Metsämaapulveria käsiin! Jo kahden viikon altistus metsämaahan voi parantaa ihon ja suoliston mikrobeja

Julkaistu:

Metsä
Modernin kaupunkilaisen suuri vitsaus on luontokosketuksen puute. Jo kahden viikon altistus metsämaahan voi parantaa ihon ja suoliston mikrobeja.
Urbaani elämäntapa vetää ihmisiä enenevässä määrin puoleensa. Terveyden näkökulmasta yhtälö ei ole kohdillaan, sillä biologiamme ei pohjimmiltaan kaipaa asfalttia ja katukivetyksiä, vaan yhteyteen luonnon kanssa.

Laajat tutkimukset kertovat, että suuressa osassa kaupungistunutta maailmaa kansanterveyttä uhkaavat krooniset taudit ja häiriöt, kuten astma ja allergia, diabetes, metabolinen oireyhtymä, tulehdukselliset suolistotaudit, syöpä, neurologiset sairaudet ja mielenterveyshäiriöt.

Monessa tapauksessa kyse on kroonisista tulehdusperäisistä sairauksista, joiden taustalla on immuunihäiriö.

– Nykyisillä kaupunkiväestöillä on viitteitä lievästä, pitkäaikaisesta tulehdustilasta eli matala-asteisesta tulehduksesta, immuunijärjestelmä on epätarkoituksenmukaisen varuillaan, kertoo Duodecimin viime vuonna julkaistu raportti.

Sairauksien yleistyminen on niin rivakkaa, että se ei voi asiatuntijoiden mukaan johtua geneettistä syistä. Syitä täytyy siis löytyä muuttuneesta elinympäristöstä.

Esimerkiksi kerrostalojen pihat on usein asfaltoitu, käsiä pestään saippualla useita kertoja päivässä ja koteja siivotaan erilaisilla kemikaaleilla.

Elimistön täytyy saada riittävästi luonnollista mikrobialtistusta

Niin kutsutun biodiversiteettihypoteesin mukaan elimistön täytyy saada riittävästi luonnollista mikrobialtistusta, muuten immuunipuolustusjärjestelmän kyky kontrolloida ylilyöntejä heikkenee.

Heikon luontokosketuksen seurauksena immuunijärjestelmä saattaa erehdyksessä hyökätä myös elimistölle vaarattomien aineiden, kuten siitepölyn tai ruoka-aineiden kimppuun. Tällöin seurauksena voi olla esimerkiksi siitepölyallergia.

 

Vastaavaa tulosta on vaikeaa saada probiooteilla, joita on myös tutkittu biodiversiteettihypoteesin yhteydessä

Kehon turvajärjestelmä voi myös hyökätä suoliston normaaleja mikrobeja vastaan, josta saattaa olla seurauksena esimerkiksi krooninen suolistosairaus.

Erityisen tärkeää monipuolinen mikrobialtistus on ensimmäisen elinvuoden aikana, jotta immuunipuolustusjärjestelmä olisi riittävän vahva varttuessa.

Testihenkilöt hieroivat käsiinsä metsämaasta tehtyä pulveria

Useimmilla suomalaisilla on mahdollisuus hyödyntää mahtavaa valttikorttia mikrobialtistuksensa vaalimiseen. Tämä ikiaikainen voimavara on metsämaa.

Tuoreeltaan Future Medicine -lehdessä julkaistussa suomalaisyliopistojen tutkimuksessa etsittiin keinoa kadotetun luontoyhteyden palauttamiseksi. Tutkimuksessa selvisi, että jo kahden viikon altistus metsämaahan voi parantaa ihon ja suoliston mikrobiston monimuotoisuutta.

Kokeessa 14 kaupungissa asuvaa testihenkilöä hieroi käsiinsä metsämaasta tehtyä pulveria kolme kertaa päivässä kahden viikon ajan. Pulveriin jauhettiin esimerkiksi sammalta, puista pudonneita lehtiä ja multaa.

