Suomessa on jopa 170 000 aikuista, joilla on ADHD – näin se voi näyttäytyä aikuisiällä

Usein ADHD-oireet lievittyvät iän myötä, mutta joskus käy niinkin, että ongelmat tuntuvat pahenevan aikuisuudessa.

ADHD:n aiheuttamat ongelmat voivat tuntua pahenevan, kun aikuisuudessa ympäristön vaatimukset kasvavat: täytyy käydä töissä ja siivota kotia.

ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on usein totuttu liittämään lapsuuteen, ja pitkään sitä luultiinkin vain lasten oireyhtymäksi.

– ADHD-lasten uskottiin ”kasvavan pois” vaikeuksistaan iän myötä ja jatkavan elämää samanlaisina aikuisina kuin kaikki muutkin, kirjoittavat neuropsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti Maarit Virta ja neuropsykologian erikoispsykologi Anita Salakari uutuusteoksessaan ADHD-aikuisen selviytymisopas 2.0 (Tammi).

– Tutkimustieto on muuttanut käsityksiä. Nykyisin tiedetään, että jopa 70 prosentilla lapsista ADHD jatkuu aikuisuuteen saakka.

Nykytiedon mukaan lapsena tarkkaavuushäiriö on noin 4–7 prosentilla, ja aikuisilla vastaava luku on 2,5–3,5 prosenttia.

– Tällä perusteella meillä Suomessa olisi 120 000–170 000 yli 15-vuotiasta, jolla on ADHD, kirja kertoo.

ADHD voidaan jakaa 3 alamuotoon:

  1. Pääasiallisesti tarkkaamattomuusoireisessa muodossa ihmisellä on tarkkaavuuden vaikeuksia muttei juuri yliaktiivisuutta tai impulsiivisuutta.

  2. Ihmisellä on runsaasti ylivilkkautta ja impulsiivisuutta, mutta ei juurikaan tarkkaamattomuusoireita.

  3. Kolmas ja yleisin muoto on edellisten yhdistelmä: ihmisellä esiintyy sekä tarkkaavuuden vaikeuksia että yliaktiivisuuden ja impulsiivisuuden oireita.

”Aikuiselta odotetaan aivan eri asioita kuin lapselta”

Diagnoosin ja hoitoa on saanut kirjan mukaan vain pieni osa niistä aikuisista, joilla on ADHD.

Usein ADHD-oireet lievittyvät aikuisuudessa, mutta eivät poistu. Joskus käy niinkin, että ongelmat tuntuvat pahenevan aikuisena.

– Todennäköisesti tämä ei kuitenkaan johdu oireiden voimistumisesta vaan siitä, että ympäristön vaatimukset ovat kasvaneet eikä henkilö saa ongelmiinsa tukea yhtä paljon kuin ennen. Aikuiselta odotetaan aivan eri asioita kuin lapselta: täytyy käydä töissä, siivota kotia, hoitaa raha-asiat ja huolehtia ehkä vielä omista lapsista, Virta ja Salakari kirjoittavat.

Näin ADHD voi näkyä aikuisena:

Tavallisimpia vaikeuksia ADHD:ssa ovat tarkkaavuusvaikeudet. Esimerkiksi: ajatuksesi karkailevat aivan muualle, vaikka yrität keskittyä johonkin. Saatat lukea sivun mutta huomaat, ettet ole ymmärtänyt tekstistä mitään.

Toiminnanohjauksen vaikeudet voivat näkyä vaikkapa niin, että puheesi rönsyilee niin epäjohdonmukaisesti, että muilla saattaa olla vaikeuksia pysyä kärryillä. Aloittamisen vaikeus voi aiheuttaa sen, ettet saa aloitettua pitkästyttävän työraportin kirjoittamista tai varattua aikaa hammaslääkärille – vaikka asia on ollut mielessäsi jo kuukausia.

Muistivaikeudet saattavat aiheuttaa sen, että keskustelussa unohdat, mitä toinen hetki sitten sanoi. Oppiminen voi olla hankalaa, jos kyseessä on suuri määrä irrallista ja yksityiskohtaista tietoa.

Useimmilla ADHD-diagnoosin saaneilla aikuisilla on myös tunne-elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeuksia. Saatat esimerkiksi suuttua hyvin helposti ja reaktiosi voivat olla liian voimakkaita tilanteeseen nähden. Sanattoman viestinnän ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Voit tulkita toisen ilmeitä, äänensävyjä tai kehonkieltä väärin.

ADHD:n diagnosointi perustuu kansainvälisesti sovittuihin oirekriteereihin. Kaikilla ihmisillä voi olla joskus kriteereissä kuvattuja vaikeuksia, ja siksi yksittäisten oireiden perusteella ei voi päätellä, että kyseessä olisi ADHD.

– Kannattaa hakeutua rohkeasti tutkimuksiin, joissa asia voidaan selvittää kunnolla, kirjoittajat korostavat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?