Terveys

Petran kurkkukipukikka toimii joka kerta – ”Kipu katoaa aina puolessa päivässä”

Julkaistu:

Kurkkukipu
Jos kurkkukipu vaivaa, kannattaa kokeilla inkivääriä, neuvoo Petra.
Kuun alussa kerroimme syksyn flunssakauden koittaneen.

– On nuhaa, kurkkukipua ja pientä kuumeilua. Enterovirusta on jonkin verran, samoin rinovirusta, yleislääkäri Toni Vänni Terveystalolta kertoi tuolloin.

Köhän ja kurkkukivun lievitykseen neuvottiin kokeiltavan höyryhengitystä ja lämmintä vettä, johon on sekoitettu vaikkapa hunajaa.

Sinkistä saattaa olla apua

Kerroimme myös, että tavallinen flunssa menee tyypillisesti ohi itsekseen ilman lääkkeitä. Esimerkiksi c-vitamiinista tai valkosipulista ei siis ole apua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Sinkki on ainoa valmiste, joka saattaa lyhentää oireiden kestoa, jos sitä ottaa vuorokauden sisään oireiden alkamisesta, Vänni mainitsi.

Flunssan oireet väistyvät yleensä noin viikossa. Yskä voi riivata useamman viikon ajan.

Nyt Petra vinkkaa Ilta-Sanomille oman pettämättömän niksinsä, kun ikävä kurkkukipu yllättää.

Purskutus ja räkiminen pelastavat

Petra kertoo, että hänen kurkkukipunsa laantuu aina yhdellä konstilla: raa’alla inkiväärillä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Pureskelen raakaa inkivääriä sellaisenaan ja räin sen lopulta ulos. Tämä yleensä irrottaa kaikki limat kurkusta, Petra kuvailee.

– Puolessa päivässä kurkkukivut ovat aina kadonneet.

Hänen mukaansa inkiväärin käytön jälkeen alkaa nuhavaihe, mutta kurkku ei ole enää kipeä, eikä kuumekaan toisaalta nouse.

Petra mainitsee myös toisesta täsmäohjeesta. Siihen tarvitaan vain vesilasi ja yksi teelusikallinen suolaa sekaan.

– Sitä sitten purskuttelee ja lopulta räkii ulos. Konsti irrottaa limaa kurkusta tehokkaasti, ja sen voi toistaa monta kertaa päivässä.

Samat konstit eivät aina toimi kaikilla, mutta näiden kokeilemiseen ei ainakaan mene omaisuuksia.

Millä keinolla sinä olet päässyt eroon kurkkukivusta tai muista flunssan oireista nopeasti? Kerro alla!

Ota kantaa

Oletko jo saanut flunssan tänä syksynä?

Kyllä 47% Ei 53%
Ääniä yhteensä 15051

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt