäaikainen runsas alkoholin käyttö, maksan virustulehdukset ja tietyt autoimmuunitaudit.
  • Alkuvaiheessa maksakirroosi ei aiheuta mitään oireita. Siksi alkavaa ja keskivaikeaa kirroosia voi sairastaa pitkään tietämättään.
  • Vaikeassa maksakirroosissa hoitokeino on maksansiirto.
Lähde: Duodecim Terveyskirjasto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt