7 tapaa, joilla aurinko vahingoittaa ihoa – tällaisia UV-säteilyn aiheuttamia vaurioita lääkärit hoitavat

Melanooma on vakavin seuraus, joka auringosta voi tulla. Sen lisäksi UV-säteily voi aiheuttaa paljon muutakin vahinkoa iholle.

Kun yksilöllinen valonsietokyky ylittyy nopeasti, iholle voi puhjeta valoihottuma.

Melanooma on Suomen nopeimmin yleistyvä syöpä, ja vuosittain siihen sairastuu yli 1 400 suomalaista.

– Yleensä on niin, että alkuvaiheessa melanooma ihon pintakerroksessa, ja myöhemmin se saattaa lähteä leviämään joko syvyyssuuntaan tai leveämmälle, kertoi ihotautiopin professori ja ihotautilääkäri Erna Snellman.

Lue koko juttu: Petollinen melanooma pitää havaita varhain: ”Oleellista on, pääseekö se tunkeutumaan ihon alle”

Melanooma on tärkeä tunnistaa, koska levinneenä se voi olla erittäin vaikeasti voitettava syöpä. Melanooman kehittyminen ei kuitenkaan ole ainut tapa, jolla aurinko voi vahingoittaa ihoa.

Erna Snellman kertoo, minkälaisia UV-säteilyn aiheuttamia vaurioita ja sairauksia ihotautilääkärit hoitavat.

1. Tyvisolusyöpä

Basaliooma eli tyvisolusyöpä on ihosyövistä yleisin. Sitä esiintyy alueilla, jotka ovat altistuneet auringon UV-säteilylle, mutta muuallakin iholla. Tyypillisesti tyvisolusyöpä kasvaa hitaasti eikä käytännössä lähetä etäpesäkkeitä.

Tyvisolusyöpään sairastuu vuosittain noin 8 500 suomalaista, joista naisia on hieman enemmän kuin miehiä. Kattavaa tilastoa ei kuitenkaan ole, ja Syöpäjärjestöjen arvion mukaan tyvisolusyöpien todellinen määrä voikin olla jopa 12 000–14 000 vuodessa.

– Tyvisolusyöpä työllistää hyvin paljon ihotautipuolella, Snellman sanoo.

2. Okasolusyöpä

Alkava okasolusyöpä näyttää usein pinnalliselta rupeutumalta, jonka alta voi paljastua selvä haavapinta. Muutos sijaitsee yleensä alueella, joka on vuosien mittaan saanut paljon aurinkoa.

Okasolusyövät ovat toiseksi yleisimpiä ihosyöpiä, ja niitä löydetään Suomessa vuosittain noin 1 700.

3. Valoelastoosi

Valoelastoosi tarkoittaa ihon ennenaikaista rypistymistä.

– UVA-säteily tunkeutuu syvälle ihon alle ja pilkkoo kollageenia, joka korvautuu elastiinilla. Ilmiöstä käytetään nimitystä fotoelastoosi, Snellman kertoo.

Elastiinin ominaisuudet eivät ole samat kuin kollageenilla, joka pitää ihon kimmoisana.

– Ihoon alkaa siksi tulla ryppyisyyttä, ja se vanhenee ennenaikaisesti.

4. Aurinkokeratoosi

Niin kutsuttu aurinkokeratoosi on okasolusyövän esiaste. Se on punoittava, pyöreähkö ja usein sitkeästi hieman hilseilevä iholaikku. Alussa sen voi sekoittaa tavalliseen ihottumaan, mutta hilseily ei lopu rasvaamalla, vaan laikku näkyy jatkuvasti.

– Aluksi lähes huomaamaton pikku täplä voi ajan mittaan kasvaa, ja sen pinnassa oleva hilse muuttuu paksummaksi.

Lue lisää: Salakavala ihomuutos voi johtaa syöpään – tältä näyttää aurinkokeratoosi

5. Valovauriot

Auringon valo voi aiheuttaa pigmenttimuutoksia, jotka saavat ihon muuttumaan kirjavaksi.

– Iholle voi tulla pigmenttikatoa tai pigmenttilisää.

6. Valoihottuma

Valoihottumaa esiintyy yleisesti keväisin, ja se voi puhjeta myös etelänmatkalla. Ihottuma puhkeaa silloin, kun yksilöllinen valonsietokyky ylittyy nopeasti, eikä iho ehdi sopeutua lisääntyneeseen UV-säteilyaltistukseen.

– Tavallisinta, niin kutsuttua monimuotoista valoihottumaa, on ulkonäöltään monenlaista. Eri ihmisillä ihottuma ilmenee erilaisena: yhdelle voi tulla punaista syheröä, toiselle vesikelloja. Kutina on tyypillinen oire.

Muitakin valoihottumia kuin monimuotoinen valoihottuma esiintyy, mutta ne ovat harvinaisempia.

– Valoihottumaan yleensä siedätytään valoaltistuksen toistuessa, mutta toisilla siedättyminen voi tapahtua harmittavan hitaasti, Snellman sanoo.

7. Rusketus

Ruskettumisen käynnistää DNA-vaurio. Siksi vain palaminen ei ole merkki ihon vauriosta.

– Kaikki rusketus, mitä UV-säteilystä saadaan, tapahtuu DNA-vaurion kautta. Vaurion vuoksi aktivoituu entsyymi, joka alkaa korjata ihoa, ja elimistölle tulee viesti, että ihon suojaksi pitää ruveta tekemään rusketusta. Rusketus on siis suojamekanismi eikä mikään kauneudenhoitokeino, Snellman kertoo.

Lähde: www.kaikkisyovasta.fi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?