– Vastaavaa tulosta on vaikeaa saada probiooteilla, joita on myös tutkittu biodiversiteettihypoteesin yhteydessä, kertoo professori Heikki Hyöty Tampereen yliopiston tutkimusraportissa.

Suurin osa luonnossa elävistä mikrobeista ei aiheuta ihmisille infektiota, vaan ne infektoivat lähinnä eläimiä, kasveja ja muita bakteereita. Niinpä jatkuva käsien pesu on Hyödyn mukaan turhaa – flunssakausilla käsiä tulee kuitenkin säännöllisesti pestä, koska silloin siirrämme nenästä viruksia käsiin.

Kannattaako metsämaata kantaa kotiin ämpärillä?

Lähitulevaisuudessa kaupunkilaiset saattavat rutiininomaisesti hieroa käsiänsä metsämaata sisältäviin valmisteisiin. Tampereen yliopistolla, Helsingin yliopistolla ja Tampereen teknillisellä yliopistolla on meneillään yhteishankkeita, joissa he kehittävät terveyttä edistäviä, turvallisia ja monipuoliseen mikrobialtistukseen perustuvia tuotteita.

– Markkinoille ensimmäiset tuotteet voisivat tämän hetken arvion perusteella tulla aikaisintaan vuonna 2020 ja ne olisivat ulkotuotteita, Hyöty kertoo Ilta-Sanomille.

Sisäkäyttöön soveltuvia tuotteita voisi Hyödyn mukaan parhaassa tapauksessa tulla markkinoille vuonna 2021.

 

Nykykäsityksen mukaan luonnossa liikkuminen ja metsän humukselle altistuminen esimerkiksi paljain jaloin kuljettaessa on terveydelle edullista.

Entä kannattaisiko kaupunkilaisten kuskata metsämaata suoraan kotiinsa vaikkapa ämpärillä kantamalla?

– Tällainen ratkaisu ei liene käytännössä kovin hyvä, vaan mieluummin pitäisi tuoda mikrobidiversiteetti standardoidusti, helposti ja turvallisesti ilman sotkua kaupunkiasukkaiden koteihin.

Hyöty selvittää, että metsämaan koostumus myös vaihtelee paljon ja sen humuskerros voi olla hyvin ohut. Humuskerroksella tarkoitetaan sitä maan pinnan osaa, jossa on paljon ravinteita.

– Tavoitteena onkin juuri tutkimuksen avulla standardoida siitä jalostettava diversiteettipulveri niin, että se olisi mahdollisimman tehokas ja turvallinen.

– Mutta yleisesti ottaen nykykäsityksen mukaan luonnossa liikkuminen ja metsän humukselle altistuminen esimerkiksi paljain jaloin kuljettaessa on terveydelle edullista.

Pelkkä nurmikolla loikoilukin tekee hyvää

Jos metsäreissu ei ota onnistuakseen, kannattaa ottaa hyödyt irti kaupunkien luontokohteista. Suomen Ympäristökeskuksen tietojen mukaan kaupunkien hallitusti hoitamattomat viheralueet ovat hyviä ympäristöjä rikkaan mikrobiston kalasteluun.

Pelkkä nurmikolla loikoilukin tekee hyvää, koska nurmet muuttuvat ajan myötä luonnonmukaisemmiksi – kunhan niistä ei myrkytetä rikkaruohoja pois.

Metsä on kuitenkin omassa luokassaan terveydellistä kokonaispottia haviteltaessa.

– Kaupunkien puistojen pintamaa on usein paikalle tuotuja multavalmisteita ja niiden mikrobikoostumus on köyhempi kuin metsämaan, Hyöty toteaa.

Puistomaa voi myös sisältää ihmis- ja eläinperäisiä eritteitä, taudinaiheuttajia ja vierasesineitä sekä liikenteen saasteita.

– Näistä varauksista huolimatta sekä metsässä että puistoissa liikkumisesta on osoitettu olevan monenlaisia terveyshyötyjä. Metsästä on paras nauttia metsässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt