Ruotsalaistutkijat kävivät läpi 16 vuoden sään ja yli 270 000 ihmisen tiedot – Kun lämpötila laskee nollaan, sydän­kohtausten riski kasvaa - Terveys - Ilta-Sanomat

Ruotsalaistutkijat kävivät läpi 16 vuoden sään ja yli 270 000 ihmisen tiedot – Kun lämpötila laskee nollaan, sydän­kohtausten riski kasvaa

Tutkimuksessa asiantuntijat tarkastelivat sydänkohtauksien ja säätietojen yhteyttä vuosien 1998 ja 2013 väliseltä ajalta.

Sydänkohtaus iskee todennäköisemmin kylmällä ilmalla, toteaa tuore ruotsalaistutkimus. Kuvituskuva.­

29.10.2018 6:45

Sydänkohtaus iskee todennäköisemmin silloin tuulisena ja auringottomana päivänä, jolloin lämpötila painuu nollan alapuolelle, toteaa tuore ruotsalaistutkimus.

Lundin yliopistossa tehtyä tutkimusta esiteltiin alan konferenssissa jo viime vuonna, mutta itse tutkimus julkaistiin verkossa JAMA Cardiology -lehdessä 24. päivä lokakuuta 2018. Siitä uutisoi muun muassa brittiläinen Daily Mail.

Tutkimuksessa asiantuntijat tarkastelivat sydänkohtauksien ja säätietojen yhteyttä vuosien 1998 ja 2013 väliseltä ajalta.

Tutkijat analysoivat Ruotsin kansallisista rekistereistä löytyvää tietoa yli 274 000 ihmisestä, joiden ikä vaihteli 50 ja 89 vuoden välillä. Suurimmassa osassa sydänkohtaustapauksista tutkijat saivat selville kohtauksen aikaan vallinneen säätilan.

Tutkimus otti huomioon myös esimerkiksi ilmansaasteiden määrän, mutta lopulta ainoaksi merkittäväksi tekijäksi paljastui ilman lämpötila.

Tutkimusta johtaneen professori David Erlingen mukaan päivittäisten säähavaintojen ja sydänkohtausten yhteys on monimutkainen. Siinä on useita muuttujia jotka voivat vaikuttaa tuloksiin, mutta kylmän ilman ja sydänkohtausriskin välinen yhteys on ilmiselvä, Erlinge toteaa.

Lämpimistä vaatteista tarvitaan lisätutkimusta

Korkeimmillaan riski sydänkohtaukseen oli päivinä, jolloin ilman lämpötila on nollan alapuolella. Tutkijoiden mukaan tällaisina päivinä riski kohtaukseen nousi noin 10 prosenttia.

Lisäksi kävi ilmi, että sydänkohtausten määrä laski silloin, kun lämpötila nousi nollasta kolmeen tai neljään asteeseen.

Kylmään ilmaan liittyy myös useita muita asioita, jotka on tutkimuksissa yhdistetty kohonneeseen sydänkohtausriskiin. Tällaisia ovat muun muassa vilustumiset ja flunssat.

Kylmällä säällä ihmiset ovat vähemmän aktiivisia ja syövät rasvaisempaa ruokaa. Lisäksi lyhyinä talvipäivänä ihmiset saavat luonnostaan vähemmän D-vitamiinia, millä voi olla vaikutusta asiaan.

Erlingin johtamassa tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että satunnaistetuissa tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan D-vitamiinilisän nauttimisella olevan vaikutusta asiaan.

Tutkimuksessa todetaan myös, että tutkijat tarvitsevat vielä tutkimusta siitä, miten sisällä pysyminen ja lämpimien vaatteiden käyttäminen vaikuttavat sydänkohtausriskiin.

Suomessa tutkittu vastaavaa

Myös Suomessa on tutkittu lämpötilan laskun ja sydän- ja verisuonitautien tappavaa yhdistelmää.

Elokuussa Oulun yliopistossa tarkastetussa terveystieteiden maisteri Heidi Hintsalan lääketieteen alan väitöstutkimuksessa havaittiin verenpaineen nousevan huomattavasti ja sydämen kuormittuvan kohonnutta verenpainetta sairastavilla henkilöillä kylmässä ympäristössä.

Lue lisää: Väitöstutkimus: Verenpainesairaus ja kylmä ilma ovat tappava yhdistelmä

Hintsalan väestöpohjainen kokeellinen väitöstutkimus arvioi verenkiertoelimistön vasteita talvivaatetetuilla kohonnutta verenpainetta sairastavilla keski-ikäisillä miehillä tavanomaisen talviaikaisen kylmäaltistuksen aikana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?